Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 04.05.2021

17. Tampere Guitar Festival 2021 toteutetaan kokonaan verkossa

Perinteikäs Tampereen kitarafestivaali järjestetään toistamiseen verkossa, tällä kertaa täysin ilman yleisöä. Vaikka koronarajoitusten ennustetaan hiljalleen kevenevän, päätös verkkototeutuksesta tehtiin jo viime vuoden puolella. Festivaali koostuu konserteista ja kansainvälisestä kitarakilpailusta, ja kaikki tilaisuudet ovat yleisölle maksuttomia.

Kuvassa on kaksi nuorta mieskitaristia olohuoneessa soittamassa olohuoneessa, jossa on taustalla matala kirjahylly.  Vasemmalla on ikkuna, josta paistaa aurinko sisään ja heijastuu lattialle.

Tampereen 15. kitarafestivaalin esiintyjiä.  Kuva: TGF

 

Vuonna 2020 koronapandemia iski juuri siihen hetkeen, kun kitarafestivaalin kesän ohjelmisto oli julkaistu ja lipunmyynti aloitettu. Siitä seurasi tapahtuman siirtäminen marraskuulle ja täydellinen uudelleenohjelmointi. Vuodelle 2021 tapahtuman toteutus haluttiin varmistaa kerralla rajoituksista riippumatta, joten päätös verkkototeutuksesta tehtiin jo hyvissä ajoin. Toteutustapa vaikuttaa luonnollisesti sisältösuunnitteluun, mutta esimerkiksi kilpailun osalta se mahdollistaa normaalia laajemman osallistujien tavoitettavuuden.

“Verkkototeutuksella halutaan varmistaa tapahtuman jatkuvuus”, toteaa festivaalijohtaja Tomi Tolvanen. “Samassa veneessä ovat kaikki tapahtumajärjestäjät. Sisältömme taipuu mielestäni kätevästi myös verkkoon, enkä halua pakkomielteisesti etsiä rajoitusten mahdollistamaa aikaikkunaa livetoteutukselle. Mieluummin mennään näillä ehdoilla ja opitaan samalla uusia toteutustapoja.”

Esimerkkinä Tolvanen mainitsee nyt toista kertaa järjestettävän The Classical Guitar 2 in 1 Online Competitionin. Siinä Suomen kitarakilpailun ikärajaton sarja toteutetaan yhteistyössä perinteikkään espanjalaisen kumppanuusfestivaalin kanssa. Yhteistyön avulla osallistujia tavoitetaan entistä laajemmin, kun Espanjan verkostot esimerkiksi Etelä-Amerikkaan täydentävät erinomaisesti Suomen yhteyksiä Eurooppaan ja Aasiaan. Kokonaisuus kiinnostaa myös kansainvälisiä yhteistyökumppaneita. “Tietääksemme tämä on ainutlaatuinen yhteistyömuoto maailmanlaajuisesti”, Tolvanen arvioi ja näkee hybriditoteutuksen hyvin todennäköisenä mallina rajoitusten purkauduttua – se tavoittaa akustisesta kitarasta kiinnostunutta yleisöä läpi maailman.

Vaikka Suomen kitarakilpailun ikärajaton sarja (kesä-lokakuu) ja nuorten sarja (29.-30.5.) sekä kitarakurssit tuovatkin tapahtumalle vahvasti pedagogista luonnetta, kuullaan sen aikana myös useita konsertteja. Festivaalin YouTube- ja Facebook-kanavilla 6.-13.6. kuullaan kitaristeja Kiinasta, Costa Ricasta, Kanadasta, Unkarista ja Kroatiasta. Konserttisarjan huipentaa kotimaisen Osmo Palmun kolmannen levyn julkistamiskonsertti. Kitara soi myös uusissa paikoissa: Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksen ja kehitysvammaisten hoivakoti Sofiakylän kanssa yhteistyössä järjestettävät verkkokonsertit tuovat musiikillista sisältöä toimijoiden arkeen.

Lisätietoa tapahtumasta löytyy osoitteesta https://tgf.fi/