Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.01.2021

Kansainvälisesti odotetun Metsurin tarinan kuvaukset käynnistyneet Kainuussa

Metsurin tarina on Torniosta kotoisin olevan Mikko Myllylahden ensimmäinen pitkä elokuva ohjaajana. Elokuvahanke on jo ehtinyt herättää poikkeuksellisen laajaa kansainvälistä kiinnostusta. Myllylahti on aiemmin muun muassa käsikirjoittanut Cannesissa palkitun Hymyilevä mies -elokuvan.

Mikko Myllylahden ohjaaman ja käsikirjoittaman Metsurin tarinan kuvaukset ovat alkaneet Puolangalla. Mustassa komediassa Pepe (Jarkko Lahti) uskoo parempaan huomiseen, vaikka mikään ei varsinaisesti anna siihen syytä. Hyväntahtoinen Pepe menettää lyhyessä ajassa vaimonsa, talonsa ja parhaan ystävänsä, mutta ottaa traagiset tapahtumat vastaan tyynellä optimismilla. Rutikuivan huumorin lisäksi Pepen tarinaa kuljettavat absurdit käänteet ja mystiset näyt pienellä pohjoissuomalaisella paikkakunnalla.

 

Kuvassa on Jarkko Lahti, joka esittää metsuria. Hän on juomassa pahvimukista kahvia.  Hänellä on puna-harmaa toppatakki päällään ja taustalla näkyy lumisessa metsässä

Jarkko Lahti esittää Metsurin tarinan päähenkilöä Pepeä. Kuva: Tero Ahonen/Elokuvayhtiö Aamu

 

Elokuvayhtiö Aamun tuottamassa Metsurin tarinassa Jussi-palkitun Jarkko Lahden (Hymyilevä mies, 2016) rinnalla esiintyy valovoimainen näyttelijäkaarti. Pepen parasta ystävää esittää Hannu-Pekka Björkman, ja Pepen poikaa Iivo Tuuri, joka hurmasi suuren yleisön Björkmanin rinnalla M/S Romantic -sarjassa. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Katja Küttner ja Ulla Tapaninen.

Metsurin tarina on jo kehittelyvaiheessaan nostattanut laajaa kansainvälistä innostusta ja odotusta. Käsikirjoitus palkittiin Cannesin elokuvajuhlien Kriitikoiden viikon Next Step -palkinnolla vuonna 2019. Elokuvaa on edistetty useissa kansainvälisissä kehittämistapahtumissa, muun muassa lupaavien elokuvahankkeiden L’Atélier Cinéfondation -tapahtumassa Cannesissa.

Mikko Myllylahti on tuttu nimi kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla aiemmistakin elokuvistaan. Hänen käsikirjoittamansa Hymyilevä mies (ohj. Juho Kuosmanen) voitti Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -palkinon vuonna 2016, ja hänen lyhytelokuvansa Tiikeri sai ensi-iltansa Cannesin Kriitikoiden viikolla vuonna 2018.

Metsurin tarina kertoo toivosta epätodennäköisellä hetkellä. Elokuvassa lumisten maisemien, hiljaisten pilkkituokioiden ja lakonisten pubikeskustelujen taustalla on vilpitön kysymys siitä, mikä saa ihmisen toimimaan, kun tutut asiat ympäriltä katoavat.

Mikko Myllylahti kuvailee elokuvansa taustoja:

”Elokuvani lähtökohtana on joitain vuosia sitten kohtaamani metsuri, joka suhtautui surulliseen elämäntarinaansa täysin tyynesti. Havaitsin, että itse asiassa kaikki pohjoiselta kotiseudultani tuntemani ihmiset ovat samanlaisia: rauhallisia ja kohtaloonsa vakaasti ja ilman marttyyrin viittaa alistuvia. Tämä erikoinen luonteenpiirre – ja erityisesti sen koetteleminen – alkoi kiehtoa minua valtavasti. Löysin olemassaolon kysymyksiä pohtivaan tarinaani hyvin koomisia premissejä, ja elokuva onkin eräänlaista eksistentialistista mustaa komediaa.”

Elokuvan tuottaja Emilia Haukka kertoo käsikirjoituksen herättämistä ylistävistä reaktioista sekä omista odotuksistaan alkavien kuvausten suhteen:

”Kansainväliset raadit ovat kehuneet käsikirjoitusta poikkeuksellisen omaääniseksi ja vaikuttavaksi taidonnäytteeksi, jossa musta huumori ja hieno, syvä tarina kulkevat käsi kädessä. Monissa reaktioissa on noussut esille tapa, jolla elokuva kuvaa meille suomalaisille ominaista sitkeyttä. Itseäni henkilökohtaisesti kiehtoo myös se, miten elokuva muistuttaa, että arkemme voi muuttua yllättäen ja jopa kadota. Tämä on tullut entistä lähemmäksi kuluneen vuoden aikana.

Mikko ja muut taiteelliset vastaavat ovat luoneet ja toteuttaneet elokuvan maailman äärimmäisen taitavasti. Odotan innolla talvikuvausten tekemistä, sillä luonnolla on suuri rooli elokuvan tunnelmassa ja kerronnassa. On ilo päästä työskentelemään talvisen luonnon keskellä Kainuussa ja Koillismaalla!”

Metsurin tarinaa kuvataan tammi–helmikuussa 2021 Puolangan lisäksi Kuusamossa. Elokuvan tuottaa yhdessä Emilia Haukan kanssa Jussi Rantamäki. Taiteelliseen työryhmään kuuluvat muun muassa kuvaaja Arsen Sarkisiants (mm. Aurora), lavastaja Milja Aho (mm. Seurapeli) ja leikkaaja Jussi Rautaniemi (mm. Hymyilevä mies).

Kuvausjakson alkupuolella kuvausryhmässä havaittiin koronavirustartunta, mutta hetkellisen keskeyttämisen jälkeen kuvaukset saatiin pian käynnistettyä uudelleen viranomaisohjeiden mukaisesti.

Metsurin tarina saa elokuvateatteriensi-iltansa vuonna 2022. Elokuvan levittää Suomessa B-Plan Distribution.

Mikko Myllylahti
Torniosta kotoisin oleva Mikko Myllylahti on ohjannut lyhytelokuvat Tiikeri (2018) ja Käsilaukku (2009) ja käsikirjoittanut Juho Kuosmasen ohjaaman elokuvan Hymyilevä mies (2016). Metsurin tarina on Myllylahden ensimmäinen pitkä elokuva ohjaajana. Myllylahti on valmistunut taiteen maisteriksi käsikirjoituksen ja ohjauksen linjalta Aalto-yliopiston Elokuvataiteen ja lavastustaiteen linjalta. Myllylahti on myös julkaissut Suomessa neljä kiitettyä runokokoelmaa, joista Väylä palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla vuonna 2012.

Elokuvayhtiö Aamu
Helsingissä toimiva Elokuvayhtiö Aamu työskentelee samojen ohjaajien kanssa pitkäjänteisesti. Aamu on tuottanut myös Myllylahden lyhytelokuvan Tiikeri, joka sai ensi-iltansa Cannesin Kriitikoiden viikolla vuonna 2018. Aamun tuotantoja ovat esimerkiksi Hymyilevä mies (2016), Hamy Ramezanin Ensilumi (2020) sekä Hannaleena Haurun pian ensi-iltansa saava Fucking with Nobody (2020).