Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.06.2021

Mira Luoti julkaisi odotetun uuden singlen

Legendaarisesta PMMP-yhtyeestä aloittanut ja pitkästä soolourastaan tunnettu Mira Luoti julkaisi uuden singlen Paperinuket. Kappaleen on sanoittanut ja säveltänyt Janne Rintala yhdessä Lauri Halavaaran kanssa.

- Pohdimme studiossa sitä, leikkiikö kukaan enää paperinukeilla. Aihe kiehtoi ja puimme paperinuket aikuisten roolileikiksi. Leikin varjolla voi poistua arjesta eikä mielikuvituksella ole leikissä rajoja, Mira kuvailee kappaletta ja sen syntyä.

Kappaleelle julkaistiin myös Paola Suhosen tekemä musavideo:

 

 

Mira Luoti sainattiin Warner Music Finlandin alaisuudessa toimivalle Mökkitie Recordsille viime vuonna. Luodilla on monipuolinen ja pitkä musiikillinen tausta. Oman musiikin ja keikkailun lisäksi hän on muun muassa näytellyt erilaisissa produktioissa.

Uudessa tuotannossa yhdistyy huikealla tavalla Miran pitkä kokemus kotimaisen popmusiikin saralla sekä vahva tarinankerronta ja koskettavat lyriikat.