Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.10.2019

Jenni Vartiainen julkaisee uuden singlen ja ensimmäisen kokoelmansa 1.11.

Yksi 2000-luvun menestyneimmistä artisteista, Jenni Vartiainen julkaisee 1.11. koko soolouransa kattavan kokoelman Ihmisten edessä 2007-2019 ja uuden singlen Labyrintti. Yksiin kansiin on koottu kaikki Jenni Vartiaisen isoimmat hitit – kokonaisuus on vaikuttavan läpileikkauksen hänen upeasta urastaan tähän asti.

 

Kuvassa on Jenni Vartiainen valkoinen stetson-hatu päässään. Kuvan tausta on harmahtavan valkoinen.  Vartiaisen katse on vinosti oikealle ja tummat pitkät hiukset.  Päällään hänellä on valkoinen paitapusero.

Kuva: Warner Music Finland

 

"Olen tullut siihen pisteeseen, että halusin koota viimeiset kaksitoista vuotta samoihin kansiin ja tehdä pienen välitilinpäätöksen. Kokoelma antaa hyvän läpileikkauksen elämäni onnellisimmista ja samaan aikaan rankimmista vuosista. Labyrintti sopii täydellisenä lisänä tähän, yhdistäen musiikillisesti vanhaa ja uutta tuotantoa. Kokoelman laulut ovat mulle kuin pitkä elokuva omasta elämästä viimeisen 12 vuoden ajalta ja haikean positiivinen Labyrintti täydentää toivollaan tämän elokuvan soundtrackia.”

Jenni Vartiainen on saanut uransa aikana tuhansia viestejä faneille rakkaista kappaleista ja kuullut heiltä koskettavia tarinoita niihin liittyen. Syksyllä hän pyysi fanejaan lähettämään kuvia vuosien varrelta, joista osa päätyi mukaan kokoelman booklettiin.

"Olen vuosien saatossa saanut tuhansia kirjeitä ja kuullut tarinoita teille tärkeistä lauluista, oli hitti tai ei. Kuinka joku levyllä näennäisesti pienessä roolissa oleva laulu onkin se kaikista rakkain. Näitä tarinoita olen usein kyynelsilmin lukenut ja osa niistä on nyt mukana myös kokoelman bookletissa. Kiitän että olette. Kiitän että jaatte tämän kaiken. Nämä laulut ovat itselleni merkittäviä. Te annatte niille lisää merkityksiä. Ja tässä kaikessa onkin kirkkaasti järkeä”

Jenni Vartiainen on julkaissut uransa aikana neljä menestysalbumia (Ihmisten edessä 2007, Seili 2010 ja Terra 2013, Monologi 2018), joita on myyty yli 400 000 kappaletta. Jennin kappaleet ovat nousseet radioiden soitetuimmiksi ja niitä on kuunneltu Spotifyssa yli 50 miljoonaa kertaa. Youtubessa Jennin videoilla on yli 30 miljoonaa katselukertaa. Jenni on myös voittanut uransa aikana lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, muun muassa yhdeksän Emma-patsasta.

Jenni Vartiaisen ensimmäinen Hartwall Arenan -konsertti nähdään elokuvateattereissa keskiviikkona 23.10. Näytökset ovat 30 eri paikkakunnalla ja liput ovat nyt myynnissä elokuvateattereissa.

Ihmisten edessä 2007-2019 -kokoelma:

CD 1
1. Duran Duran
2. En haluu kuolla tänä yönä
3. Nettiin
4. Ihmisten edessä
5. Suru on kunniavieras
6. Missä muruseni on
7. Made in heaven
8. Eden
9. Minä ja hän
10. Se oikea
11. Mustaa kahvia
12. Sivullinen

CD 2
1. Turvasana
2. Selvästi päihtynyt
3. Eikö kukaan voi meitä pelastaa?
4. Voulez-vouz
5. Väärään suuntaan
6. Toinen
7. Minä sinua vaan
8. Junat ja naiset
9. Malja
10. Tunnoton
11. Keinu
12. Labyrintti