Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.02.2020

David Suchet sanoin ja kuvin

"Hercule Poirot? haluatko todella ottaa vastaan sen roolin, David?" veljeni kysyi. "Jos minulta kysyt", hän jatkoi, "sinuna en koskisi siihen tikullakaan."

 

Kuvassa on David Suchet valokuvaamassa kinokameralla. Kuva on osa kirjan kannesta ja se on musta-valkoinen.

Kuva: Minerva Kustannus

 

David Suchet on kirjoittanut elämänkerransa, joka nyt on käännetty suomeksi. Hän on paitsi rakastettu näyttelijä myös varsin taitava valokuvaaja, jolla on aina kamera mukanaan. Elämä ja uran vaiheet ovat ikuistuneet tunteita ja muistoja herättäviin kuviin, jotka nyt elävöittävät hänen ainutlaatuista muistelmateostaan.

Kirjaan on tallentunut mm. ikimuistoisia hetkiä ja näyttelijäkollegoita teatterista ja elokuvien kuvauspaikoilta.

Suchet on viisikymmenvuotisen teatteri- ja elokuvauransa aikana nähty lukemattomissa rooleissa, joista tunnetuin lienee Agatha Christien ikoninen etsivähahmo Hercule Poirot.

Kirjassaan Suchet kertoo persoonallisella tyylillään lapsuusvuosistaan Lontoossa, juutalaisista juuristaan, rakkaudestaan musiikkiin ja valokuvaukseen sekä monipolvisesta näyttelijänurastaan. Kuvin ja sanoin hän palaa niin elämänsä huippukohtiin kuin aallonpohjiinkin.

Näyttelijä kuvailee myös roolihahmojensa syntyä ja näyttelijäntyön muuttumista vuosien varrella sekä tietysti myös elämää Poirot'n jälkeen. Hän on jäänyt syvästi kaipaamaan tuota omalaatuista belgialaisetsivää.

David Suchet sanoin ja kuvin
Suomennos Sirpa Saari