Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.06.2021

Kirjailija Juha Itkonen valitsee parhaan kotimaisen näytelmän Lea-voittajan

Lea-diktaattori Juha Itkonen vaikuttuu teatterissa huumorista, älystä ja tarkasta dialogista. Lea-ehdokkaisiin hän suhtautuu avoimin mielin.

Lea-palkinnon voittajan valitsee tänä vuonna proosakirjailija Juha Itkonen. Lea-palkinto myönnetään parhaalle kotimaiselle näytelmätekstille marraskuussa.  

Kirjailija Juha Itkonen valitsee vuoden 2021 parhaan kotimaisen näytelmän Lea-voittajan.

Juha Itkonen. Kuva: yle.fi

– Tykkään huumorista, älystä, tarkasta dialogista ja siitä, että hauskuutuksen lisäksi kosketetaan ja pistetään ajattelemaan. Yritän kuitenkin lähestyä tehtävää laittamalla henkilökohtaiset mieltymykseni syrjään. Olen valmis kohtaamaan jotain odottamatonta ja vaikuttumaan siitä, Itkonen sanoo.

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n (Sunklo) järjestämään Lea-kilpailuun osallistuu tänä vuonna 31 näytelmää, jotka ovat saaneet kantaesityksensä kotimaisessa ammattiteatterissa vuonna 2020. Lea-diktaattori valitsee voittajan esiraadin seulomien finalistien joukosta.

Itkonen on itse palkittu romaanikirjailija, joka on ollut kahdesti kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana (Myöhempien aikojen pyhiä 2003 ja Kohti 2007). Hänellä on kokemusta myös draamasta. Itkonen on kirjoittanut Q-teatterille ja Kom-teatterille kolme tekstiä työryhmässä.  

Proosan ja draaman eroa hän pitää kiinnostavana: näytelmäteksti on itsenäinen kokonaisuus ja samalla pohja esitykselle.

– Näytelmäteksteissä on vaatimuksia, sääntöjä ja lakeja, jotka ovat selvästi erilaisia kuin romaanissa tai proosakirjallisuudessa. En hallitse niitä lakeja intuitiivisesti. Koen olevani proosassa kotonani. Draaman kirjoittaminen on minulle arvoituksellista ja vaikeampaa.

Lea-ehdokkaita Itkonen lähestyy puhtaasti teksteinä.

Finalistit seuloo esiraati

Lea-kilpailun finalistit valitsee esiraati, johon kuuluvat Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellinen johtaja, ohjaaja Pauliina Salonius, Teatteri & Tanssi + Sirkus -lehden vastaava päätoimittaja Riina Maukola sekä kirjailija ja näytelmäkirjailija Malin Kivelä.

Kilpailun finaaliin edenneet tekstit julkistetaan syksyllä ja Lea-palkinto jaetaan 19. marraskuuta.

Sunklo on jakanut Lea-palkintoa vuodesta 1985. Palkinto myönnetään tekstin perusteella vuoden parhaasta näytelmäteoksesta. Tunnustuksen arvo on 5 000 euroa.

Viimeksi Lea-palkinnon voitti Saara Turunen Medusan huone -näytelmällä, joka kantaesitettiin Q-teatterissa 2019.

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry täyttää tänä vuonna sata vuotta. Sunkloon kuuluu 568 jäsentä, jotka kirjoittavat näytelmiä sekä elokuva-, tv- ja kuunnelmakäsikirjoituksia. Sunklo, aiemmalta nimeltään Suomen Näytelmäkirjailijaliitto, perustettiin 1921 edistämään jäsentensä etuja.

Juha Itkonen (s. 1975) on kirjoittanut kahdeksan romaania ja novellikokoelman sekä yhden lastenkirjan yhdessä puolisonsa kanssa. Hänet on palkittu mm. Kalevi Jäntin palkinnolla (2003), valtion kirjallisuuspalkinnolla (2006) ja Veijo Meri -palkinnolla (2013). Itkonen toimii myös Lukukeskuksen hallituksen puheenjohtajana.