Syyskuussa ensi-iltansa saavan Prinsessa–elokuvan vahvuus piilee kauniissa ja ilmaisuvoimaisissa kuvissa.
Itseään kuninkaallisena pitäneen mielenterveyspotilas Anna Lappalaisen elämää raotetaan syksyn mittaan kahden teoksen voimin. Like julkaisi elokuussa Kellokosken prinsessa -elämäkerran, ja syyskuussa ensi-iltansa saa samaa elämänkohtaloa fiktion keinoin käsittelevä Prinsessa. Elokuvan näyttelijäkaarti on tunnettujen nimien värittämä. Prinsessan nimiroolia esittää Katja Kukkola, hänen parasta ystäväänsä, hovineito ja vapaaherratar Christinaa puolestaan Krista Kosonen. Sairaalan henkilökunnan joukossa nähdään muun muassa Samuli Edelmann, Antti Litja sekä Pertti Koivula.
Mielen arvoitus
Elokuva käynnistyy Anna Lappalaisen mielisairaalajakson alusta. Niihin syihin, jotka ovat saaneet Annan mielen järkkymään, ei elokuvassa ikävä kyllä juuri pureuduta. Myös Annan henkilökohtainen kokemusmaailma jätetään melko koskemattomaksi joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.
Elokuvan kerronnan voidaan nähdä jossain määrin noudattelevan Annan lääkäreiden perusperiaatetta: potilaan harhoihin ei saa lähteä mukaan. Hiljalleen henkilökunta ja Kellokosken kyläyhteisö kuitenkin hyväksyy Annan kehittämän kuninkaallisen harhan ja ryhtyy kohtelemaan Annaa hänen luomansa identiteetin mukaisesti – Prinsessana. Näin myös kerronta saa ikään kuin luvan kurkistaa silloin tällöin Annan kokemusmaailmaan. Tällöinkin ilmaisu on hienovaraista: katsoja ei näe tai kuule Prinsessan harhoja, vaan näkökulman muutos tuodaan esille lähinnä kuvakulmien ja Tuomas Kantelisen säveltämän musiikin kautta.
Pienet hetket
Mielenkiintoista Prinsessan hahmossa on hänen tapansa luoda omasta arkikokemuksestaan jonkinlainen mielekäs tarina. Hän kertomuksellistaa elämäänsä ja muotoilee sanoiksi tekemiään asioita: ”Prinsessa auttaa”, ”Prinsessa lauloi” ja ”Prinsessa hieroi”. Tällainen toteaminen näyttää päällisin puolin turhalta, voivathan kaikki läsnäolijat nähdä, mitä Prinsessa on tekemässä tai juuri tehnyt. Silti tekojen mainitseminen ääneen vaikuttaa olevan Prinsessan keino hahmottaa omasta arkielämästään yhtenäinen ja mielekäs kokonaisuus.
Siinä missä elokuvan Prinsessa kykenee ilmeisesti tämän tyydyttävän kokonaisuuden muodostamaan, ei elokuva itse yllä aivan samalle tasolle. Katsojalle esitellään paljon erilaisia yksityiskohtia Prinsessan, mielisairaalan henkilökunnan sekä potilaiden elämästä, mutta kokonaiskuva jää hieman hajanaiseksi. Silloin tällöin filmille on onnistuttu taltioimaan sellaisenaan äärettömän kaunis ja suurenkin merkityskokonaisuuden taitavasti tiivistävä kokonaisuus. Prinsessan vahvin puoli onkin juuri esteettisesti arvokkaissa yksityiskohdissa – yksittäisissä otoksissa ja kohtauksissa.
Prinsessa. Suomi 2010. Ensi-ilta 10.9.2010.
Teksti: Heini Lindfors /
Katso myös:
Prinsessan nimiroolissa nähdään Katja Kukkola. Lähde: Art Films
