Myös populaarin lukijan kannattaa tarttua Anneli Lehtisalon Kuin elävinä edessämme -teokseen.
Kansallinen menneisyys tarinoina
”Rakastan tarinoita. Ehkä siksi sekä elokuvat että menneisyyden kertomukset kiehtovat mieltäni”, kirjoittaa Anneli Lehtisalo tuoreen tiedostusopin alan väitöskirjansa kiitoksissa. Lausumaan lienee jokaisen elokuvakerronnan keskellä kasvaneen helppo yhtyä – kulttuurissa esiintyvät tarinat menneisyydestä ovat merkittävä tekijä siinä, millaisena hahmotamme omaa kulttuuriamme ja paikkaamme maailmassa. Vaikutussuhteet ja merkitykset voivat kuitenkin usein olla tiedostamattomia, ikään kuin piilossa kertomusten muodon rakenteissa ja kaavoissa.
Lehtisalon Kuin elävinä edessämme keskittyy varhaisiin kotimaisiin elämäkertaelokuviin sekä siihen, kuinka ne rakentavat käsitystä suomalaisten historiasta sekä niin kutsuttua kulttuurista muistia. Kaikkiaan vanhaa kotimaista elokuvaa näytetään edelleen Yleisradion kanavilla viikoittain, joten teoksessa käsiteltävät elokuvat ovat edelleen elävä osa suomalaista elokuvakulttuuria.
Lähestyvien eduskuntavaalien alla syntynyt keskustelu suomalaisuudesta sekä sen suhteesta taiteeseen ja muuhun kulttuurielämään tekevät aiheesta erityisen ajankohtaisen.
Kirjoittajan rakkaus elokuvaan näkyy siinä, kuinka hanakasti hän on paneutunut teoksensa tutkimusaineistoon, mikä on jokaisen onnistuneen tutkimuksen perusedellytys. Lisäksi on huomattava, että teos ei ole luonteeltaan elokuvafanin artikkelikokoelma omista lempielokuvista, vaan väitöskirja. Tämä velvoittaa kirjoittajalta tiettyä objektiivista etäisyyttä tarkastelun kohteeseen, missä Lehtisalo kokeneena tutkijana onnistuu toki mallikkaasti.
Katsoja tutkimuksen äärellä
Akateemisen tutkinnon opinnäytetyöltä edellytetään tieteellisen tekstin kriteerien ja sääntöjen tarkkaa noudattamista. Tämän vuoksi Kuin elävinä edessämme voi aluksi näyttää vaikeasti lähestyttävältä tavalliselle katsojalle, joka ei ole tutustunut kulttuurin- ja mediatutkimukseen. Esimerkiksi tutkimuskysymysten ja -metodien tarkka esittely voi tuntua vanhempaan tutkimukseen perehtymättömästä puuduttavalta ja hämmentävältä.
Tämä ei kuitenkaan ole este teokseen tarttumiselle, sillä Lehtisalo esittelee lähes kaikki tutkimuksensa kannalta relevantit käsitteet ja teoriat lyhyesti ja selkeästi. Tavallisen elokuvaharrastajan lienee parempi lukea Lehtisalon kirjaa selaillen ja tarttuen niihin osiin, jotka tuntuvat erityisen kiinnostavilta. Muun muassa teoksen toiseen lukuun sisältyvä kotimaisten elämäkertaelokuvien jaottelu erilaisiin perustyyppeihin sekä neljännen luvun katsaus tähtinäyttelijöihin ovat antoisaa luettavaa jokaiselle kotimaista elokuvaa katsoneelle.
Teoksen houkuttelevuutta lisäävät sen taitto sekä kuvitus. Still-kuvia käsiteltävistä elokuvista olisi toki voinut olla enemmänkin, mutta teoksen väitöskirjaluonne ei liene sallinut laajempaa kuvitusta. Lisäksi joissain kohdin jää epäselväksi, mistä elokuvasta mikäkin kuva on peräisin.
Erityisen hyödyllisiä populaarille lukijalle ovat teoksen henkilö- ja elokuvahakemisto, jonka kautta on mahdollista löytää teoksen anti omien suosikkielokuvien tai -tähtien suhteen. Näiden kahden hakemiston lisäksi teos jää nähdäkseni kaipaamaan jonkinlaista käsitehakemistoa, johon lukija voisi tukeutua törmätessään johonkin vieraaseen käsitteeseen.
Anneli Lehtisalo: Kuin elävinä edessämme. Suomalaiset elämäkertaelokuvat populaarina historiakulttuurina 1937–1955. SKS 2011. 555 s.
Kansi: Tom Bäckström
