Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.09.2019

Amélie-musikaalin Suomen kantaesitys antaa äänen ujoille

"Muistan kun näin Amélie-elokuvan 2000-luvun alussa. Sen omituisen onnellisen olon, jonka elokuva jätti. Tämän teatteriversion toivoisin antavan katsojille samanlaista uskoa huomiseen ja kanssaihmisiin", muistelee Amélie-musikaalin Turun Kaupunginteatteriin ohjaava Reija Wäre.

 

 

 

Kuvassa on Marketta Tikkanen, joka on vaaleanpunaisessa kukallisessa mekossa ja punaisessa villatakissa.  Hänellä on tummat puolipitkät hiukset latvasta taivutettuina.  Taustalla on soikeahko pylväs ja osa taustasta on tumma sekä osa sinertävää valaistua.  Lattiassa on valopisteitä tummalla pohjalla.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

 

Jean-Pierre Jeunetin ohjaamasta romanttisesta ranskalaiselokuvasta tuli kansainvälinen menestys heti sen ilmestyttyä vuonna 2001. Amélie-elokuvan ujo päähenkilö käytti mielikuvitustaan supervoimana tehdessään salaa hyviä tekoja ja levittäessään onnenkipinöitä ympärilleen. Vuonna 2015 rakastetusta tarinasta syntyi New Yorkin Broadwayllakin hurmannut musikaali. Se saa Suomen kantaesityksensä Turun Kaupunginteatterissa perjantaina 13. syyskuuta.

Amélie-musikaali tempaa katsojat yllätysten Pariisiin ja seikkailuun, jossa leikki ja todellisuus sekoittuvat. Rajoitetun ja yksinäisen lapsuuden viettänyt Amélie oppii jo varhain värittämään maailmaa mielikuvituksellaan. Pienten, kekseliäiden tempausten kautta ihmisarka nuori nainen hakee myös omaa tapaansa olla osa yhteisöä ja saada vastakaikua tunteilleen.

"Musikaalissa on kyse rohkeuden etsimisestä. Rohkeuden, jolla arkakin ihminen uskaltaa kohdata maailman ja valinnoillaan vaikuttaa siihen", Wäre toteaa pohtien samalla nykypäivän asettamia vaatimuksia, joihin vastatessa ihmisten herkkyys on helposti koetuksella: "Tässä ajassa on tosiaan asioita, joiden taklaamiseen tarvitaan voimia. Toivoisin, että tämän esityksen jälkeen katsojalla on latautunut olo. Että hän jaksaisi nähdä maailman pienetkin kauniit ja ihmeelliset asiat ja suhtautua ymmärtäväisesti ihmisten hassuihin kommervenkkeihin ja omalta osaltaan auttaa muita arjessa."

Musikaalista on sovitettu Turkua varten uusi versio. Sovituksesta vastaava Jussi Vahvaselkä kertoo, että amerikkalaisen musikaalin äänimaisemasta otettiin harppaus takaisin kohti eurooppalaisempaa linjaa: ”Saimme luvan sovittaa Daniel Messén säveltämät kappaleet lähemmäs Amélie-elokuvan alkuperäistä, Yann Tiersenin tekemää soundtrackia. Mielestäni Amélien täytyy kuulostaa ja hengittää pariisilaisittain, koska se antaa täysin uniikin sävyn koko teokseen. Merkittävin elementti, jonka musikaaliin toin, oli haitari. Sen soitto vie meidät heti oikeaan osoitteeseen.”

Améliena nähdään ensimmäistä kertaa Turun Kaupunginteatterissa vieraileva Marketta Tikkanen. Tikkanen esiintyi Tampereen Työväen Teatterin Tytöt 1918 -musikaalissa ja vuoden 2017 Tuntemattoman sotilaan -elokuvaversiossa. Amélien ihastuksen kohteen, Ninon, roolin tulkitsee Mikael Saari, joka on tuttu useista Turun Kaupunginteatterin musikaaleista sekä television UMK ja Tähdet, tähdet -kilpailusarjoista.
Yleisötilaisuus: Kuinka Pariisi taiotaan näyttämölle?

Perjantaina 20.9. teatterilla järjestetään Mikko Koukin isännöimä Teosavaus Amélie-musikaalista. Keskustelemassa esityksen visuaalisesta toteutuksesta ovat ohjaaja ja koreografi Reija Wäre, valosuunnittelija Kalle Ropponen ja lavastaja Jani Uljas.
Amélie-musikaali

Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä
Suomen kantaesitys 13.9.2019
Musikaali on tekstitetty englanniksi
Suositusikäraja 5-luokkalaisesta ylöspäin

Tekijät
Libretto: Craig Lucas
Sävellys: Daniel Messé
Sanoitukset: Nathan Tysen ja Daniel Messé
Orkestraatio: Bruce Coughlin
Lauluorkestraatio: Daniel Messé ja Kimberly Grigsby
Suomennos: Mikko Koivusalo

Ohjaus ja koreografia: Reija Wäre
Musiikin sovitus ja harjoitus: Jussi Vahvaselkä
Lavastussuunnittelu: Jani Uljas
Pukusuunnittelut: Erika Turunen
Valosuunnittelu: Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Videosuunnittelu: Sanna Malkavaara
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen

Rooleissa
Jouni Innilä, Jere Jääskeläinen, Stefan Karlsson, Riia Kivimäki, Ulla Koivuranta, Mika Kujala, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pihla Maalismaa, Etel Röhr, Mikael Saari, Pauliina Saarinen, Kirsi Tarvainen, Marketta Tikkanen, Aaro Wichmann. Lisäksi nuorena Améliena vuorottelevat Iida Honkanen, Alisa Kujala ja Tilda Mäkimattila.

Orkesteri
Kapellimestari/piano: Markus Länne
Koskettimet: Ville Vihko
Haitari/koskettimet: Marko Valtonen
Kitarat: Juha Keskinen
Bassot: Ari Kataja
Rummut: Taneli Korpinen
Viulu: Katariina Sallinen
Sello: Matti Moilanen