Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.12.2011

Koe Luova Etelä-Karjala

Lappeenrannan Joulumaailmassa avataan ikkuna eteläkarjalaiseen luovuuteen. Tule mukaan joulun tunnelmaan.

Yksi Joulumaailman kojuista on täytetty täkäläisten osaajien kirjoilla, levyillä, koruilla ja muilla käsitöillä, taiteella, kynttilöillä sekä musiikkielämyksillä. Tuotteitaan myyvät kojussa kahdeksan luovaa toimijaa maakunnan eri puolilta. Ennen suomalaista joulua tavoitellaan maakunnan väen mielenkiinnon herättämistä ja vuoden vaihteessa toivotaan venäläismatkailijoiden kiinnostuvan paikallisesta osaamisesta.

Luova Etelä-Karjala -tuotteet ovat tulevana viikonloppuna esillä myös Imatran ja Lappeenrannan Prismoissa, joissa on lauantaina tarjolla elävää lastenmusiikkia sekä lastenkirjoja. Musisoinnista vastaavat Imatralla kello 12-13 ja Lappeenrannassa kello 14.30-15.30 Timo Torkkeli. Timo Härkönen esittelee lastenkirjoja. Lappeenrannan mukana on myös syksyllä kiitosta saaneen Ero-kirjan julkaissut kirjailija Annamari Marttinen.

-Luova Etelä-Karjala -brändi kokoaa maakunnan luovan alan osaajien tuotteita ja palveluja yhteisen sateenvarjon alle. Meillä on maakunnassa monenlaista osaamista, jota halutaan tehdä näkyvämmäksi yhdistämällä voimavaroja, kertoo Etelä-Karjalan taide ja kulttuuri Kutka -hankkeen projektikoordinaattori Anu Talka.

-Brändin rakentaminen alkoi loppukesästä, jolloin siihen antoivat oman panoksensa myös paikalliset bändit, kuten Kotiteollisuus, Mokoma ja Stam1na. Logolla on syksyn mittaan merkitty yhä kasvava joukko tuotteita ja palveluja sekä niiden ostopaikkoja. Mukana on myymälöitä netti- ja käsityökaupoista kirjakauppoihin ja Prismoihin. Tunnuksena on logotarra oven pielessä tai nettisivulla, Talka jatkaa.

-Toki kehittämistä on vielä paljon edessä, mutta toivomme, että logosta muodostuu tunnettu merkki, joka kattaa monenlaisen tarjonnan kirjon. Mukaan mahtuu vielä uusia myyntipaikkoja, toimijoita, tuotteita ja palveluja. Toiminta on herättänyt kiinnostusta myös muualla maassa, joten voi olla, että pian vastaavantyyppisiä, paikallisia ”avainlippuja” on useampia.

Luova Etelä-Karjala -brändin rakentaminen liittyy Kutka-hankkeen keskeisiin tavoitteisiin eli maakunnan toimijoiden ja tuotteiden näkyvyyden sekä toimijoiden yhteistyön lisäämiseen. Olennaista on, että logolla merkittyyn tuotteeseen tai palveluun liittyy eteläkarjalaista osaamista tai sillä on selvä kytkös maakuntaan ja se on ammattilaistasoa.