Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.07.2019

Kuhmon Kamarimusiikin kuulijamäärä kasvoi - Nyt juhlittiin nostalgian merkeissä, ensi kesän aiheena on Illuusion taide

Lauantaina päättynyt 50. Kuhmon Kamarimusiikki keräsi yleisöä enemmän kuin viime vuosina. Festivaalin teemana ollut nostalgia kiinnosti kuulijoita niin paljon, että tapahtuman 71 konsertista peräti 20 oli loppuunmyytyjä. Yhteensä konserttikäyntejä kertyi kahden viikon aikana yli 35 000.

Nostalgia toi Kuhmoon alkuvuosien merkittävistä taiteilijoista Seppo Kimasen, Yoshiko Arain ja Izumi Tatenon. Uusia taiteilijoita olivat muiden muassa juuri Tshaikovski-kilpailun voittanut pianisti Alexandre Kantorow ja samassa kilpailussa neljännen palkinnon saanut viulisti Aylen Pritchin.

Juhlilla kuultiin suuri määrä kamarimusiikin suosikkiteoksia Forelli-kvintetosta lähtien, mutta esillä oli paljon myös Kuhmon Kamarimusiikin vuosien varrella tilaamia sävellyksiä. Kantaesityksensä saivat Vladimir Mendelssohnin Mata Hari sekä Juha T. Koskisen Dream Transmission.

 

Kuvassa on Kuhmon sali, joka on täynnä yleisöä. Sali on puun värinen ja siinä on lehteri.  Penkit ovat harmaalla kankaalla päällystetyt.

Kuhmon yleisöä. Kuva: Stefan Bremer

 

Uusi Tuupalan puukoulu oli nyt ensimmäistä kertaa täydessä käytössä perinteisen Kontion koulun sijasta. Koulun sali todettiin akustiikaltaan
toimivaksi ja myös yleisö löysi tiensä koulun konsertteihin. Juhlavuoden kunniaksi Kuhmossa järjestettiin myös useita perukkakonsertteja kuten festivaalin alkuaikoina oli tapana. Lähes kaikki perukkakonsertit olivat täysiä.

Viidettäkymmenettä festivaalia juhlistettiin myös Stefan Bremerin valokuvien ja Pekka Lehtisen julisteiden näyttelyillä, Kaarina Kaikkosen ja Kari Cavénin tilataideteoksilla sekä hyvän vastaanoton saaneella Juhani Koiviston kirjoittamalla historiikilla.

Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn on tyytyväinen kesän tasoon ja yleisömenestykseen. ”Menestykseen vaikutti kolme tekijää: juhlavuosi, yleisön uskollisuus ja ohjelma”, Mendelssohn sanoo. Kesän 2020 ohjelmasta Vladimir Mendelssohn paljastaa jo pääteeman, joka on Illuusion taide.

Toiminnanjohtaja Sari Rusanen on tyytyväinen sekä yleisömäärään että uuden konserttipaikan vastaanottoon. Päivän rakenne toimi nyt hyvin, kun Tuupalassa pidettiin iltapäivällä kaksi lyhyttä konserttia ja illalla soitettiin Kuhmo-talossa.

”Uutta salia on nyt opittu käyttämään, ja ensi vuonna järjestelyt toimivat vieläkin paremmin”, Sari Rusanen lupaa.  ”Yleisötavoitteen ylittäminen antaa hyvän pohjan seuraavan vuoden suunnittelulle.”