Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 31.01.2024

Tampereen elokuvajuhlien kilpailuvalinnat julkaistu, tuhansia hakijoita ja eri maista

Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun sekä genre-elokuville suunnatun Generation XYZ -kilpailun elokuvat vuodelle 2024 on valittu. Kilpailusarjoihin haki jälleen runsas määrä elokuvia – yhteensä hakijoita oli 7434, ja näistä kilpailuihin valittiin 125 elokuvaa 51 eri maasta.

Kuvassa on vinosti viisi kultaista palkintopatsasta. Kuvan sävy on tumma.

Tampereen Filmifestivaalin palkinnot. Kuva: Erica Dezonne

 

Kilpailusarjoissa nähdään alle 30-minuuttisia lyhytelokuvia, ja lisäksi kotimaisessa kilpailussa on oma sarjansa yli 30-minuuttisille dokumenteille. Kilpailuihin valitut elokuvat esitetään elokuvajuhlien näytöksissä 6.–10.3. sekä verkossa Festhome TV -alustalla.

Tampereen elokuvajuhlien festivaalijohtajan sekä valitsijaraadissa mukana olleen Jukka-Pekka Laakson mukaan kilpailuelokuvien valintaprosessi on vuosi vuodelta haastavampaa:

– Vaikeus syntyy ennen kaikkea runsaudesta; elokuvia tehdään paljon, kaikkialla maailmassa sekä hyvin erilaisista lähtökohdista ja vaihtelevilla resursseilla. Elokuvantekijöiden teknisen osaamisen lisääntyminen sekä teknologian halpeneminen ja mahdollisuuksien lisääntyminen johtavat kuitenkin siihen, että hyviä elokuvia on yhä enemmän, Laakso toteaa.

Kotimaisessa kilpailussa mukana tuttuja tekijöitä

Tänä vuonna kotimaiseen kilpailuun haki yhteensä 345 elokuvaa, joista kilpailuun pääsi 37. Elokuvista seitsemän on yli 30-minuuttisia dokumentteja ja 30 alle 30-minuuttisia lyhytelokuvia. Valinnan vaikeus kotimaisen kilpailun kohdalla ei valitsijaraadin mukaan johtunut siitä, etteikö Suomessa tehtäisi mielenkiintoisia elokuvia, vaan päinvastoin: ongelmana on rajallinen aika, jonka näytösten määrä ja kesto määrittelevät.

Tällä kertaa kotimaisessa kilpailussa mukana on muun muassa useamman aiempina vuosina elokuvajuhlilla palkitun elokuvaohjaajan uutta tuotantoa. Kilpailussa nähdään esimerkiksi viime vuonna Risto Jarva -palkinnon voittaneen Iiti Yli-Harjan Täällä haisee hiiri (2023), Risto-Pekka Blomin Lasse kaatuu, voi ei! (2023), Elina Talvensaaren How to Please (2023) sekä Suvi Westin ja Anssi Kömin pitkä dokumentti Máhccan – Kotiinpaluu (2023).

 

Kuvassa on nuori mies taustalla ja etualalla on suuri nuotio. Kuvassa on pimeä ilta.

A Story of Home, Merri Mkrtchyan. Kuva: Tampereen Filmifestivaali

Mittaluokaltaan suurimpaan sarjaan eli kansainväliseen kilpailuun haki yhteensä 6546 elokuvaa, joista valittiin esitettäväksi 64 elokuvaa 48 maasta. Suuresta tarjonnasta valitsijaraati on tehnyt omien kriteeriensä mukaiset valinnat:

– Kansainvälisessä kilpailussa tuodaan elokuvia koko maailmasta, ei vain eurooppalaisesta kulttuuripiiristä. Elokuvat esittelevät erilaisia elokuvan tekemisen mahdollisuuksia ja kertovat aiheista, jotka ovat tärkeitä ja joskus unohdettujakin, kertoo Laakso kansainvälisen kilpailun valinnoista.

Suomalaisista elokuvista kansainväliseen kilpailuun pääsivät myös kotimaisessa kilpailussa mukana olevat Elli Vuorisen Flower Show (2023), Heta Jäälinojan Nun or Never! (2023) sekä Anna Kekkosen Rajapinta (2023).

Genre-elokuvien Generation XYZ -kilpailuun hakijoita oli 543, ja valittuja elokuvia 24. Sarjaan valikoitui vaikuttava kokoelma elokuvia 14 eri maasta – joukossa on elämyksellisiä ja ajatuksia herättäviä teoksia, jotka sekä monipuolisesti uudistavat genre-elokuvaa että kunnioittavat sen perinteitä. Suomalaisista elokuvista kilpailussa nähdään Topi Raulon Suonsilmä (2023).

Parhaat palkitaan Tuulensuun Palatsissa

Tampereen elokuvajuhlien festivaaliviikko huipentuu lauantaina 9. maaliskuuta vuoden parhaiden kilpailuelokuvien palkitsemiseen Tuulensuun Palatsissa. Palkintoseremoniassa palkitaan kilpailusarjojen parhaat elokuvat sekä yleisöäänestyksen voittajat. Lisäksi tilaisuudessa jaetaan kestävämpää elokuva-alaa ja vastuullisuuskäytäntöjä edistävä  Vastuullisuuspalkinto Verso sekä Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n Sylvi-käsikirjoittajapalkinto.

Tuulensuun Palatsi on jo legendaariseksi muodostunut tapahtumapaikka, jonka tiloissa on vuosien varrella nähty useita elokuvajuhlien tapahtumia jo 1970-luvulta lähtien. Pidemmän tauon jälkeen pidetään Palkintoseremonia nyt toista vuotta peräkkäin tunnelmallisessa Tuulensuun Palatsissa.

Tampereen 54. elokuvajuhlat järjestetään 6.–10.3.2024. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan ja yksittäiset liput tulevat myyntiin 14. helmikuuta.

Kaikki valitut elokuvat

https://tamperefilmfestival.fi/ammattilaiset/kilpailut/