Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.05.2010

Maailmankiertäjän viimeinen reissu

Kyllikki Villan Myrskyssä – Kolmas lokikirja taltioi kirjallisuuden moniottelijan mietteet Etelä-Amerikan-matkalta.

Kunnioitettavasta 75 vuoden iästä huolimatta Kyllikki Villa ei malta pysyä paikoillaan, vaan lähtee loppuvuodesta 1998 jälleen kerran matkaamaan. Hytin ikkunasta pilkistävän meren takana odottaa Chile. Reilun neljä kuukautta kestävästä matkasta leijonanosa kuluu valtameriä kyntävissä rahtilaivoissa – ensin Puolasta Buenos Airesiin, sitten Chilestä takaisin Suomeen.

Kiirehdi hitaasti

Maailmaa ahkerasti kiertänyt Villa on kuitenkin varautunut hitaisiin laivamatkoihin. Hän ei ehdi tylsistyä, vaan kääntää, lukee, kirjoittaa kirjeitä ja ennen kaikkea taltioi mietteitään ja matkan vaiheita nauhurille. Kielet, valuutat ja maat vaihtuvat vailla tarkkaa etukäteissuunnitelmaa. Villa ihastelee maisemia, ikävöi kotona odottavia sukulaisia ja yllättyy kerta toisensa jälkeen ihmisten auttavaisuudesta. Vanhaa naista ei pidetä Chilen hotelleissa tai rahtilaivoissa taakkana, vaan häntä kohdellaan kunnioittavasti ja huolehtivaisesti.

Vaikka matkalla kohdataan kielimuureja, kompastumisia ja muita kommelluksia, ei Villa pelkää, vaan kulkee eteenpäin luottavaisin mielin. Tästä olisi monella nuoremmallakin matkaajalla opittavaa: vaikka vastoinkäymisiä ja epäselvyyksiä syntyy, on ne kuitenkin selvitettävissä. Pakettimatka on helppo ja hygieeninen ratkaisu, muttei kenties paras mahdollinen tapa tutustua vieraisiin maisemiin ja kulttuureihin. Ongelmatilanteiden pelko on turhaa.

Jäähyväiset valtamerelle

Kun jalat eivät enää jaksa yhtä pitkiä matkoja kuin ennen eikä keinuvassa laivassa tahdo pysyä pystyssä, alkaa Villa hyväksyä, että matka on jäävä hänen viimeiseksi rahtilaivamatkakseen. Niin se jäikin: viimeiset kymmenen elinvuottaan Villa tyytyi reissaamaan lähinnä lentäen pohjoisella pallonpuoliskolla. Matkapäiväkirjat jäävät kuitenkin todisteiksi hänen mykistävistä matkoistaan.

Kyllikki Villa (1923–2010) julkaisi elämänsä aikana muun muassa runokokoelmia, matkakirjoja sekä kymmeniä suomennoksia. Suuren yleisön tietoisuuteen Villa nousi vuonna 2004 julkaistulla matkakirjallaan Vanhan rouvan lokikirja, joka palkittiin Vuoden matkakirja –palkinnolla.

Kyllikki Villa: Myrskyssä – Kolmas lokikirja. Like. 445 s.

Teksti: Heini Lindfors /

Kyllikki Villan Myrskyssä - Kolmas lokikirja. Kuvaa on rajattu.
Kyllikki Villan Myrskyssä – Kolmas lokikirja