On Taikahuilun aika. Tästä ainakin tietää, mitä oopperalta odottaa. Mozartin musiikkia, tuttuja aarioita ja sadun kimmellystä. Kritiikkikurkistuksista mielessä on jonkinlainen ennakkokäsitys tulevasta esityksestä. Miten esimerkiksi suomalainen metsä sopii wieniläisten pintaliitäjien suosimaan oopperaan? Ja millainen on Grand Basso Jaakko Ryhänen. Ja miten Taikahuilu taipuu Suomeen?
Taikaa on. Näyttämölle avautuu maisema, jossa on Suomen metsää ja Taikahuilua kauniissa sopusoinnussa. Anna Kontekin luoma visuaalinen Taikahuilu vastaa katsojan sadun kaipuuseen ikään katsomatta. Ohjaaja Jussi Tapola ja Kontek ovat tehneet saumattoman produktion; ooppera vaiheineen vaeltaa luontevasti satuviitassaan. - Suomenkielinen laulanta oli miellyttävä kokemus, ja tekstitys istui maisemaan moitteettomasti.
Taikahuilusta, Mozartista ja aarioista jokaisella on jotain omakohtaista sanottavaa. Yritin istua vapaalla korvalla ja silmällä, ja unohtaa ennen kuullun ja nähdyn. Moitteetonta, perinteistä tulkintaa. Kaiken keskeltä kuitenkin nousee Ville Rusanen ja hänen Papagenonsa, jossa on mozartmaisen laulannan ohella huumorintajuinen ja taitava näytelmän tulkitsija. Jatkuvasti puhuva, kuuntelematon lähimmäinen löytyy lähes jokaisen lähipiiristä… mutta ei varustettuna Papagenon notkeudella.
Jotain jäi kaipaamaankin. Mozart on sillä tavalla konstikas, että vauhdissa pitää olla sostenuto. Kari Tikan tahtipuikko heilui vauhdilla, mutta kuulijan penkillä heräsi kysymys, jäikö ilmaa väliin? Odotin, miten Sirkka Lampimäki kiirii ylimmissä äänissä Yön kuningattaren aariassa. Tummana soinut alarekisteri lupaili ylä-äänissä kauniita vetoja. Mutta kuuluisa aaria livahtikin joutuisasti historiaan. Jotenkin jäi mieli, että Sirkka Lampimäki ei saanut tilaisuutta esittää parhaintaan. Aariassa sopraano on yleensä herkuimmillaan.
Mutta Mozart on Mozart ja Taikahuilu Taikahuilu libretosta ja sisällöstä riippumatta. Kansallisoopperan tämänkertainen luomus vie mennessään kaikkineen. Vielä: Jaakko Ryhästä oli kiinnostava kuulla. Hänen Sarastronsa on majesteettinen kaiken sukkeluuden keskellä ja basso soi kuten pitää.
Teksti: Anja Kuoppa /
Katso myös:
W. A. Mozart: Taikahuilu. Kuvassa Ville Rusanen ja Jorma Silvasti.
Kuva: Kansallisooppera/Heikki Tuuli
