Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.04.2024

Suomen merkittävin countryrock-tapahtuma Raikku Rokkaa ja ja Rakastaa idyllisessä pihapiirissä elokuussa - mukana mm. Mikko Alatalo

Suomen merkittävimmäksi countryrock-tapahtumaksi kasvanut Raikku Rokkaa ja Rakastaa eli R3 Festival järjestetään idyllisissä järvimaisemissa, promoottori Riku-Sippo Uotilan pihapiirissä Peltolan tilalla Kangasalla jo 13. kertaa 16.–17.8.2024.

Kuvassa on maatalon pihapiiriä, jossa on punavalkoisia rakennuksia ja vasemmalla valkoinen teltta.  Pihapiirissä on paljon ihmisiä rakennusten välissä seisomassa ja taustalla on tumman sinistä iltataivasta loppukesällä.

Kuva: R3 Festival

 

R3 Festival tarjoaa kahden päivän aikana juurevaa musiikkia, laajan juomavalikoiman ja Food Garden -alueen herkkuja. Tapahtuma on tullut tunnetuksi myös ainutlaatuisesta yhteisöllisestä tunnelmastaan. Pienestä yksityisluonteisesta tapahtumasta koko kansan festivaaliksi kasvanut tapahtuma houkuttelee paikalle vuosittain keskimäärin 3 000 kävijää. Tapahtuma on ollut viime vuosina loppuunmyyty.

”Onhan se hienoa, ettei tarvitse lähteä omaa pihapiiriä pidemmälle päästäkseen hyville festareille! Tänäkin vuonna laitetaan pöytä koreaksi niin ohjelmiston kuin puitteiden puolesta. Luvassa on ikimuistoiset juhlat, joista puhutaan pitkään”, lupaa Riku-Sippo Uotila.

Musiikkia kolmella lavalla – edustettuina countryn eri tyylilajit
Festivaalin kolmella lavalla nähdään valtakunnallisesti merkittäviä esiintyjiä, genren ykkösnimiä ja nousevia bubbling under -artisteja. Lavalle nousevat kantriartistinakin tunnettu Mikko Alatalo yhdessä Alatalo Country Bros -yhtyeen kera, persoonallisia bluegrass-versioita tunnetuista rock- ja metallikappaleista esittävä Steve ’n’ Seagulls, energinen, hilpeä ja viihdyttävä oktoberfest-tunnelman takaava Sauerkraut7-kokoonpano, promoottori Uotilan pitkäaikainen countryrock-yhtye Still sekä kansainvälinen amerikkalainen country-artisti Bucky Covington, joka vakuutti ison yleisön tunnetussa American Idol -kilpailussa. Jenkkimarkkinoilla debyyttinsä hiljattain julkaissut ylöjärveläinen Jykä Sirainen, musiikkia artistinimellä JYKÄ julkaiseva artisti tuo R3 Festivaleille mukanaan vahvan kattauksen aitoa countrya suoraan Tennesseestä.

Tapahtumassa esiintyvät lisäksi soul- ja blues -tulkitsija Ina Forsman, kittiläläinen gospel-kaksikko Saila duo eli Saila Ruotsala & Lasse Heikkilä, New Orleans-henkistä countrya esittävä Masa Orpana Honk, Texasista Suomeen kotiutunut pitkän linjan muusikko Wiley Cousins duo-kokoonpanonsa kera, tanssittavaa juurimusiikkia tarjoileva Uncle John sekä rautalankarock-artisti, ’Pälkäneen Elvis’, Aukusti Koivisto.

Vieraita viihdyttää myös Cross Country Hillbillies, joka soittaa iloista ja energistä country-musiikkia. Bändin jäsenet ovat kokeneita muusikoita, jotka ovat omaksuneet country-musiikin perinteet ja tuoneet siihen oman modernin twistinsä. Juontajana toimii karismaattinen juontaja-näyttelijä Anu Niemi.

Luvassa on lisäksi ruokaelämyksiä ja autenttista etelävaltiotunnelmaa
R3 Festivalin Food Garden tarjoaa laajasti lähituottajien herkkuja, kuten paikallisen lihakarjayrittäjän possua ja Vehoniemen maankuulua jäätelöä. Latoihin ja ulkorakennuksiin rakennetut ’saluunat’ luovat osaltaan festivaalille aitoa etelävaltiotunnelmaa.

”Tämän lähemmäksi Nashvilleä on Suomessa vaikea päästä”, kommentoi Uotila.

https://www.r3festival.fi/