Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.06.2021

Juho Kuosmasen Hytti nro 6 saamassa laajan elokuvateatterilevityksen Ranskassa

Heinäkuussa Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisesta palmusta kisaavan Hytti nro 6 -elokuvan laajat teatteriesitysoikeudet on myyty Ranskaan. Juho Kuosmasen ohjaamasta elokuvasta on nyt julkaistu ensimmäinen maistiainen.

Juho Kuosmasen ohjaama, Cannesin elokuvajuhlien arvostetussa pääkilpasarjassa heinäkuussa maailmanensi-iltansa saava Hytti nro 6 on saamassa laajan elokuvateatterilevityksen Ranskassa. Elokuvan esitysoikeudet osti vaikutusvaltainen ranskalainen levitysyhtiö Haut et Court, jonka katalogi sisältää maailmanelokuvan parhaimmistoa (mm. Kultaisella palmulla palkittu Laurent Cantetin Luokka, Yorgos Lanthimosin The Lobster ja Maren Adenin Isäni Toni Erdmann). Elokuvan arvioidaan saavan Ranskassa laajan teatterilevityksen tulevana syksynä. Myös Suomessa elokuva tulee valkokangaslevitykseen syksyllä.

 

Kuvassa on maisemassa kaartuva vihreä venäläinen juna.Juna siperialaisessa maisemassa. Kuva: kerranelamassa.fi

 

Suomalaisteoksen elokuvateatterioikeuksien myyminen Ranskaan tässä mittakaavassa on harvinaista. ”Kyse on merkittävästä sopimuksesta”, sanoo Reetta Hautamäki Suomen elokuvasäätiöstä. ”Viime vuosina suomalaiselokuvia on jonkin verran Ranskassakin nähty, mutta kyllä näin laaja teatterilevitys on edelleen harvinaista herkkua.

Vaikuttaa siltä, että Juho Kuosmanen on nyt päässyt sellaisten ohjaajien joukkoon, joiden tekemisiä seurataan myös Ranskan markkinoilla tarkasti.” Eniten katsojia keränneitä suomalaiselokuvia ranskalaisissa elokuvateattereissa ovat olleet Jalmari Helanderin Big Game, suomalais-ranskalaisena yhteistyönä valmistunut Muumit Rivieralla sekä Aki Kaurismäen elokuvat Le Havre, Mies vailla menneisyyttä ja Toivon tuolla puolen.

Tuottaja Jussi Rantamäki Elokuvayhtiö Aamusta kommentoi kauppoja: ”Meidän kannaltamme iloinen asia on, että oikeuksista syntyi kova kilpailu: useampikin levittäjä oli näkemästään vaikuttunut ja jätti tarjouksen elokuvan oikeuksista. Ranskassa elokuva tullaan näkemään yli sadassa elokuvateatterissa kautta maan. Lisäksi levitysoikeudet on myyty jo Pohjoismaihin, Venäjälle ja Viroon. Kyllä tämä povaa erittäin hyvää myyntiä myös muualle maailmaan. Lisää kuullaan varmasti Cannesin jälkeen”, toteaa Rantamäki.

Kaupoista kirjoitti ensimmäisenä elokuva-alan luetuimpiin julkaisuihin kuuluva Screen Daily, jonka sivuilla on nyt myös julkaistu elokuvan ensimmäinen traileri:

https://www.screendaily.com/news/cannes-competition-title-compartment-no-6-seals-french-deal-releases-first-trailer-exclusive/5160596.article

Hymyilevä mies -elokuvallaan Cannesissa palkitun Kuosmasen uutuus Hytti nro 6 on venäläiseen junaan sijoittuva lämmin ja vilpitön road movie. Sydänsurujaan Moskovasta Murmanskiin pakeneva Laura (Seidi Haarla) saa hyttikaverikseen kovapintaisen kaivostyöntekijän, Ljohan (Juri Borisov). Yhteiselon mahdottomuus alkaa hiljalleen taittua yhdessä vietetyn viikon aikana, kun eriparinen kaksikko löytää toisistaan uusia puolia. Hienovarainen huumori ja täyteen ahdetun venäläisjunan tunnelma siivittävät tätä erikoislaatuista kohtaamista halki arktisen neuvostovaltion. Elokuva on syntynyt Rosa Liksomin Finlandia-palkitun romaanin innoittamana.

Hytti nro 6:n levityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution.