Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.06.2021

Miten taidelaitokset yhdistivät kolme vetovoimaista asiaa: luonto, musiikki ja tarinat?

Lahden kaupunginteatterin ja Sinfonia Lahden poikkeusolojen yhteistyöprojektina on synnytetty teos Soivat luontosadut.

Lahden kaupunginteatterin ja Sinfonia Lahden yhteistyönä syntynyt Soiva luontosatu -projekti alkoi jo viime vuoden keväänä. Poikkeusolojen aikana ideoitu projekti syntyi luontevassa vuoropuhelussa kaupungin taidelaitosten välillä. Sinfonia Lahden pienryhmätyöskentelynä oli jo aiemmin tehty itse musiikkisatuja, mutta nyt haluttiin myös näyttelijät mukaan.

Kaupunginteatterin näyttelijät kirjoittivat ja lukivat nauhalle kaksitoista itse kirjoittamaansa satua, joiden aiheena ja lähtökohtana olivat valikoidut lahtelaiset luontokohteet. Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunkina herätti miettimään ainutlaatuisia luontokohteita kuten Enonsaari, Häränsilmä, Immilän koski, Kintterönlampi, Ritamäki, Sietikka, ja Kiikunlähde. Ajatuksena on maustaa satuja pedagogisilla aineksilla: luontoystävällisillä arvoilla ja kulttuurihistoriallisilla faktoilla.
Sinfonia Lahden orkesterista osallistui kaikkiaan 30 muusikkoa eri instrumentteineen. Valokuvat luontokohteista valittiin sekä Lahden kaupungin kuvapankista että käyden paikan päällä.

Jänis ja kilpoikonna sadun kansikuva juttuun Lahden kaupunginteatterin ja Sinfonia Lahden yhteistyönä syntynyt Soiva luontosatu -projekti.

Jänis ja kilpikonna sadun kansikuva, kuvittanut Hanna Arvola. Kuva: Iltasatu

 

Satujen äänimateriaali on kokonaisuudessaan loihdittu Sinfonia Lahden muusikoiden akustisesti soittamista kappaleista ja ääni-improvisaatioista, joista teatterin äänisuunnittelija Tatu Virtamo on työstänyt upeasti soivan kokonaisuuden. Kaupunginteatterilla ja Sibeliustalossa pienryhminä pidetyissä äänityssessioissa tallennettiin sekä muusikoiden valitsemia klassisia sävellyksiä että eri instrumenteilla tuotettuja monenlaisia efektimäisiä ääniä. Näitä yhdistelemällä ja prosessoimalla satujen ympärille on luotu kokonaisvaltainen musiikki- ja äänidramaturgia.

Soivat luontosadut ja niiden tulkinnat ovat yleisön vapaasti kuunneltavissa sekä teatterin että orkesterin verkkosivuilta ja Youtube-kanavilta lahdenkaupunginteatteri.fi ja sinfonialahti.fi. kolme vetovoimaista asiaa: luonto, musiikki ja tarinat?

 

Aarniometsämäistä metsäluontoa, kuvituskuva juttuun Soivat luontosadut .

Metsäluontoa. Kuva: Suomen Luonnonsuojeluliitto

 

Soivat luontosadut ja niiden tulkinnat ovat yleisön vapaasti kuunneltavissa sekä teatterin että orkesterin verkkosivuilta ja Youtube-kanavilta lahdenkaupunginteatteri.fi ja sinfonialahti.fi.