Hyppää pääsisältöön
Eha Komissarov
/ 18.10.2011

Kumussa avattiin Ene-Liis Semperin kaikkien aikojen suurin näyttely

Torstaina 13. lokakuuta taidemuseo Kumussa avattiin yhden kansainvälisesti tunnetuimman virolaistaiteilijan, Ene-Liis Semperin, yksityisnäyttely.

Koko viidenteen kerrokseen levittäytyvä näyttely on tilainstallaation ja videotaiteen synteesi. Semperin mukaan se on hänen tähänastisista yksityisnäyttelyistään työläin ja suurin. Samalla se on Euroopan kulttuuripääkaupunki Tallinn 2011 -hankkeen taideohjelman merkittävimpiä projekteja.

Eha Komissarovin mukaan katsoja, joka tulee näyttelyyn tutustumaan Semperin aiemmille töille tyypilliseen väkivaltaiseen autistiseen subjektiin, kohtaa taiteilijan uuden näkökulman. ”Siinä käytetään muuttuvan maailman puhutteluun ratkaisevasti muuttunutta visuaalisten keinojen arsenaalia”, toteaa Komissarov. ”Objekteihin integroituneet videoprojektiot synnyttävät uusia synergioita ja saavat aikaan kokonaisvaltaisia tajunnanmuutoksia.”

Video- ja installaatiotaiteilijana sekä yhtenä Teater NO99:n taiteellisista johtajista toimivan Ene-Liis Semperin näyttely on tilaspesifinen. Näyttelyn emotionaalisena runkona ovat tietyt eksistentiaaliset asenteet ja liikkuminen abstraktien kuvioiden ja intiimien hetkien välillä.

Näyttelyssä astuvat dialogiin jotkut Ene-Liis Semperin aiemmista videoista sekä varta vasten tähän näyttelyyn valmistuneet uudet työt. Kontekstin niille antaa iso labyrintti, hienostunut tilainstallaatio, joka samalla merkitsee tunkeutumista Kumun perinteiseen arkkitehtuuriin ja oman tilan luomista keskelle museionia. Näyttelyssä aistii selvästi myös Semperin edellisestä yksityisnäyttelystä kuluneet viisi vuotta.

Näemme paitsi heijastuksia Teater NO99:n terävästä, nokkelasta ja hyvin moni-ilmeisestä estetiikasta myös teatterin ohjauksissa vallitsevien emotionaalisten asenteiden, huomioiden ja reaktioiden toisenlaisen tulemisen. Näemme myös ristiriitaisia hetkiä yhden ihmisen elämässä. Ne ovat samalla herkkiä ja armottomia, kiehtovia runollisuudessaan ja satuttavia rehellisyydessään.

Ene-Liis Semperin yksityisnäyttely on Euroopan kulttuuripääkaupunki Tallinn 2011 -hankkeen taideohjelman merkittävimpiä ja suurimpia näyttelyitä. Näyttelyä on tukenut Teater NO99.

Näyttely on avoinna taidemuseo Kumussa 31.12.2011 saakka.

Lisätietoja:
Eha Komissarov
Näyttelyn kuraattori
Puh: +372 5562 6363
Sähköposti: eha.komissarov@ekm.ee

View Larger Map

Ene-Liis Semperin näyttelyn juliste.
Ene-Liis Semperin näyttelyn juliste.