Ensimmäisellä oli selkeä, kutsuva perä. Tanakkaa luonnetta löytyi heti ensi vilkaisulla. Vaihdoin sen pappavainajan Tunturiin. Mopo ei sopinut tyyliin, liian tuulista kyytiä, vaikka kuinka olisi permanenttikiharat.
Vaihdokissa oli katto ja ikkunat jotka sai kiinni. Veivit olivat paikallaan ja toimivat liukkaasti. Koko komeus oli kuin ruutupaperille piirretty, luotettava prototyyppi. Siitä se vapaus alkoi. Se päättyi sittemmin uudenkarhean status-symbolin keulaan, menivät pahukset vaihtamaan yksisuuntaisen kadun kaksisuuntaiseksi noin vain. Poliisi lohdutteli, että oli itsekin meinannut täräyttää juuri samalla kadunpätkällä. Jalkamies ei meinaamisia laske.
Seuraavan hankin tädiltä perityillä rahoilla. Oli onassista marssia kauppaan tätivainajan turkissa. Kopeasti sanoin, että ostaisin ikkunassa olevan punaisen ihanuuden. Myyjä pyyryilemään, kehumaan turkkia ja sisältöä. Minä tiputin huolella punatuilta huulilta hinta-haarukan ja odotin palvelua. Tulihan sitä. Ja laveasti tietoja tilavuuksista, sylintereistä, kulutuksista. Aivan kuin minua olisi kiinnostanut. En minä sylintereitä ollut ostamassa. Myyjä tarjosi lähempää tutustumista, mutta minulle riitti värin näkeminen. Punainen sen piti olla, ja kirkas. Minulla oli vaatteissa menossa musta kausi ja punainen korosti sitä sopivan dramaattisesti. Tyylistä tinkimättä kurvit suoriksi.
Myyjä nieleksi ja yski. Taputin sitä harteille, pyysin istumaan ja papereita kirjoittamaan. Käsiraha heti ja loput tasaerinä kuukausittain. Saanko avaimet. Yskä paheni joten tarjosin lasin vettä. Suupielet kosteina myyjä selitti, että ei sitä heti voinut antaa, oli vakuutukset ja muuta. Vaikka oli papereita kirjoitettu ja vedellä skoolattu! Minä olin ostanut sen. Minä halusin omani heti kotiin. En jätä sukkahousujakaan kauppaan kun olen ne ostanut. Myyjä kirjoitutti valaehtoisen todistuksen ja antoi avaimet. Sen alaleuka väpätti.
Punaisen paholaisen jouduin myymään pian. En kerta kaikkiaan kestänyt myyjää joka soitteli kerran viikossa, tenttasi tyytyväisyyttäni ja varmisteli, etten aikonut poiketa liikkeessä. Ei tullut mieleenkään. Möin koko komistuksen ja myyjän numeron vanhapiikaserkulle Pedersöreen. Soitot loppuivat.
Sitten elämään kurvasi mies, joka hallitsi sylinterit, tilavuudet ja oktaanit. Minä syvennyin oopperaan ja oktaaveihin. Väritkin vaihtuivat, vaatteissa ja kulkupeleissä. Suhde on silti jatkunut, kun se kerran veivistä alkoi. Opiskeluaikoina nimittäin löysin uudenkarhean ikkunaveivin. Lähikontaktissa ollut letkuapina valisti sen tarkoituksen ja alkuperän. Päätin kerätä sen ympärille kaiken. Osia ei tullut lisää, mutta sain pettämättömän iskurepliikin baaritiskille: ”Ei sulla sattus apianratsunin osia oleen? Mullon vasta ikkunaveivi, mutta tarkotus olis kerätä koko peli.”
Teksti: Jaana Sarell/
