Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.03.2021

Meren tuomat -elokuva näyttää tavaroidemme arvon

Meren tuomat on Anna Antsalon ohjaama dokumenttielokuva joka seuraa kolmea rantojen haravoijaa eli beachcomberia, jotka kulkevat rantaviivoja keräten roskia ja muovia. Se näyttää läpileikkauksen ja historiaa siitä mikä on ollut meille arvokasta ja mitä ihminen on mereen heittää. Elokuvan teatteri ensi-ilta on siirtynyt ja on tällä hetkellä 21.5.2021.

Kuvassa on muovisia läpinäkyviä sandaaleja rivissä.

Robilla on kokoelma sandaaleja, jotka ovat ajelehtineet eri puolilta maailmaa Whitsand Baylle. Kuva: Tuffi Films Oy

 

Meren tuomat oli tämän vuoden Docpoint-elokuvafestivaalin avajaiselokuva. Elokuva tekee yhteistyötä ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Yhteistyöllä nostetaan Itämeren ja Suomen järvien muoviroskaongelmaa kansalaisten tietoisuuteen sekä kannustetaan kaikkia lähtemään rantojensiivoustalkoisiin. Tavoitteena on kasvattaa kerättyjen rantaroskien ja siivottujen rantojen määrää.

Elokuvasta
Elokuva seuraa kolmea rantojen aarteiden etsijää. Cornwallissa asuva Rob ei voi jättää roskia rannalle, jos hän on koskettanut niitä. Rantojen siivoamisesta on tullut hänelle intohimo. Rob näkee itsensä kansalaistieteilijänä ja hän kerää esineitä merikonttiin, joka on täynnä löytöjä rannoilta.

Jolanda on hollantilainen arkeologi, joka tutkii esineiden eroosiota ymmärtääkseen ajan vaikutuksen niihin. Tavaratäyteinen elämämme muodostaa näkyvän arkeologisen kerroksen planeetallemme. Shige, japanilainen taideopettaja, pelkää merta. Hän uskoo, että rantaviiva on elämän ja kuoleman raja.

 

 

Beachcombaajia yhdistää syvä huoli ympäristöstä, mutta heidän intohimoinen tapansa tarkastella löytöjään osoittaa, että ihmisellä on kyky nähdä kauneutta kaikkialla. Jotkut rannat ovat täynnä hehkulamppuja, toiset valtaavat Lego-palikat tai muinaiset luut ja siemenet. Rannoilta löydettyjen esineiden kautta elokuva luo muotokuvan ihmisestä. Sen, mitä jätämme taaksemme, meri säilyttää ja sylkee tulevaisuuteen viestinä menneistä ajoista.

Meren tuomat on ohjannut ja käsikirjoittanut Anna Antsalo ja kuvannut Susumu Miyazu yhdessä Antsalon kanssa. Elokuvan on tuottaneet Venla Hellstedt ja Juha Löppönen Tuffi Filmisille.

Meren tuomat -elokuvan ensi-ilta elokuvateattereissa 21.5.2021.