Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.10.2020

Kustannusosakeyhtiö Otava on ostanut Atena Kustannuksen

Kustannusosakeyhtiö Otava on ostanut tänään allekirjoitetulla sopimuksella Atena Kustannuksen pääomistaja Svenska folkskolans vänner r.f:n. osakekannan. Atena on yleiskustantamo, joka julkaisee viitisenkymmentä kauno- ja tietokirjaa vuodessa, ja se tunnetaan muun muassa Henriikka Rönkkösen, Roope Lipastin ja Mikko Porvalin teoksista sekä Thomas Eriksonin menestyskirjoista, joista esimerkkinä Idiootit ympärilläni. Atena on myös voittanut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon viisi kertaa.

Kuvassa on Atenan logo musta-valkoisena.

 

”Atenalla on mennyt viime vuodet mainiosti niin kirjallisesti kuin taloudellisestikin”, sanoo Atenan kustantaja Ville Rauvola. ”Moni asia on kuitenkin myllerryksessä kirjamaailmassa. Siksi tästä eteenpäin on hyvä jatkaa osana vakaata ja arvostettua kirjakonsernia, missä pystymme vieläkin paremmin työskentelemään kirjailijoidemme ja kirjojemme hyväksi.”

”Atenan myynti on osa SFV:n uutta sijoitusstrategiaa, jossa keskitämme omistuksemme pörssiosakkeisiin ja kiinteistöihin”, kertoo SFV:n kansliapäällikkö Johan Aura. ”Olemme ylpeitä  Atenan kehityksestä sekä henkilöstön ammattitaidosta. Haluamme myydä osakkeemme kirja-alan luotettavalle toimijalle, joka turvaa yrityksen jatkuvan menestyksen.”

”Atena on hyvin hoidettu kustantamo, joka on toiminut pitkäjänteisesti ja tuloksellisesti koko olemassaolonsa ajan tarjoten laadukasta ja ajankohtaista sisältöä lukijoille. Tämä yrityskauppa on osa Otavan pitkän aikavälin strategiaa, jolla haemme kasvua nykyistä kustannusohjelmaamme täydentävällä toiminnalla”, kertoo Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio.

Atena jatkaa kustannustoimintaansa omalla nimellään ja julkaisuohjelmallaan sekä vanhalla henkilöstöllään. Yrityksen toimipaikkana pysyy Jyväskylä.