Hyppää pääsisältöön
Anu Talka
/ 26.10.2011

Kutkan koulutukset syksyllä 2011

Kun illat pimenee ja syksy iskee oikein kunnolla päälle, on hyvä virkistää ajatuksia uusilla asioilla ja koulutuksella.

Kutka-hankkeessa järjestetään syksyn mittaan neljä koulutustilaisuutta, joissa pureudutaan yritystoiminnan perusasiaan eli hinnoitteluun, tapahtumien ja toiminnan markkinoinnin välineisiin, musiikin tekijänoikeusmaksuihin ja -käytäntöihin sekä yrittäjyyden ja yleensä luovilla aloilla, taiteen ja kulttuurin parissa työllistymiseen liittyvään uusimpaan tietoon. Esimerkiksi osa-aikayrittäjyys on aika huonosti tunnettu tapa toimia, vaikka se onkin yllättävän yleinen.

Asiantuntijoina ovat muun muassa Heidi Aho Fullsteam Oy:stä (yritys joka toi Princen Suomeen), Mika Nikula Teostolta ja Riitta Ylätalo PKT-säätiöstä.Voit osallistua koulutuksen myös osan aikaa eli jos haluat kuulla sekä Lappeenrannan että Imatran tilaisuuksien luentoja, sinun ei tarvitse tulla Amusa- ja eKarjala koulutukseen kahta kertaa ellet sitten halua tulla kertaamaan ja vahvistamaan jo oppimaasi. Koulutukset ovat:

Luovan alan teemailta
Aika: Maanantai 7.11. klo 17−20
Paikka: Imatran pääkirjaston neuvotteluhuone, Virastokatu 1

Miten tuotteistan ja hinnoittelen oikein? Mistä rahoitusta luovalle idealle? Illassa annetaan käytännön vinkkejä ja esimerkkejä luovan alan palveluiden ja tuotteiden hinnoitteluun ja toiminnan rahoittamiseen. Kahvitauko koulutuksen puolessa välissä.
Asiantuntijana Hanna Kosonen, Diges ry
Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumiset 4.11. mennessä anu.talka@lappeenranta.fi tai 040 6879 518.

Amusa ja eKarjala-tapahtumakalenteri tutuksi − Parikkala
Aika: Tiistai 15.11. klo 15−18
Paikka: Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, atk-luokka

15.00 Päiväkahvit
15.15−16.30 Amusa Kulttuuritori - palvelun tarjoamat mahdollisuudet
ja käytön opastus
Jukka Niiranen, Amusa Suomi Oy
Amusa on luovien alojen näyteikkuna Internetissä. Tilaisuudessa tutustumme palvelun käyttöön ja opastamme oman esittelymateriaalin syöttämisessä. Saat parhaan hyödyn ottamalla mukaan valmista esittelytekstiä ja kuvia omasta tarjonnastasi esim. muistitikulla. Kaikki tässä tilaisuudessa Amusan Galleriaan rekisteröityvät saavat tilaajalahjaksi kuukauden ilmaisen mainospaikan (arvo 150€).
16.30−17.15 eKarjala tapahtumakalenteri ja sen käytön opastus
Minna Inkinen, Tietomaakunta eKarjala Oy
Mahdollisuus rekisteröityä ja opetella tapahtumakalenterin käyttöä ohjatusti
17.15−18.00 Mahdollisuus jatkaa harjoittelua ja kysyä neuvoja
asiantuntijoilta.
Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumiset 14.11. mennessä anu.talka@lappeenranta.fi tai 040 6879 518.

Amusa ja eKarjala-tapahtumakalenteri tutuksi − Lappeenranta sekä työllistymisen uudet mahdollisuudet
Aika: Keskiviikko 7.12.11. klo 14−18
Paikka: Saitan tietokoneluokka, Snellmaninkatu 3A, entinen Energialaitoksen
matalampi rakennus, käynti Valtakadun puolelta, kolmas kerros

14.00−15.00 Amusa Kulttuuritori - palvelun tarjoamat mahdollisuudet
ja käytön opastus
Jukka Niiranen, Amusa Suomi Oy
Amusa on luovien alojen näyteikkuna Internetissä. Tilaisuudessa tutustumme palvelun käyttöön ja opastamme oman esittelymateriaalin syöttämisessä. Saat parhaan hyödyn ottamalla mukaan valmista esittelytekstiä ja kuvia omasta tarjonnastasi esim. muistitikulla. Kaikki tässä tilaisuudessa Amusan Galleriaan rekisteröityvät saavat tilaajalahjaksi kuukauden ilmaisen mainospaikan (arvo 150€).
15.00−15.45 eKarjala tapahtumakalenteri ja sen käytön opastus
Minna Inkinen, Tietomaakunta eKarjala Oy
Mahdollisuus rekisteröityä ja opetella tapahtumakalenterin käyttöä ohjatusti
15.45−16.00 Päiväkahvit
16.00−18.00 Työn uudet muodot ja yrittäjyys
Luovan talouden strategisen hankkeen (TEM) tuotoksia
työllistymisen esteiden poistamiseksi
Johtava asiantuntija Riitta Ylätalo, PKT-säätiö ja asiantuntija, varatuomari Liisa Peltokangas kertovat vaihtoehtoisista tavoista työllistyä esimerkiksi osa-aikayrittäjänä.
Asiasta enemmän:
http://www.tem.fi/index.phtml?95306_m=102094&s=3254
http://www.luovasuomi.fi/index.php/tapahtumia/uutiset/713-rysassa-kaikki-hyvin
Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumiset 5.12. mennessä anu.talka@lappeenranta.fi tai 040 6879 518.

Amusa ja eKarjala-tapahtumakalenteri tutuksi − Imatra sekä Teoston tekijänoikeuskäytäntö myös asiakkaan näkökulmasta katsottuna
Aika: Torstai 8.12. klo 14−18
Paikka: Saimaan ammattikorkeakoulun Linnalan kampus, luokka 241, Tietäjänkatu 3,
Imatra (tarkempi paikka ilmoitetaan etuovessa ennen tilaisuutta)
14.00−15.00 Amusa Kulttuuritori - palvelun tarjoamat mahdollisuudet
ja käytön opastus
Jukka Niiranen, Amusa Suomi Oy
Amusa on luovien alojen näyteikkuna Internetissä. Tilaisuudessa tutustumme palvelun käyttöön ja opastamme oman esittelymateriaalin syöttämisessä. Saat parhaan hyödyn ottamalla mukaan valmista esittelytekstiä ja kuvia omasta tarjonnastasi esim. muistitikulla. Kaikki tässä tilaisuudessa Amusan Galleriaan rekisteröityvät saavat tilaajalahjaksi kuukauden ilmaisen mainospaikan (arvo 150€).
15.00−15.45 eKarjala tapahtumakalenteri ja sen käytön opastus
Minna Inkinen, Tietomaakunta eKarjala Oy
Mahdollisuus rekisteröityä ja opetella tapahtumakalenterin käyttöä ohjatusti
15.45−16.00 Päiväkahvit
16.00−17.30 Teosto ja toiminta sen kumppanina
Avainasiakaspäällikkö Mika Nikula, Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry ja Heidi Aho, Fullsteam Oy
Asiasta enemmän:
http://www.teosto.fi/teosto/websivut.nsf
http://www.fullsteamrecords.com/home/
Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumiset 5.12. mennessä anu.talka@lappeenranta.fi tai 040 6879 518.