Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.01.2020

Esikoisrunoteos iskee tabut rikki antaen äänen alkoholistin lähimmäiselle

Wilma-Emilia Kuosan esikoisrunoteos on kiihkeä rakkaustarina, joka risteilee rappioromantiikasta sadomasokistisen seksin maailmaan. Titaanisydämen anatomia kuuluu Basam Booksin Puhuttavan runon uuteen kirjasarjaan. Sarjassa elämän murroskohdista syntyneet, taiteellisesti korkeatasoiset runot tuodaan lukijan eteen peiliksi.

 

Kuvassa on nainen kädet ylhäällä ja vartalon myötäisessä mekossa.

Kuva: Basam Books

 

laita mut hengiltä

kiduta kuuliaiseksi

telkeä tyrmääsi

ruoki sun jalkafetissi

pitele pois käsistäni

kaikki heikkouden piirteet

ylistä sorjia jalkojani

pitkiä gasellin raajoja

joista teet mustekalan

napasi ympärille

kylven meren,

jonka ainoa kalastaja

saat tänä yönä olla"

Titaanisydämen anatomia on Y-sukupolven rakkaustarina, yhden ihmissuhteen tulinen kehä. Se on rohkeiden runojen avulla kerrottu tarina siitä, mitä tapahtuu ihmiselle joka rakastuu auttamattomasti alkoholistiin. Mitä tapahtuu kun alkuhuumasta jää käteen vain krapula? Tarina sijoittuu Helsingin yöelämään ja maalaa kaupungista märän kuvan.

"Olen kirjoittanut tämän kirjan Y-sukupolven ongelmista alkoholin käytön kanssa ja sen takia millaisia kokemuksia minulla on alkoholistin lähimmäisenä. Nykyinen 30 ja risat sukupolvi oli varmaankin viimeinen, joka vietti nuoruutta Kaivopuiston pusikoissa ja lähetti rakkauskirjeitä, kun ei ollut vielä Tinderiä. Alkoholisteille on vaikka mitä tukiryhmiä mutta entäs niille, jotka musertuu addiktien alle? Kaikessa työssäni haluan antaa äänen laiminlyödyille ihmisryhmille, joilla ei itsellään ole voimia puhua kivustaan".

Seksuaalisuutta käsitellään suorapuheisesti naisen näkökulmasta, sukeltaen S&M:n nurjalle puolelle. Kirja peilaa sairasta seksuaalista vallankäytöä parisuhteessa. Teoksen elävät kuvaukset kuljettavat lukijansa keskelle sadomasokististen kanssakäymisten maailmaa, jossa aika tuntuu polttavan karrelle kaiken mihin osuu.

Alkoholistin lähimmäisen ääni kaikuu kuuroille korville, kun alkoholismi ottaa haltuunsa kaiken mikä eteen sattuu. Rappioromantiikallakin on rajansa.

Titaanisydämen anatomia on monitaiteilija Wilma-Emilia Kuosan (s.1988) esikoisteos. Nizzassa asuva helsinkiläinen Kuosa on laulava tanssija ja koreografi, Y-sukupolven äänitorvi, joka kirjoittaa tabuista välittämättä.

Wilma-Emilia on koulutukseltaan jazztanssija ja hän on saanut tästä Ranskan kulttuuriministeriön myöntämän tunnustuksen. Hänen tanssikonserttejaan on esitetty Suomen lisäksi Ranskassa ja Beninissä, Länsi-Afrikassa. Hän keikkailee kansainvälisesti freelance laulajana, tanssijana ja koreografina. Hänen teoksensa rakastavat rikotut sielut ehjiksi. Wilma-Emilian motto on "Fear is a liar".