Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.09.2011

Joensuun Popmuusikot ry:n juhlakiertue suuntaa maakuntaan

Juhlavuotta viettävät Ilosaarirock ja Joensuun Popmuusikot ry suuntaavat syksyllä kulkunsa maakuntaan.

Hyvä Jätkät! – Ilosaarirockin kiertue tuo syys- ja lokakuussa festivaalin tunnelmia Hammaslahteen, Ilomantsiin, Uimaharjuun ja Lieksaan. Popmuusikoiden Kerubissa pyörittämän Hyvä Jätkät! -klubin mukaan nimetty kiertue rantautuu viikon välein maakunnan nuorisotaloille perjantaista 23. syyskuuta alkaen. Jokaisella paikkakunnalla esiintyy paikallisia yhtyeitä sekä ainakin yksi laajempaa mainetta niittänyt kokoonpano. Kiertueella esiintyvät muun muassa Kemmuru, Uniikki, Lovex sekä Profane Omen. Pääesiintyjinä toimivat yhtyeet on valittu paikkakunnan nuorten toivomusten perusteella. Kiertueen konsertit ovat ilmaisia ja ikärajattomia. Hyvä Jätkät! – Ilosaarirockin kiertue järjestetään yhteistyössä paikkakuntien nuorisotoimien kanssa ja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön kanssa. Sisäänpääsyyn vaaditaan nolla promillea.

Summeri-ohjelman Joensuun visiitti huipentaa kiertueen

Hyvä Jätkät! – Ilosaarirockin kiertue alkaa perjantaina 23.9. Hammaslahdesta, jossa esiintyvät muun muassa Kemmuru, Manhattan Fall sekä Latola Kastuu. Seuraava etappi on Ilomantsin alakoulun sali, jossa esiintyvät Lovex ja Eläin. 7.10 Uimaharjun Kansan talon lavan taas valloittavat Uniikki ja Aprella. Maakunnan osuuden päättävät Lieksan Kulman talossa esiintyvät myGRAIN, Profane Omen, Ablazer ja Groke´s Clan. Viimeinen etappi kiertueella on Joensuun Kerubi, jossa Ylen nuorten ohjelma Summeri nauhoittaa lähetyksensä 10.11. Ohjelman juontajat Kalle ja Minttu tuovat mukanaan Joensuuhun livebändejä sekä tv-kamerat, joten yleisöllä on mahdollisuus osallistua ohjelman nauhoitukseen. Yhteensä Hyvä Jätkät! -kiertueella esiintyy noin kaksikymmentä yhtyettä.

- Pitkästä aikaa mukava saada pyörät alle ja lähteä maakuntaan pörräämään. Meiltä on pyydetty paljon uusintaa viiden vuoden takaiselle maakuntakierrokselle ja nyt oli viimein mahdollisuus lähteä reissuun. Tärkeintä kiertueessa on tarjota paikallisille yhtyeille mahdollisuus päästä soittamaan huippuluokan tekniikan ja henkilökunnan avustuksella. Nämä ovat tärkeitä tilaisuuksia nuorille yhtyeille, toteaa Popmuusikoiden tuottaja Katri Kilpiä innoissaan.

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön toiminnanjohtaja Satu Kokkonen
jatkaa samoilla linjoilla.

- Meillekin maakuntakiertue tuo mukavaa vaihtelua rutiiniin. Nuorille yhtyeille suunnatut ilmaiset tapahtumat sopivat mainiosti omaan
tarkoitukseemme. Joensuun Popmuusikot ry on tehnyt jo 40 vuotta työtä paikallisen musiikin eteen ja haluamme tällä juhlavuoden yhteistyöllä osallistua maakuntakierrokseen, Satu Kokkonen kommentoi Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Joensuun Popmuusikoille suuntaamaa juhlavuoden lahjaa.

Hyvä Jätkät! – Ilosaarirockin kiertue käynnistyy Hammaslahdesta 23.9. Kaikki tapahtumat ovat ilmaisia ja ikärajattomia. Sisään pääsee vain puhaltamalla nollat. Tapahtumapaikoilla on läsnä Joensuun Popmuusikot ry:n henkilökuntaa sekä Pohjois-Karjalan bänditoiminnan ohjaaja Matti Kemppainen. Kiertueen yhteistyökumppaneina toimivat paikalliset nuorisotalot ja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö.

Hyvä Jätkät! – Ilosaarirockin kiertue:

23.9. Hammaslahti, nuorisoseuran talo
Kemmuru, Manhattan Fall, Latola Kastuu. Synopticops

30.9. Ilomantsi, alakoulun sali
Lovex, Little Jack, Old Red Sandstone, Eläin

7.10. Uimaharju, Kansan talo
Uniikki, Aprella, ?Verity, Tuma. & MikeOne & Intressi & Tripla T

14.10. Lieksa, Kulman talo
My Grain, Profane Omen, Ablazer, Groke´s Clan, Distress Of Ruin

Lisätiedot:
www.popmuusikot.fi

Hyvä Jätkät! -kiertue. Lähde: Joensuun Popmuusikot ry, http://www.popmuusikot.fi/
Hyvä Jätkät! -kiertue. Lähde: Joensuun Popmuusikot ry, http://www.popmuusikot.fi/