Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 30.03.2021

Dokumenttifestivaalien uusi tulokas CULTUREELS järjestetään jälleen huhtikuussa

Vuoden 2019 antropologisena tekona palkittu CULTUREELS – Etnografinen Elokuvafestivaali järjestetään 12.–18. huhtikuuta verkossa. Antropologisiin ja etnografisiin dokumenttielokuviin keskittyvä festivaali pyrkii visuaalisin keinoin tekemään antropologian tieteenalaa laajemmin tunnetuksi. Vuoden 2021 CULTUREELS -festivaalin teemana on ‘muutos’.

— Festivaalin ohjelmistossa ‘muutos’ näkyy monin tavoin: yhteiskuntaa, ympäristöä sekä ihmisiä itseään muotoilevana voimana, kertoo Satu Myllymäki CULTUREELSin ohjelmistotiimistä.

 

Kuvassa on osa Culturees -tapahtuman julisteesta.  Siinä on keltaisella pohjalla, jossa on suurella vuosiluku 2021 ja Culturees.  Keskellä on pallo, jossa on mustia kolmioita. Kuvassa on osa julisteesta.

Kuva: Cultureels

 

Toista kertaa järjestettävällä CULTUREELS-elokuvafestivaalilla nähdään esimerkiksi Arshad Khanin ohjaama, monesti palkittu perhesuhteista käsittelevä elokuva ABU (Father 2017), ihmisten sopeutumista ilmastonmuutokseen tarkasteleva The Anthropologist (2015) sekä veden suojelijoista kertova AWAKE, a Dream from Standing Rock (2017) palkintoehdokkuuksia saaneelta Myron Deweyn, Josh Foxin ja James Spionen työryhmältä. Festivaalitarjonnasta löytyy myös runsaasti lyhytelokuvia.

CULTUREELS-festivaalilla ensi-iltansa saa Antti Tuomas Seppäsen ohjaama ja Helinä Rautavaaran museon tuottama Sadan vuoden matka (A Hundred Year Journey 2021), jossa katsoja pääsee seuraamaan australialaisen Arrernte-yhteisön kulttuuriesineiden matkaa. Lisäksi ensi-iltansa saavat myös antropologi Suvi Jaakkolan sekä kuvaaja Gennady Kurushinin elokuvat Lauluja Helsingistä (Songs of Helsinki 2019) sekä Kappa, jokilapsi (Kappa, a River Child 2021), joiden taustalla on kotimainen, antropologinen verkkojulkaisu AntroBlogi.

Festivaalin järjestää Helsingin yliopiston opiskelijoista ja vastavalmistuneista koostuva työryhmä, joka tuottaa CULTUREELS-festivaalin rakkaudesta antropologiaan sekä intohimosta dokumenttielokuviin. Tiimin työ antropologian tunnetuksi tekemisestä palkittiin vuonna 2020, kun Suomen Antropologinen Seura jakoi työryhmälle Vuoden antropologinen teko -palkinnon vuoden 2019 festivaalin järjestämisestä.

— Tuntui hienolta saada tunnustusta festareista, jotka järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2019. Toivomme, että yleisö ottaa myös vuoden 2021 tapahtuman omakseen ja löytää ohjelmistosta kiinnostavaa katsottavaa. Koronan takia festivaalia piti siirtää vuodella, ja nyt päätimme muuttaa sen verkkotapahtumaksi taataksemme kaikille turvallisen festivaalikokemuksen. Toisaalta katsottavaa löytyykin nyt tulevalta festivaalilta aiempaa enemmän, kertoo festivaalin vastaava tuottaja Annika Lepistö ja toivottaa kaikki tervetulleiksi CULTUREELS -elokuvafestivaalille 12.–18. huhtikuuta!