Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.03.2020

Nightwish julkaisi toisen singlensä "Harvest" - äänessä Troy Donockley

Nightwish on julkaissut tänään toisen singlensä ”Harvest”. Kappale tarjoilee kuulijalleen jälleen uuden puolen tulevalta albmilta ”HUMAN. :II: NATURE.” Troy Donockleyn vastatessa lauluosuuksista yhtyeen päävokalistin, Floor Jansenin sijaan.

10. huhtikuuta julkaistava albumi ”HUMAN. :II: NATURE.” on kaksiosainen ja sisältää yhdeksän biisiä sekä kahdeksasta osasta koostuvan instrumentaalisen kokonaisuuden. Albumilta on julkaistu jo aiemmin single ”Noise”, jonka video on kerännyt jo lähes 2,5 miljoona katselukertaa. Katso video täältä https://youtu.be/Noise.

Albumi äänitettiin edellisen, vuonna 2015 julkaistun ”Endless Forms Most Beautiful”, tapaan luonnonläheisissä maisemissa Röskössä. Tämän lisäksi äänityksiä tehtiin Finnvox Studioilla, Petraxilla sekä Troy Donockleyn kotistudiolla Yorkshiressä. Albumin on miksannut Mikko Karmila yhdessä Tuomas Holopaisen ja Tero Kinnusen kanssa. Masteroinnista vastaa Mika Jussilla.

 

Kuvassa on Nightwishin jäsenet rivissä kokovartalokuvassa.

Kuva: voice.fi

 

Kappalelista:

Levy 1:
01. Music                                 
02. Noise                                                   
03. Shoemaker                                            
04. Harvest                                                
05. Pan                                                    
06. How's The Heart?                             
07. Procession                                       
08. Tribal                                                   
09. Endlessness     

Levy 2:

01. All The Works Of Nature Which Adorn - The World - Vista
02. All The Works Of Nature Which Adorn - The World - The Blue
03. All The Works Of Nature Which Adorn - The World - The Green
04. All The Works Of Nature Which Adorn - The World - Moors
05. All The Works Of Nature Which Adorn - The World - Aurorae
06. All The Works Of Nature Which Adorn - The World - Quiet As The Snow
07. All The Works Of Nature Which Adorn - The World - Anthropocene (incl. "Hurrian Hymn To Nikkal"
08. All The Works Of Nature Which Adorn - The World - Ad Astra
09. All The Works Of Nature Which Adorn - The World - Ad Astra