Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.07.2019

Polenta voitti Konsta Jylhä -kilpailun Kaustisilla

Viuluyhtye Polenta on voittanut valtakunnallisen Konsta Jylhä -kilpailun Kaustisella. Tuomaristo päätti keskiviikkoiltana jakaa 10 000 euron palkintosumman kaikkien viiden finalistin kesken.

 

Kuvassa on Polentan neljä jäsentä käsissään palkintokirja ja punainen ruusu.  Palkintojen jako on hirsisessä rakennuksessa.  Vasemmalla on kaksi naisjäsentä, joista ensimmäisellä on musta t-paita ja kukallinen hame, toisella on kukallinen mekko.  Molemmilla miehillä on kukalliset paidat.

Kuva: Arto Kuorikoski

 

Toiseksi tuli duo Elias Frigård & Veera Kuisma. Kolmannen sijan jakoivat LempiLempi ja NAM-trio. Neljäs oli duo Anne-Mari Kanniainen & Heikki Ruokangas.

Yhtyeillä oli finaalissa 15 minuuttia soittoaikaa tuomariston edessä.
Konsta Jylhä -kilpailu järjestettiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yhteydessä nyt 10. kerran. Juhlavuoden teemana oli Konsta Jylhä itse. Hänen musiikkiaan piti tulkita perinteisesti tai vapaasti.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat puheenjohtaja Hannu Sahan lisäksi professori emeritus Heikki Laitinen sekä mestaripelimanni Ritva Talvitie. Kilpailun järjesti Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa.