Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.05.2021

Hassan Maikalin debyyttialbumi Betonitarha ulkona nyt

”Kyse ei ole siitä missä asut tai kuka olet, vaan miten voit vaikuttaa omiin yhteisöihisi positiivisella tavalla joka ikinen päivä”

Kuvassa on Hassan Maikal seisomassa betonisen kerrostalon edessä.

Kuva: Sony Music

 

Hassan Maikalin debyyttialbumi Betonitarha on kokonaisuus joka hahmottuu pala palalta vieden kuuntelijan yksinäisyyden, epävarmuuden ja menetyksen teemojen äärelle. Musiikillisesti Betonitarha on Hiphop/R&B -albumi vahvoilla afropop vivahteilla. Tuotannollisesti kokeileva ja kunnianhimoinen albumi on artistin kasvutarina oman äänen ja yhteisön löytämiseen yksinäisyydenkin uhalla.

Kovan maineen Kontulasta kotoisin olevalle Hassanille betonilähiö on turvapaikka, jossa aito yhteisöllisyys kukkii betonin kovan pinnan läpi. Se mikä vaikuttaa jollekin muulle vaaralliselta, tuntuu toiselle turvalliselta.

”Betonilähiöt mielletään monesti ongelmien riivaamiksi epätoivon linnakkeiksi. Ja totta on, että myös Kontulassa on omat haasteensa. Kuitenkaan ilman sitä yhteisöllisyyden tiukkaa halausta ja ihmisten jaettua kamppailua, en olisi se ihminen joka olen nyt. Kyse ei ole siitä missä asut tai kuka olet, vaan miten voit vaikuttaa omiin yhteisöihisi positiivisella tavalla joka ikinen päivä”

 

 

Betonitarha albumi sai alkunsa Yksinästä kappaleesta, joka on ensimmäisiä kappaleita, joita aloimme työstämään tuottaja Alvar Yrjänä Escartinin kanssa. Hänen kykynsä sekä haastaa että tukea, ovat olleet tosi isoja asioita mulle tehdessä Betonitarha albumia. Oon erittäin onnellinen, että mun ympärillä on ihmisiä, jotka välittää musta Hassanina ilman titteleitä ja uskoo mun visioon. Toivon vilpittömästi, että jokainen saa vierelleen yhtä hyviä ihmisiä mitä mulla tällä hetkellä on.”

”Kun tehtiin yksinäistä tuotantoa pidemmälle mulle tuli vahva fiilis että iben kuuluu olla mukana. Ibe oli kuullut mun vanhempaa tuotantoa ja meidän tiet kohtasi tosi luontevasti. Ibe valtavan lahjakas artisti joka haluaa myös rikkoa rakenteita. Meitä molempia kiinnosti käsitellä yksinäisyyden tunnetta.” – Hassan kertoo yhteistyöstä.

Hassan Maikalissa yhdistyy halu vaikuttaa yhteiskunnallisissa asioissa ja kyky sanoittaa koettuja kokemuksia sekä ympäröivää elämää koskettavasti. Ura alkoi Kontulan nuorisotalolta, kun artisti tuurasi ystäväänsä tapahtuman lavalla. Pian sana kiiri kiehtovasta rap-artistista ja taiteilijasta, joka uskoo yhteisön ja jakamisen voimaan.