Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.05.2021

Nightwishin viikonlopun virtuaalikonsertit rikkovat ennätyksiä

Aiemmikin ennätyksiä rikkonut Nightwish järjesti faneilleen ainutlaatuisen kokemuksen perjantaina 28. toukokuuta. 3D-virtuaalimaailmaan sijoittunut ”An Evening with Nightwish in a Virtual World” -konsertti keräsi ensimmäisen päivän aikana ennätyksellisen 150 000 katsojan yleisön.

Lipunmyynti lauantain konserttiin on yhä käynnissä, ja molemmat konsertit ovat katsottavissa lipun ostaneille 48 tunnin ajan konserttien jälkeen. Liikevaihdoltaan Nightwishin virtuaalispektaakkelin lippukassa vastaa suurta stadionkonserttia ja on täten moninkertainen verrattuna yhdenkään suomalaisartistin stream- tai virtuaalikeikkaan aikaisemmin. Konsertit ovat keränneet katsojia yhteensä jo 108 eri maasta, valtaosa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.

 

Kuvassa ovat Nightwish-bändin jäsenet yhteiskuvassa.  Kuvan sävy on tumma ja pukeutuminen on mustaa.

Kuva: Nightwish

 

Kun Nightwishin maailmankiertue peruuntui koronavirustilanteen takia, yhtye halusi tarjota faneilleen jotain ennennäkemätöntä. Kuuden kuukauden valmisteluprosessin seurauksena yhtye, ohjelmatoimisto Fullsteam Agency, teknisestä toteutuksesta vastannut Zoan sekä manageriyhtiö Till Dawn They Count tuottivat suomalaista musiikkihistoriaa tehneen ja kansainväliselläkin mittapuulla poikkeuksellisen kunnianhimoisen projektin.

”An Evening with Nightwish in a Virtual World” -konsertti mahdollisti paitsi Nightwishin viimeisimmän ”Human. :II: Nature.” -albumin kappaleiden kuulemisen ensimmäistä kertaa livenä myös interaktion muiden fanien kanssa sekä yhtyeen vision mukaan rakennettujen 3D-mielikuvitusmaailmojen kokemisen.

”Tämä on ehdottomasti yksi siisteimmistä jutuista mitä ollaan päästy tekemään bändin kanssa. Kun visuaalisuus, teknologia ja musiikki kohtaa noin hienosti, se on kyllä ainutlaatuinen kokemus”, yhtyeen rumpali Kai Hahto summaa.

Teknistä toteutusta Zoanilla on ollut tekemässä noin 30 henkilöä seitsemästä eri maasta. Puolet heistä - esimerkiksi moni 3D-mallintajista - on pitkän linjan Nightwish-faneja, jotka olivat valmiit pistämään kaikkensa peliin suosikkibändinsä eteen.

Virtuaalimaailman erikoisuuksia olivat esimerkiksi Nightwishiä varten rakennettu taverna monine yksityiskohtineen sekä ylipäänsä korkealaatuisen konserttitoteutuksen mahdollistanut yhdistelmä high-end-teknologiaa, kuten fotorealistisia skannauksia ja viimeisintä Unreal Engine -pelimoottoriteknologiaa.
 
Perjantain konsertti on nähtävissä tallenteena sunnuntai-iltaan asti osoitteessa https://www.burst.fi/nightwish/.

Lauantain konsertti toteutuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa klo 03 ja on katsottavissa kanavalla tiistaiaamuun asti. Konsertin liput ovat myynnissä osoitteessa https://www.nightwish.com/.