http://www.amusa.fi/ Amusa.fi Amusa Kulttuuritorin artikkelisyöte fef1f45e68553041aede336c5d4d3e90 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=746 Fri, 17 May 2013 19:49:00 +0300 Kyseessä on Joel McIverin 100 kovinta metallikitaristia, ja teoksessaan hän rankkaa parhaat metallimusiikin kentällä vaikuttaneet kitaristit. McIver tuntee aihepiirinsä hyvin, sillä hän on tehnyt biografiat esimerkiksi Slayerista ja Slipknotista sekä Metallicaa käsittelevän teoksen Justice For All: The Truth About Metallica. Tällaisen kirjan kirjoittaminen on kunnianhimoinen ja uskaliaskin projekti. Kun asetetaan sata kitaristia paremmuusjärjestykseen, ei voida välttyä eriäviltä mielipiteiltä. Itsekin olisin tehnyt joitain asioita toisin ja laittanut tiettyjä kitaristeja eri järjestykseen. McIver esimerkiksi toteaa suorasanaisesti, ettei norjalainen black metal vaadi niin paljon teknistä osaamista kuin monet muut metallin alalajit. Tässä on toki totuuspohjaa black metallin äänimaailman ollessa tahallisen rosoinen, rujo ja yksinkertainenkin. Mutta tähän perustuukin sen kompromissittomuus ja normeja rikkova kylmyys. Black metal saattaa vaatia enemmän innovatiivisuutta ja tunnetta, siinä missä power metallissa soitetut soolo-osuudet vaativat enemmän sorminäppäryyttä. Olisin itse esimerkiksi nostanut Mayhemin Euronymouksen listan häntäpäästä hieman ylemmäs. Toisaalta, vaikka arvostan black metallia, olisin laskenut tämä tyylin luoneen Venomin kitaristin Mantasin listalla hieman alemmas. (Muistettakoon, että Venom on keksinyt nimen black metal!) Kuitenkin McIverin päätöksiä on vaikea yrittää kumota järkevillä argumenteilla eikä oma tietämykseni riitä niitä kritisoimaan. Niin mittavan ja perustavanlaatuisen taustatyön on hän tehnyt tätä kirjaa varten. Kaikki metallin eri osa-alueet on käsitelty ja niiden erityispiirteet huomioitu. McIver käyttää jonkin verran alan termistöä mutta ei kuitenkaan liiallisesti. Hän selittää termit auki eli kirja ei ole vaikeaselkoinen metalliin perehtymättömällekään. Kirjailija on itse haastatellut monia teoksessa esiintyviä muusikoita ja analysoinut heidän taitojaan perin pohjin. Hän kiinnittää huomion niin kitaransoiton teknisiin seikkoihin kuin luovuuteen ja improvisointiinkin. Sijoitukseen listalla on myös vaikuttanut se, onko kitaristi työllään tuonut metallimusiikin kentälle jotain uutta. Tällaisia listalta löytyviä, skeneä pysyvästi muuttaneita yksilöitä ovat esimerkiksi Black Sabbathin Tony Iommi sekä omaperäinen Devin Townsend. Yhtäkään metallin aikakautta ei ole jätetty tutkimatta ja kirjassa vanhemman ja nuoremman sukupolven kitaristit on laitettu samalle viivalle. Listalle on myös päässyt suomalaisia taitureita. Valinta ykköskitaristiksi silti hieman yllättää. Joel McIverin: 100 kovinta metallikitaristia, 2013 Joel McIver: The 100 Greatest Metal Guitarists, Suomennos Anna Maija Luomi. info@amusa.fi a4a959ee913965b795ffe8d541bececa http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=745 Fri, 17 May 2013 19:22:00 +0300 Galleriassa esitellään uran eri vaiheissa olevien taiteilijoiden teoksia. Parhaillaan Galleria Katariinassa on meneillään Jenny Suhosen näyttely, Maybe I look like this inside, joka jatkuu 2.6. asti. Suhonen tarkastelee maalauksissaan mielenkiintoisella tavalla rajapintoja, etäisyyttä, yksityisen ja yhteisen kohtaamista sekä asioiden peittämistä ja poistamista. Jenny Suhonen. Kuva: Juhani Salminen, Amusa.fi. Avajaisissa taiteilija kertoo, että näyttelyn nimi ei tarkoita sitä, että taiteilija pohtisi juuri omaa itseään vaan ihmisen olemusta yleisemmin. Suhosen kerroksellisuuteen perustuva maalaaminen kuvastaa vertaiskuvallisesti esimerkiksi ihmisten monikerroksisuutta. Ulkokuori ei kerro kaikkea, mutta pintaa raaputtamalla voikin löytää jotain uutta. Suhosen omia sanoja lainaten: Ihminen voi peittää asioita itsessään, muttei kuitenkaan poistaa niitä. Arvoituksellisuus heijastuu hyvin Suhosen pysäyttävissä maalauksissa, joita kannattaa katsoa sekä läheltä että kaukaa. Jenny Suhonen - teos. Kuva: Juhani Salminen, Amusa.fi. Galleristi Hannele Nyman kertoo, että galleriassa järjestetään vuosittain noin 17 näyttelyä ja näiden joukkoon kuuluu myös debyyttinäyttelyitä. Taiteilijoiden halukkuus saada teoksensa näytille tähän galleriaan onkin kova. Vuosittain näyttelyhakemuksia lähetetään noin sata kappaletta, joista näyttelytoimikunta valitsee sopivat. Ei ole ihme, että taiteilijat haluavat näyttelynsä Galleria Katariinaan, sillä Kalevankadulla sijaitseva valoisa taidegalleria saa teoksista kaiken irti. Jenny Suhonen - teos. Kuva: Juhani Salminen, Amusa.fi. Galleria Katariina tarjoaa hyvät puitteet Jenny Suhosen teoksille. Gallerian kaksi huonetta muodostavat yhdessä tilan, jossa teokset todella puhuttelevat. Tässä tilassa Jenny Suhosen öljymaalaukset todella vangitsevat katselijansa. Jenny Suhonen - teos. Kuva: Juhani Salminen, Amusa.fi. Galleria Katariina Galleria Katariinassa järjestetään 2.6. klo 14-16 taiteilijatapaaminen, missä Jenny Suhonen on paikalla kertomassa näyttelystään. Galleria on perustettu vuonna 1981. Kalevankatu 16, 00100 Helsinki Aukioloajat: ti–pe 11–17, la–su 12–16 Näyttelysihteeri, galleristi Hannele Nyman hannele.nyman@helsingintaiteilijaseura.fi  puh. 09 666 677, gsm 0440 551 678 Jenny Suhonen. Taustalla teos (crossing). Kuva: Juhani Salminen, Amusa.fi. info@amusa.fi 42e999fd2b313ec336504074c2d80833 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=744 Fri, 17 May 2013 19:15:00 +0300 Eino Salmelaisen säätiön palkintojen valintaraati perustelee valintojaan seuraavasti: Pukusuunnittelija Tellervo Helminen on tehnyt pitkä uran Tampereen Työväen Teatterissa. Hän jää tänä keväänä eläkkeelle työskenneltyään TTT:ssä vuodesta 1990. Helmisen lukuisia pukusuunnitteluja yhdistää rohkeus tehdä oman näköistä itsenäistä taiteellista työtä ja liittää se saumattomaan yhteispeliin esityksen kokonaisuuden kanssa. TTT:n ensemble on saanut 23 vuoden ajan nauttia Tellervon kanssa työskentelystä, jossa työnteon kylkiäisenä on aina tullut valoisa, eteenpäin puhaltava asenne ja muiden ihmisten lämmin arvostaminen. Pukusuunnittelijan tehtävistä ehkä tärkein on tukea näyttelijää roolihahmon rakentamisessa. Kiistattomasta onnistumisesta kertonee se haikeus, jota työtoverit tänä keväänä tuntevat Tellervo Helmisen jäädessä eläkkeelle. Tellervo Helmisen viimeisimpiä pukusuunnitteluja ovat TTT:n Suuren näyttämön Carmen sekä Fedja-setä, kissa ja koira. Aiempia pukusunnittelujaan muun muassa Villisorsa (2011), Sudenmorsian (2011), Bremenin soittoniekat (2011), Kaaos, Fanny ja Alexander (2010) ja Elokuu (2010). Kymmenien pukusuunnittelujen lista on pitkä ja kuten suuren teatterin suunnittelevan taiteilijan kohdalla väistämättä, erittäin monipuolinen. Helmisen pukusuunnitteluja on nähty myös muun muassa Espoon, Oulun, Turun ja Vaasan kaupunginteattereissa. Valoisa, eteenpäin puhaltava asenne on myös näyttelijä Samuli Mujeen ominaisuuksia. Samuli valmistui Tampereen Yliopiston näyttelijäntyön laitokselta 1999 ja sai heti kiinnityksen Tampereen Työväen Teatteriin. Rooleja on ollut suuria ja pieniä, yhteistä niiden tekemiselle on Mujeen kyky hahmottaa esityksen kokonaisuus ja tehdä oma tehtävänsä täysillä. Samuli Muje on joukkuepelaaja ja teatteri on joukkuepeli. Komeita suorituksia ovat olleet Tatuoidun ruusun Mangiacavallo (2004), Venetsian kauppiaan Launcelo (2006), Seitsemän veljeksen Aapo (2008), Pyynikin kesäteatterin Rauta-ajan Jouko (2012) ja monologin Pimeyden sydämessä Marlowe (2012). Viimeisin työ oli Carmen-esityksen hurja Escamillo (2013). Kun Samuli Muje palkitaan, palkitaan paitsi hienot roolityöt, myös rehti, suora ja aina oikeudenmukainen asenne työhön ja työtovereihin. Eino Salmelaisen säätiön tehtävänä on kehittää ja syventää tamperelaista teatterielämää. Säätiö jakaa vuosittain tunnustuspalkintoja teatterin tekijöille ja teattereille. info@amusa.fi 9afed25d7a850d2c850cf5e06464d925 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=743 Fri, 17 May 2013 16:18:00 +0300 Vuoden libristiä valitessaan raati kiinnitti huomiota ehdokkaiden koulutukseen ja ammattitaitoon kirja-alalla, aktiivisuuteen omassa työssään ja Libro ry:n toiminnassa sekä esimerkilliseen kirjantuntemukseen. Marketta Nurmi, vuoden libristi 2013. Kuva: ruutukaappaus "Kirjavälityksen videoita" YouTube -videosta. CC BY. Tulkka ja poikekka ostoksil! Näin kehotetaan Laitilan kirjakaupassa, jossa libristi Marketta Nurmi on ollut töissä 15-vuotiaasta saakka. Hän aloitti uransa harjoittelijana Laitilan Osuuskaupassa, eteni myyjäksi ja lopulta kirjakauppiaaksi ostettuaan Osuuskaupan kirjatoiminnot sekä perustettuaan Laitilan Kirjakauppa ky:n vuonna 1992. Kirjarakkaus jatkuu Nurmen perheessä seuraavassakin sukupolvessa, sillä Marketan Laitilan kirjakaupassa työskentelevä tytärkin on libristi. Kirjailija ja yrittäjä Heli Laaksonen on kirjannut Laitilan kirjakaupan tarinan kirjakauppakirjaksi Elo ilman kirjaa on teeskentelyä: 90 vuotta kirjakauppaa Laitilassa. "Kirjakauppa tuo maailman Laitilaan ja se on kuin kaupungin sydän ja aivot", kuvailee Heli. Katso Heli Laaksosen video Lännen puskist, Laitilan mailt… … innostui nykyään Rauman Lapissa asuva Heli Laaksonen suosittelemaan Laitilan kirjakauppiasta, Marketta Nurmea, vuoden libristiksi. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna Marketalla on valtava kirja-alan tietämys ja asiakkaan ymmärrys. "Nii säkenöittevä, virkune ja ilone ihmine, semmone peippone", toteaa Heli Laaksonen Marketta Nurmesta ja kertoo luottavansa Marketan suosituksiin mm. valitessaan kirjalahjoja kummilapsilleen: Marketan suositukset kun ovat olleet täydellisen sopivia ja hän vieläpä muistaa aikaisemmatkin suosituksensa. Mukaval taval omapäine, itsenäine kirjakauppias Kirjailijalle paikallinen ja osaava libristi on mieluisa ja arvokas yhteistyökumppani. Marketalla on mielikuvituksellinen ote kirjakaupan pitämiseen: hän on avoin uusille ideoille ja Laitilan kirjakaupassa on hänen toimestaan järjestetty monenlaisia tapahtumia hyvässä yhteistyössä kirjailijoiden kanssa. Yrittäjänä Marketta on äärimmäisen luotettava - mitä sovitaan, se pitää. Hän on sitkeästi ja oikealla ymmärryksellä luotsannut Laitilan kirjakauppaa läpi taantumavuosien ja nousukausien. Vuoden 2013 libristi Marketta Nurmi palkittiin kunniakirjalla, Libristin Kirjapöllö-patsaalla sekä 1500 euron stipendillä. Palkinto jaettiin kirja-alan Toimialapäivässä 15.5.2013 Lahdessa. info@amusa.fi 19ef4b1e5b51d25cb613546a136bd090 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=742 Fri, 17 May 2013 16:01:00 +0300 Tanssinumeroissa esiintyy yhteensä 181 nuorta tanssijaa eri puolilta maata. Esiintyjät ovat iältään noin 10–19-vuotiaita. Oopperatalo. Suomen Kansallisooppera. Kuva: Voitto Niemelä. Edustettuina on 20 tanssioppilaitosta eri puolilta Suomea: Imatran työväenopiston tanssikoulu, ”tanssiin kutsu” Elwa Molin (Tampere), Kainuun musiikkiopisto / Kajaanin Tanssi, Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Berg (Lempäälä), Keski-Pohjanmaan balettiopisto (Kokkola), Balettikoulu Pirjo Kuha (Helsinki), Baletti- ja Tanssiopisto Teija Suova (Tampere), Etelä-Savon tanssiopisto (Mikkeli), Seinäjoen baletti- ja tanssioppilaitos, Miloff Tanssiopisto (Seinäjoki), Turun seudun tanssioppilaitos sekä Espoon, Jyväskylän, Keravan, Kuopion, Lahden, Lappeenrannan, Nurmijärven ja Vantaan tanssiopistot. Omalla numerollaan esittäytyvät myös Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen oppilaat. BalettiPaletti Kansallisoopperan päänäyttämöllä 26.5.2013 klo 15.00. Lue myös info@amusa.fi 65f527726cbcd513faf4f275e3ed6ec5 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=741 Fri, 17 May 2013 10:07:00 +0300 "Olenko nyt pelastettu, olenko päässyt turvalliselle rannalle?" Onko hallussasi Saima Harmajan kirjeitä, käsikirjoituksia, luonnoksia, valokuvia tai muuta häneen liittyvää alkuperäisaineistoa? Saima Harmajan aineistoja on toistaiseksi SKS:n kirjallisuusarkistossa vähän. Niistä suurin osa on kertynyt Saima Harmajan jäljillä -keruun yhteydessä vuonna 2008. Saima Harmaja, Helsingin kaivopuistossa 1928. Kuva: Saima Harmaja -seura. Onko hallussasi kulttuurihistoriallisesti arvokasta materiaalia? Saima Harmajan olemassa olevien alkuperäisaineistojen saaminen arkiston suojaan ja järjestettäväksi tutkimuskäyttöä varten on ensiarvoisen tärkeää. Alkuperäisaineistojen luovuttaminen SKS:n kirjallisuusarkistoon varmistaa niiden säilymisen myös jälkipolville. Jos hallustasi löytyy Harmajan alkuperäisaineistoja, niin ota yhteyttä keruun järjestäviin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan ja Saima Harmaja -seuraan. Verkosta löytyvät myös SKS:n kirjallisuusarkiston luovutusohjeet löytyvät: www.finlit.fi/kia/luovutusohje.pdf (PDF, 201kB) Lisätietoja: SKS:n kirjallisuusarkisto arkistonjohtaja Ulla-Maija Peltonen, ulla-maija.peltonen@finlit.fi, 0201 131 260 Saima Harmaja -seura puheenjohtaja Päivi Istala, paivi.istala@welho.net, 050 567 6799 info@amusa.fi 2e5a0892946320442e266821beccce44 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=740 Wed, 15 May 2013 20:34:00 +0300 Monen alan ammattilainen - politiikan kommentaattori, yritysviestinnän asiantuntija, kirjailija ja käsikirjoittaja - Jussi Lähde on myös intohimoinen ravimies, Hevosurheilulehden päätoimittaja ja hevoskasvattaja. Suurelle yleisölle hänen hevoshulluutensa on kuitenkin jäänyt muun toiminnan varjoon. Vancouver pyrähti Vermosta antamaan lehtiväelle kyytiä. Kuva: Kari Hakli. - Isän puolelta sukuni on hyvä, kuten ravipiireissä tavataan sanoa, sillä hänen pienellä kotitilallaan Joutsenossa oli hevosia, Jussi Lähde naurahtaa Mestariravurit (Paasilinna) teoksensa julkistajaisissa Kansallisteatterin Lavaklubilla. - Ravimaailma on minulle yksityinen asia, pakopaikka hektisessä maailmassa. Siellä olen saanut olla rauhassa vain minä itse. Tittelit jätetään portille ja niin teollisuusjohtaja, kassaneiti kuin kirjailija ovat ravipiireissä tasa-arvoisia. Meitä yhdistää intohimo hevosiin. Mestariravurit on kertomuskirja, joka kuvaa millaista raviurheilu kaikkineen on. Lähde kirjoittaa hevosten jalostuksesta, kasvatuksesta, ravien historiasta ja hevosten omistajista, valmentajista ja hoitajista. Ja totta kai esittelee kaviourien kirkkaimpia tähtiä, Andover Hallista Charme Asserdalin kautta Passionate Kempiin. Kaikkiaan neljäntoista tähtiravurin paikoin dramaattisetkin vaiheet on taltioitu. Jussi Lähde ja Jan Erola kiirehtivät jo kentälle. Kuva: Kari Hakli. Paras on legenda Jixystä. Siihen punoutuvat kaikki ihmiselämän sävyt ja tunteet, Unto Monosen olisi pitänyt säveltää siitä tango, kirjoittaa Lähde. Jixy tuli Reisjärvellä perheensä kanssa torppaansa asuttavan Matti Saarasen elämään itsenäisyyspäivänä 1971. Alku ei ollut lupaava. "Se oli pelottavan laiha ja pelkäsi ihmisiä. Kaikki yritykset saada varsaa kärryjen eteen päättyivät siihen, että Jixy kävi päättäväisesti makuulleen eikä liikkunut mihinkään." Tarvittiin kärsivällisyyttä ja tupakkaa. Tärkeintä on ihmisen ja hevosen välinen luottamus, ilman sitä on turha edes yrittää. Kun luottamus oli syntynyt, tapahtui ihme. "Kesällä 1974 suomalainen ravikansa kohahti, kun nelivuotias tamma juoksi Euroopan kärkiajan ja uudet SE-lukemat." Eikä tulos ollut vain nelivuotiaiden tai vain tammojen ennätys vaan kaikkien suomalaisten lämminveristen uusi Suomen ennätys. Kun Jixy lopulta oli ymmärtänyt kärryjen toimintaperiaatteen, se napsi voitokkaalla urallaan lukuisten palkintojen ohella kaksi Suomen mestaruutta. Jussi Lähde ja Antti Sertamo Vancouverin rattailla. Kuva: Kari Hakli. Vancouverin kyydissä Kun lehdistötilaisuuden teoriapuoli on käyty läpi, siirrymme käytännön harjoitteluun Kaisaniemen kentälle. Kaukaa kantautuukin jo kavioiden kopsetta, kun uljas tummaruunikko Vancouver Antti "Serkku" Sertamon varmasti ohjastamana karauttaa toimittajien ihailtavaksi. Parivaljakko on saapunut suoraan Vermosta antamaan kyytiä mediaväelle. Vancouver ei ole tottunut seisoskelemaan mannekiinina. Se huiskii mustaa harjaansa, kuopii maata, tempoo ohjaksia ja pureskelee kuolaimiaan. - Aika erikoisen näköinen ravirata tämä ja junakin puksuttaa ihan kentän kupeessa. Kyllästyttää tällainen tepastelu ja kummastelu, nyt tarvittaisiin vähän actionia, kommentoi intoa puhkuva Vancouver. Sitä saadaan, kun Lähde nousee Sertamon kumppaniksi rattaille ja Vancouver pääsee vauhtiin. Kenttä kierretään ennätystahdissa. Seuraavana kyytivuorossa on kustannuspäällikkö Jan Erola, joka epätyypillisen epävarmana sovittaa kypärää päähänsä ja kipuaa rattaille. - Mies jolla oli loistava tulevaisuus takanaan, huokaa hänen kollegansa myyntijohtaja Eetu Alvik huolestuneena. Kaikki sujuu kuitenkin mainiosti ja hevoskärpänen on uljaan hevosen menoa seuratessa kuin huomaamatta puraissut meistä useampaakin. Se oli myös Jussi Lähteen toive kirjaa tehdessään. Lehdistö kukitti kirjailjan, joka lupasi suorittaa ravilisenssin ensi keväänä. Kuva: Kari Hakli. - Mestariravurit on kirjoitettu paitsi meille alaan vihkiytyneille myös heille, jotka eivät raviurheilun maailmaa vielä tunne, mutta ovat siitä avoimen mielin kiinnostuneita. Tervetuloa mukaan, Lähde kehottaa. Jääkiekon jälkeen raviurheilu on Suomen toiseksi suosituin urheilulaji, vuosittain raviradat vetävät jopa 800 000 katsojaa. Raviurheilua voi harrastaa monella tavalla, pelkästään vetoa lyömällä tai peräti hankkimalla oman ravurin. Kimppaan hevosia omistavia suomalaisia onkin jo lähes parikymmentätuhatta, heidän joukossaan presidentti Sauli Niinistö. Kyydissä Jan Erola. Kuva: Kari Hakli. Eikä nopeiden hevosten tarina pääty tähän. Seuraavaksi Jussi Lähde paneutuu ystävänsä Marko Vuolukan kanssa kirjaamaan sisukkaiden suomenhevosravureiden mestaritarinoita. Jussi Lähde: Mestariravurit (Paasilinna, 2013) info@amusa.fi 9d97dbc5d6272e24db51fa795c85ebe8 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=739 Tue, 14 May 2013 19:06:00 +0300 Heinonen kuittasi voitostaan 4000 euroa. Valtakunnalliseen kuvataidekilpailuun osallistui lähes kaksisataa taitelijaa yhteensä 429 teoksella. Voittajatyön lisäksi kilpailun parhaimmisto on ihailtavissa Helsingin Musiikkitalon näyttelyssä 15.5.- 5.6.2013. Nuorille, alle 30-vuotiaille tarkoitetun ja jo perinteeksi muodostuneen taidekilpailun tämän vuoden teemana oli Network. Teeman tarkoituksena oli haastaa taiteilijoita tutkimaan vuorovaikutusta, verkostoitumista sekä yhteistyötä; tärkeitä ja ajankohtaisia nykypäivän työelämän aiheita. Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi jälleen Taidemaalariliiton asiantuntija Paula Holopainen. Heinonen Viljami 130x160 cm Scarecrows akryyli ja spray kankaalle 2013. Kuvaa on rajattu. ”Heinosen teoksissa on vahva kuvarakenne, konstruktiivisia elementtejä ja sitten jotakin yllättävää ja selittämätöntä, joka herättää kysymyksiä ja viehättää. Valintaraadin jäsenet näkivät voittajateoksessa ”Scarecrows” scifi-aineksia, tähtien sotaa ja vaikutteita Francis Baconin maalauksista. Siinä missä Francis Bacon vääntää ja kääntää mallinsa vereslihalle paljastaen ihmisen raadollisuuden, Viljami Heinonen nostaa maalaukseensa arvottomaksi koetun kohteen liittäen siihen outoa kauneutta tai riemastuttavaa hässäkkää. Voittajateoksen värimaailma on hillitty; ruskeaa, harmaata sekä syvää mustaa. Tunnelma on hieman alakuloinen, kuten variksenpelättimillä sopiikin olla”, Holopainen kuvailee. Heinonen valmistui Kankaanpään taidekoulusta viime vuoden keväällä. Hän osallistui kilpailuun nyt neljännen kerran ja hänen teoksiaan on ollut aikaisemmin esillä kilpailun näyttelyssä kaksi kertaa. Maalaaminen on hänen pääasiallisin ilmaisutapansa, mutta hän tekee jonkin verran myös piirrostöitä. ”Maalaaminen on kaikista taidemuodoista ehdottomasti minulle mieluisin ilmaisutapa. Minulle maalaaminen on elämäntapa; se mahdollistaa itsensä ilmaisun, omien tuntemuksien ja ympäröivän maailman heijastamisen. Kankaalle voi impulsiivisesti tehdä mitä vain ja on mielenkiintoista, että maalaamisessa kaiken voi muuttaa yhdessä hetkessä. Maalaaminen täytyykin osata lopettaa juuri oikeassa kohdassa”, Heinonen kertoo. Vuosittain vaihtuvan teeman käsittely- ja toteutustapaa ei ole rajoitettu, vaan taiteilijat voivat tulkita aihetta vapaasti oman näkemyksensä mukaan. ”Tämä voitto on erittäin hieno huomionosoitus, joka mahdollistaa minulle taiteen tekemisen myös jatkossa. On todella tärkeää, että nuorille on tilaisuuksia, joissa he saavat työnsä esiin ja pääsevät kehittämään omaa ilmaisuaan ja identiteettiään. Taidekoulutusta on viime vuosina ajettu säästösyistä alas ja tämänlaiset kilpailut ovat aloitteleville taiteilijoille oleellisen tärkeitä”, Heinonen toteaa. Basware lunastaa voittajateoksen jo varsin kunnioitettavaan, noin 80 teoksen kokoelmaansa 4000 eurolla. Kokoelma kasvaa vuosittain paitsi kilpailun voittajateoksella, myös muutamilla muilla teoksilla. ”On ilo huomata, että jo 14. kerran järjestetty kilpailumme alkaa olla jo eräänlainen instituutio, joka jatkuu vuodesta toiseen vahvana ja korkealaatuisena. Kilpailun tavoitteena on tukea nuoria taiteilijoita ja tuoda heitä esille, ja se on osa meidän laajempaa yhteiskuntavastuutamme”, toteaa Baswaren johtaja Jukka Virkkunen. Kilpailun työt ovat esillä ja lunastettavissa Musiikkitalon näyttelyssä 15.5.-5.6.2013. Viime vuonna kilpailun voitti helsinkiläinen Henna Jula teoksellaan Organic relationship. Baswaren vuosien varrelta kerätty taidekokoelma on nähtävillä http://www.basware.fi/miksi-basware/the-art-of-basware/taidekokoelma-2012. Lisää kilpailusta www.222.basware.fi/art info@amusa.fi dc027bad6d411ae5582283c6f157e872 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=738 Tue, 14 May 2013 14:17:00 +0300 Krista Siegfrids, Suomi. Kuva: Thomas Hanses (EBU). Oma suosikkini on Montenegron kappale Who See, jonka esittää Igranka. Tämä musiikillinen kollaasi yhdistelee räppiä sekä dubsteppiä. Myönnettäköön, että kappaleen video on parempi kuin itse kappale mutta siksi odotankin maan esitykseltä lavalla paljon. Musiikkivideolla sadetakkeihin sonnustautuneet miehet räppäävät ja ninjat taistelevat. Tarvitseeko muuta sanoakaan? Montenegro. Kuva: Risto Bozovic. Mielenkiintoinen kilpailija on myös Kreikka. Sen edustaja, Koza Mostra and Agathonas Iakovidis nimeä kantava kiltteihin sonnustautunut miesyhtye esittää veikeän kappaleen nimeltään Alcohol is Free. Tässä kappaleessa yhdistyvät toimivasti ska-rytmi ja perinteisempi kreikkalainen äänimaailma. Uskon, että kappale saa yleisön jammailemaan ja pisteitä itselleen. Kreikka. Kuva: Thomas Hanses (EBU). Myös Suomen kappale, Krista Siegfridsin Marry me, saattaa olla potentiaalinen menestyjä. Kilpailijoina on yllättävän paljon rauhallisempia, vakavampia ja hidastempoisia kappaleita. Näiden joukosta Suomen kappale nousee esiin iloisena ja nykyaikaisena poppina. Tämä saattaa herättää yleisön edellisten kappaleiden aiheuttamasta raukeudesta. Ennen Suomen esitystä esiintyvät Makedonia sekä Azerbaidžan, joiden molempien edustajat esittävät balladin. Näiden jälkeen Kristan kaltainen piristysruiske on paikallaan. Katso videot Suomi: Krista Siegfrids - Marry Me Kreikka: Koza Mostra & Agathon Iakovidis - Alcohol Is Free Montenegron video: Igranka - Who See info@amusa.fi b1d3868671c83993e856c7e91817f1a5 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=737 Tue, 14 May 2013 13:58:00 +0300 Osallistuminen tapahtuu kilpailun verkkosivuilla olevalla lomakkeella, johon liitetään äänitallenne. Viimeinen osallistumispäivä on 17.6. Rock SM 2013 tunnus. Kuva: www.rocksm.fi Esikarsinnassa asiantuntijaraati valitsee 20 parasta bändiä jatkoon 15.8. mennessä. Näille bändeille järjestetään koulutustilaisuus, joka sisältää sopimusjuridiikkaa, esiintymiskoulutusta, laitekoulutusta, musiikin tuotantoa, studiotyöskentelyä ja henkistä valmennusta. Esikarsinnan jälkeen alkaa äänestys, jossa valitaan finaaliin 6 parasta bändiä ammattituomariston ja yleisön äänten perusteella. Finalisteille järjestetään esikatselmus Tampereella pari viikkoa ennen Helsingin Musiikkimessuilla pidettävää finaalia. Rockin SM-kilpailu on suomalaisille rockbändeille jo 1970-luvulta lähtien järjestetty kilpailu. Kilpailu on kasvattanut rockmusiikin arvostusta ja nostanut julkisuuteen muun muassa sellaisia kotimaisia bändejä kuin Eppu Normaali, Hassisen Kone ja Peer Gynt. Viime vuonna rockin SM-kilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran nykyaikaisena yleisökilpailuna Helsingin Musiikkimessujen yhteydessä ja kisaan osallistui yli 200 suomalaista rockbändiä. Voittajaksi valittiin tuolloin helsinkiläinen Verhot-bändi. Helsingin Musiikkimessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 24.-27.10.2013. Rock SM info@rocksm.fi www.rocksm.fi info@amusa.fi 354a59d598900aac0c892ec276798dec http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=736 Mon, 13 May 2013 18:45:00 +0300 Henkilökuvauksia pidettiin etupäässä onnistuneina ja henkilöitä mielenkiintoisina. Kiitosta raatilaisilta sai tavallisten ihmisten näkökulma, tosin päinvastainen mielipidekin löytyi. Henkilökuvan onttoudesta tuli puolestaan palautetta raadin miesjäseneltä. Historian läsnäolo ja kuvaus vei jopa mielikuvamatkalle Hankoon ja sen pitsihuviloihin. Kirjaa pidettiin kaiken kaikkiaan ajatuksia herättävänä. Kirjaraadilta tuli Säkenöiville hetkille yleisarvioksi 3,2 tähteä. Säkenöivät hetket. Kuva: Amusa.fi CC-BY-SA. Katja Kallio - Säkenöivät hetket Kesällä 1914 Hangon Hotel Pension Bellevuen varakkaiden vieraiden joukossa Inga ja Elly Troberg vaikuttavat ulkopuolisilta ja arvoituksellisilta. Mikä on yksinäisen rouvan ja hänen tyttärensä salaisuus? Elly on täynnä haaveita, jotka hän aikoo toteuttaa uuden ystävättärensä Pepin kanssa. Mutta pahainen väärinkäsitys saa valtavat mittasuhteet ja lyö ystävyyteen kiilan. Yhdessä vuorokaudessa Elly menettää ihmisen jota eniten rakasti, hylkää äitinsä ja joutuu päättämään kohtalostaan. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Elly on hankolaisen salakuljettajan puoliso, ja hänen tyttärensä ovat saman ikäisiä kuin hän tuona kohtalokkaana kesänä. Keskimmäisen tyttären Beatan hillittömyys ja epäsovinnaiset ratkaisut erottavat äidin ja tyttären. Yksinäisyys ja syyllisyys johtavat lopulta peruuttamattomiin tekoihin. Kirjaraadin ajatukset 1. Mikä kirjassa oli parasta? Inari: Vaikkakin kirja tuntui aluksi ottavan pientä etäisyyttä lukijaan, muuttui se soljuvammaksi ja helppolukuisemmaksi loppua kohden. Parasta kirjassa oli sen kaunis ja hyvin elollinen tapahtumien, tunteiden ja hetkien kuvailu aivan viimeisille sivuille asti (ja varsinkin viimeisillä sivuilla!). Kirjan temmattua mukaansa se sai ajattelemaan elämää ja omaa elämänasennettaan. Pirkko: Kuvaus 1914 tapahtumista Hangossa ja "tavallisten" ihmisten kokemukset olivat hyvä näkökulma. Kakkososan arkipäivän kuvaus oli myös mielenkiintoista luettavaa. Päähenkilöt joutuivat raatamaan töissään armotta. Kuvaus tunteita herättävää. Riitta: Parasta oli tunteiden tai tunteettomuuden kuvaus. Tunteita oli tiedostettuja, tiedostamattomia, näytettyjä ja padottuja. Hyvin selvisi, kuinka perhe ja suku jatkaa perinteitä sisäisinä ja opittuina tapoina. Pidin myös siitä, että päähenkilöt olivat todella pääosassa ja muut vain olivat "säestämässä", eivätkä sekaantuneet tunteiden verkkoon, ei silti ei heitä siihen odotettukaan eikä ehkä olisi otettukaan. He elivät sivuhenkilöinä koko elämänsä. Tunteiden kuvakieli oli hyvin rikasta. Siinä käytettiin usein aivan uusia vertauksia, monesti sellaisia, että niitä jäi miettimään ja "makustelemaan", minkälaisen vaikutuksen ne antoivat. Joskus ne jäivät vieraiksi eivätkä vastanneet itselle siihen mennessä tullutta tunnelmaa. Minna: Kirjassa oli parasta Katja Kallion kynänjälki ja kerronnan rytmi. Kirjasta sai vaikutelman, että sen valmiiksi saamisessa ei ole kiirehditty, vaan tapahtumille on annettu niin paljon aikaa kuin ne vaativat. Tarinassa pidin siitä, että tapahtumat eivät olleet järisyttäviä tai äärimmäisiä - ihmiselo olosuhteiden sanelemana ja menneisyyden painolasteineen on mitä on. Naisten välisien suhteiden kuvaus kiinnosti. Äidin ja tyttärien, siskosten sekä ystävyksien välisiä riippuvuuksia oli paikoitellen kuvattu koskettavasti. Julius: Beata, yksi henkilöistä. Spontaani ja eläväinen luonnonlapsi sisäisesti kuolleiden tai kuolemaa tekevien ihmisten keskuudessa. Traagisesti yhteisö onnistui hänetkin lopulta lannistamaan ja "tappamaan". Lukukokemus oli minulle jossain määrin hämmentävä. Kysyin toistuvasti, miksi tämä kirja on kirjoitettu: mitä kirjailija sillä haluaa sanoa tai mikä on ollut perimmäinen syy tai inspiraation lähde kirjoittaa se. Kirja oli kuin kauniisiin lahjapapereihin kääritty hedelmä, jossa oli outo sivumaku ja josta jäi melko paha jälkimaku. Tämän takia en voi sanoa pitäneeni kirjasta, ja minun on jopa vaikea sanoa, mikä siinä oli parasta. Jos kirjailijan tarkoitus oli kuvata juuri sitä, miten ihmiset kuolevat sisäisesti (ja ovat joskus jo syntyessään siihen tuomittuja), niin omalla "kierolla" tavallaan, kauniiden arjen ja ympäristön kuvauksien lomassa, hän siinä onnistui. Kirjan henkilöt ajelehtivat elämissään, ja niin ajelehti kerrontakin. Se oli kuin pyörteistä, liikkeessä olevaa vettä, jossa pienet ja suuret, merkitykselliset asiat sekoittuivat samanarvoisiksi. Kuin itse elämä, kenties. Sitä oli helppo seurata. 2. Tulivatko eri vuosikymmenet esiin ja miten? Olivatko oleellisia kuvauksessa? Inari: Vaikka tarina olikin arkista ja sijoittui menneisyyteen, ei se missään vaiheessa tylsistyttänyt. Päinvastoin. Vuosikymmenet tulivat hyvin esiin hienojen yksityiskohtien kautta. Maisemat ja tunnelmat maailmansotien välisenä aikana pystyi aidosti kuvittelemaan. Pirkko: 1:n osan kieli vaikutti jopa keinotekoiselta, ja toiseen osaan siirryttäessä voisi kuvitella kirjailijan vaihtuneen. Tarina ei mielestäni kaivannut näitä tyylieroja. - Runsas vertailujen käyttö molemmissa osissa oli joskus jopa häiritsevää. Riitta: Ajankuva tuli selville monin eritavoin. Sen saattoi aistia paitsi tapahtumista myös tavoista, vaatetuksesta ja ennen kaikkea asennoitumisessa. Minusta juuri asennoituminen oli erittäin oleellista kuvauksessa, vaikka toisaalta oli paljon asennoitumista, joka kulki läpi koko kertomuksen juuri perittynä ja sitoutuneena suvun henkilöiden tapaan reagoida. Minna: Ajankuva upposi minuun täysin ja vei mielikuvamatkalle Hangon pitsihuviloiden kylpyläparatiisiin ja kontrastina työläisväestön kosteisiin hellahuoneisiin. Venäjältä tulleiden kylpylävieraiden valkoiset leningit toivat mieleen Venäjän tsaariperheen elämäntyylin. Julius: Aika ja ympäristö oli läsnä kerronnassa. Yksityiskohtia ja historiallista tietoa oli ihan uskottavassa määrin. Se, että kerronta rakentui niinkin pitkälti keskushenkilöiden kautta tapahtuvaan ympäristön tarkasteluun, vahvisti kuitenkin vaikutelmaa, että ihmiset olivat ulkoiseen kauneuteen vangittuja ja samalla sisäisesti tyhjiä. Se ei ollut materialismia sinänsä, vaan eräänlainen verho, joka peitti todellisuutta. Aikakausille ominaisesti ulkoinen köyhyys ja rikkaus elivät rinta rinnan ja kuilua kyseenalaistamatta sovussa. Muutos ajan kuluessa oli mielestäni hienovaraista ja luonnollista, ei alleviivattua. Historiallisesti tasapainoinen teos. 3. Onnistuiko kirjailija henkilöiden kuvauksessa? Inari: Ensin oli vaikeaa erottaa henkilöt toisistaan; kuka on kenenkin tyttö ja kuka kenenkin paras ystävä, sivuhenkilöistä puhumattakaan. Kirjan päästessä vauhtiin huomasi myös henkilöiden erilaiset, voimakkaat, hieman salaperäisetkin persoonallisuudet. Äitien ja tyttärien väliset suhteet olivat jännittävää luettavaa, ja tunteet heittelivät laidasta laitaan. Pirkko: Henkilökuvaus onnistui mikäli tarkoituksena oli osoittaa heidän samankaltaisuutensa. Myös kohtalot jopa rakastumisineen muistuttivat toisiaan. Henkilöiden elämänvaiheiden kuvauksiin olisi kaivannut enemmän lisäväriä. Riitta: Onnistui ja ei. Tai sitten hän antaa lukijan itsensä rakentaa henkilöitä oman ajatuksensa ja tarpeensa mukaisiksi. Hän jättää niin paljon auki ja kysymyksen varaan. Uskon etenkin, että jokainen äiti, jolla on tyttäriä ja jokainen tytär löytää tästä paljon äiti-tytär suhteeseen mietittävää. Minna: Henkilökuvaukset olivat minusta ihan uskottavat. Kunkin henkilön kohdalla paljastui mielenkiintoisesti jokin 'kauneusvirhe'. Esimerkiksi uhrautuvan ja sitkeän Elly-äidin hairahdus kylpylävieraan kanssa ja hänen reaktionsa tyttärensä Beatan kerrottua suhteesta, tekivät henkilöhahmosta kiinnostavan ja monisäikeisen. Julius: Säkenöivät hetket on "naisten kirja". Se edustaa naisnäkökulmaa, jopa siinä määrin, että mieshenkilöt ovat kuin nukkeja. Naishenkilöiden kuvauksessa oli syvyyttä ja monimutkaisuutta. En voi kuitenkaan sanoa, että kirja auttaisi mieslukijaa ymmärtämään naisia paremmin. Heidän pienet ja suuret odotuksensa jäivät täyttymättä, ja se tuntui olevan miesten syytä. Vaikka miehillä oli hitu enemmän vapautta ja mahdollisuuksia, oli heidänkin elämänsä saneltua. Mitä miesten odotukset mahdollisesti olivat, sitä ei kerrottu. Kirjassahan kyse on eräänlaisesta muutaman sukupolven mittaisesta kirouksesta. Äidit ja tyttäret muistuttavat siinä määrin toisiaan, että samat teemat voivat heidän elämissään toteutua. Mieleenpainuvin hahmo oli Beata, joka tuntui olevan elossa, mitä ei voi sanoa muista. He olivat kaikki vankeuteensa alistuneita, mutta samalla katkeria. Kirjan omilla sanoilla he olivat "kadottaneet itsensä"; itse pakeni elämästä, jota se ei halunnut elää, mutta jonka suuntaa sillä ei ollut voimaa muuttaa. Kirjan henkilöt olivat hyvin tavallisia ja elämän kulutkin lopulta melko tyypillisiä. En oikein innostunut tästä tavallisuudesta. info@amusa.fi 0191254ff7a97d3056f61d771e9b7c27 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=735 Mon, 13 May 2013 12:01:00 +0300 "Hän hakkasi Lasselta ilmat pihalle. Istui selän päällä hajareisin ja karjui: "SAATANAN SIKA"". Näin alkaa viime vuonna Ruotsissa Stig Sjödin -kirjallisuuspalkinnnon voittanut ja August -palkintoehdokkaaksi yltänyt Eija Hetekivi Olssonin varmaotteinen esikoinen Tämä ei ole lasten maa (Schildts & Söderströms). Kymmenvuotias Miira on jo lapsena erilainen. Hän kapinoi epäoikeudenmukaisia käytäntöjä vastaan omalla hurjalla tavallaan. Hän ei suostu poikien kiusattavaksi, lääpittäväksi eikä huoriteltavaksi kuten muut tytöt. Miira antaa kiusaajilleen turpaan. Koulukaan ei ole betonipihan viidakkoa parempi paikka, sillä turtuneiden opettajien ennakkoluuloinen asenne laumaansa kohtaan ei osoita tietä ulos vaan nöyristää kapinoijat alistumaan kohtaloonsa. Eija Hetekivi Olsson. Kuva: Ola Kjelbye. Hetekivi Olsson avaa häkellyttävän autenttisen näkymän 1980-luvun Göteborgin maahanmuuttajalähiön väkivaltaiseen ja näköalattomaan arkeen. Kenties romaania ei ihan mielikuvituksesta ole riuhtaistu, sillä kirjailija itse on Miiran tavoin suomalaisten vanhempien naapurimaassa syntynyt lapsi. Hän työskenteli rappusiivoojana ja ravintola-apulaisena kunnes pääsi lukioon. Miiralla on kunnolliset vanhemmat, äiti siivoaa selkä kipeänä rappuja, isä uuvuttaa itsensä Volvon liukuhihnalla. Kuluttava työ vie voimia, parhaansa he silti tekevät, vaikka Miira hankala lapsi onkin. Outi Mennan hieno suomennos välittää rajun tekstin herkät hetket lähes rivien välissä. Hetekivi Olsson kirjoittaa rytmikkäästi, teksti imee ja vie mukanaan. Hän avaa Miiran pään ja ajatukset kuin neurologi ja kirjoittaa kasvavan nuoren mielen lukot, toiveet, ahdistuksen ja ristiriidat näkyviksi. Miira on kuin kirjan kannen trimmattu sytkäri, roihahtaa hetkessä ja palaa korkealla liekillä. Täältä on päästävä pois! Vaikka onkin syntynyt Ruotsissa, Miiraa pidetään maahanmuuttajana, jonka suomiluokalla ensimmäinen vieras kieli on ruotsi. Samaa mieltä ovat myös vanhemmat, jotka haluavat pysyä supisuomalaisina kerhotaloineen ja saunailtoineen. Mutta Miira ei halua sopeutua. Gårdstenissa ei ole tulevaisuutta. Suomikuplan lisäksi siellä on nistejä, jotka tappavat toisiaan. Alkoholismia ja itsemurhia, imppaavia teinejä ja itseään myyviä nuoria. Täältä on päästävä pois. Mutta miten? On jaksettava lukea ja opiskella, päättelee Miira ja pöllii kirjakaupasta älykkökirjan. Miira haluaa pääministeriksi tai aivokirurgiksi. Silloin vasta ihmiset ottavat hänet tosissaan. Mutta "Miten hitossa voin ikinä opiskella aivokirurgiksi, jos en tiedä aivojen osia ruotsiksi enkä pysty lukemaan ruotsinkielisistä älykkökirjoista mitä minun pitäisi sahata?", hän tuskittelee huonoa ruotsin taitoaan. Lisätienestiksi hän alkaa siivota rappuja. Eikä sen jälkeen enää tumpaa sätkiään porraskaiteisiin, sylje räkäklimppejä seinille, eikä piirtele graffiteja. Ei myöskään käytä sytkäriään tulipalojen sytyttämiseen. Sen sijaan hän livahtaa pommilla kirjamessuille ja avaa ohimennen tuttuun tapahtumaan uuden näkökulman. Tuskallisen hidasta kasvaminen ja oivaltaminen ovat. Kerralla ne eivät tapahdu, eikä Tämä ei ole lasten maa ole romanttinen happy end -tarina. Se päättyy, kun Miiran elämä on juuri alkamassa. Haluaisin tietää mitä sitten tapahtui, miten Miira jatkoi elämäänsä. Jään innolla odottamaan jatkoa. Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (suom. Outi Menna, Schildts & Söderströms, 2013). info@amusa.fi 75edc2da28b0477c5c4a62a491a5ed80 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=734 Mon, 13 May 2013 09:48:00 +0300 Myös Marko Niemen kanssa yhdessä kirjoitettu rakkausrunokokoelma Suut (Poesia, 2012) ammensi osittain samasta kujeilevien puhuntojen sekä kohosteisen kielen maastosta kuin runoilijan esikoinen. Toivion uusin kokoelma Pysty hiljaisuus (Teos, 2013) eroaa sävyiltään edeltäjistäan. Iloittelevan hullunkurisuuden sijaan uusimman kokoelman näyttämöt ovat elegisia, ja runoissa korostuvat vieraus ja olemisen hauraus. Teoksen alkuun Maurice Blanchotilta poimittu motto suuntaa runojen epistemologista avaruutta: pinnantasolla satunnaisilta tarinoilta vaikuttavat runot paljastavat riviensä välissä jotakin, mikä tuntuu hyvin todelliselta ja totuudenmukaiselta. Kieli ja kommunikaatio ovat edelleen Toivion runojen fokuksessa, mutta kielellisen häiriön sijaan runot suuntaavat nyt kohti kielen reunaa. Pystyn hiljaisuuden ensimmäinen runo alkaa sitaatilla, jossa runon "hän" kertoo puheensa sijoittuvan samanaikaisesti sekä kielen että hänen ihonsa reunalle. Runon "minä" ei pidä toisen henkilön tavasta ilmaista itseään, mutta oivaltaa lopulta kommunikaation mahdollisuuden olevan juuri hedelmän ympärille kerääntyneissä pienissä sormenpäissä. Kieli ruumiillistuu ja eletään todeksi. Avausrunon alateksti on sitaatti, joka sisältyy Julia Kristevan kulttiteokseen Musta aurinko (1998, Nemo): "Puhun", hän usein sanoi, "kuin sanojen reunalta, ja minusta tuntuu kuin olisin myös ihoni reunalla, mutta murheeni perusta jää koskemattomaksi". Kristevan tavoin Toivio pyrkii kartoittamaan mielen hämäriä alueita sekä ymmärtämään, mistä olemiseen kiinnittyvä suru ja melankolia ovat peräisin. "Puhe paljastaa haavan, joka ei ole lainkaan vanhentunut. Sillä on siloinen ja pehmyt iho, voimme kutsua sitä jopa heleäksi. Kaunis haava, sellaisenaan olemassa. Tuulet käpertyvät sen ympärille ja raapivat sen pinnalta ylimääräistä ilmaa kuin ruostetta." (s. 41). Kohtaamisen mahdollisuus on kuin hiljaisuudessa kelluva hedelmä, johon pitää osata tarttua oikeaan aikaan. Kokoelman viimeinen runo palaa alussa esiin nostettuun ympyröimisen ajatukseen. Siinä missä pienet sormet ympäröivät hedelmää, viimeisen runon puhuja oivaltaa perhosia pyydystäessään "miksi ympyröidä on tärkeää" ja "mitä on hiljaisuuden ympärillä". Pysty hiljaisuus muodostaa eräänlaisen ellipsin, joka kiertää hienovireisesti kielen ja olemisen reunoja. info@amusa.fi afb008e25859e6d2df54b2c07ba131d6 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=733 Fri, 10 May 2013 17:22:00 +0300 Sunnuntaina 5.5. ensimmäisen kerran nähty Saimaa 24/7 -näytös kokoaa Lappeenranta-salin näyttämölle 250 tanssijaa. Huolellisesti rakennettuja koreografioita täydentävät osuvat musiikkivalinnat sekä näyttävät esiintymisasut. Monipuolinen näytös sivuaa ovelasti eteläkarjalaisten ja lappeenrantalaisten jokapäiväistä elämää. Aivan näytöksen alussa ollaan perinteikkäästi mattopyykillä, mutta jo pian bongataan turisteja The Beach Boysien Good Vibrationsin tahtiin! Näytöksen lopussa Hot Wings -ryhmä syntyy munasta ja palauttaa katsojille mieliin vanhan kunnon tiputanssin. Hilpeässä loppuhuipennuksessa voisi kai sanoa, että itku tulee pitkästä ilosta ja munat päätyvät pannulle ja vetyyn. Käy itse katsomassa miten! Saimaa 24/7 -näytös on vielä mahdollista nähdä Lappeenranta-salissa, perjantaina 10.5. kello 18 sekä lauantaina 11.5. kello 15. Lippuja saa ovelta hintaan 14€ ja 9€. Kauan sitten linnoituksessa. Mandi Ahvenainen, Matleena Ehrling, Kreetta Hall, Sonja Hietikko, Suvi Kinnunen, Siiri Lyytikäinen, Pinja Malmi, Roosa Olkkonen, Tiia Pesonen, Anu Rehunen, Sara Saikko, Ida, Salin, Vilma Tanninen ja avustaja Aleksi Esala. Kuva: Amusa.fi. Metsästäjättäret. Katariina Hietala, Aliza Hoover, Katariina Jussila, Helinä Kareinen, Sanni Kauria, Ella Könönen, Tiia Laitinen, Sylvia Myller, Verna Puhakainen, Reetta-Maija Rapo, Larissa Riedler ja Silja Saarinen. Kuva: Amusa.fi. Metsästäjättäret. Katariina Hietala, Aliza Hoover, Katariina Jussila, Helinä Kareinen, Sanni Kauria, Ella Könönen, Tiia Laitinen, Sylvia Myller, Verna Puhakainen, Reetta-Maija Rapo, Larissa Riedler ja Silja Saarinen. Kuva: Amusa.fi. Kulta-ahvenet. Eveliina Ehrling, Iiris Haimi, Sara Hietamies, Laura Hietaranta, Silja Hyrkkänen, Vilma Kauppinen, Elena Linden, Laura Lohtander, Inga Räty, Enna Teitto, Riina Telanto ja Amanda Timperi. Kuva: Amusa.fi. Nuket. Iina Karjalainen, Anna Kärkkäinen, Saimi Lappalainen, Nelli Munnukka, Emilia Mäkelä, Taija Sairanen, Nea Savolainen, Roosa Silventoinen, Sara Soikkeli, Hennariina Tankka, Tiina-Kaisa Urpalainen ja Maiju Utunen. Kuva: Amusa.fi. From Brooklyn to Harlem. Iiris Haimi, Sanni Huhtiniemi, Siret Kingu, Noora Myyryläinen, Aada Ovaska, Jannica Parkkinen, Mette Peuhkuri, Inka Pääkkönen, Jenni Rantanen, Salla Saarelainen, Saima Toikka, Julia Yanchukovich, Veera Varvemaa, Eerikki Hirvisaari, Jenni Kuusipuro, Pinja Naukkarinen, Emma Pekkanen, Aleksandra Putrolainen, Opri Rousku, Jessica Savolainen, Erin Sinkko, Kristiina Smirnova, Juuli Ukkonen, Patrick Kennedy, Inka Pienmunne, Ida Salin, Nina Savolainen, Alisa Valtonen, Henna Pietiläinen, Milla Aaltokallio, Klaara Iskanius, Henna Kekola, Mira Kohonen, Aino Kotiharju, Anastasia Lisitsyn, Iida Pöllänen, Lotta Örså, Jutta Nylund, Minni Niiva, Alisa Koikkalainen ja Hennariina Tankka. Kuva: Amusa.fi. Juhannustanssit. Matleena Ehrling, Emma Ikävalko, Aino Jauhiainen, Josefiina Jääskeläinen, Laura Kaljunen, Eerika Kraft, Oona Kupiainen, Klaudia Leivo, Tanja Myyryläinen, Inka Pienmunne, Iida Pöllänen, Iida Tikka, Juuli Vainikka, Alisa Valtonen, Vilmiina Väänänen, Milla Aaltokallio, Anna Kärkkäinen, Maija Leermakers, Juttu Nylund, Sini Pettinen, Emilia Pulli, Rosanna Suokas, Julia Suomalainen, Hennariina Tankka, Elina Telanto ja Valentina Vanhanen. Kuva: Amusa.fi. Keijut ja Kentaurit. Mikko Nieminen, Aaron Saira, Emma Ikävalko, Saimi Kaisanlahti, Laura Kaljunen, Mira Kohonen, Eerika Kraft, Sini Pettinen, Helmi Pikarinen, Sara Soikkeli, Iida Tynkkynen ja Juuli Vainikka. Kuva: Amusa.fi. Hot Wings. Ada Halkola, Sonja Himmi, Iiris Jortikka, Henna Kekola, Anastsia Lisitsyn, Sini Pettinen, Helmi Pikarinen, Roosa Rahikka, Suvi Soikkeli, Jannika Torniainen ja Iida Tynkkynen. Kuva: Amusa.fi. Hot Wings. Ada Halkola, Sonja Himmi, Iiris Jortikka, Henna Kekola, Anastsia Lisitsyn, Sini Pettinen, Helmi Pikarinen, Roosa Rahikka, Suvi Soikkeli, Jannika Torniainen ja Iida Tynkkynen. Kuva: Amusa.fi. info@amusa.fi 002a81a5b0f7c8910749e59ab3b9f52b http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=732 Fri, 10 May 2013 15:59:00 +0300 Toinen kertoo minkälaasta viinaa äireen kans voi juora einehen painimeksi ja toinen lupas koko aijan teherä sitä ruokaa. Jamie Oliver Torontossa. Kuva: http://commons.wikimedia.org/wiki/User:Raysonho Riislinki on kuulemma sopivaa juotavaa (se on tietysti viiniä eikä viinaa, mutta rosenttia siinäki on). Mun mielestä se on muikiaa ku mikä ja menöö päähän. Muistan kerranki ku kaahiin mäjen päälle johonaki Saksas ja sielä mäjen päällä kapakas tariottihin riislinkiä. Ei kuulkaa ollukkaa mikää sivistynyt tippa vaan oikeen suuri ja täysinäänen klasi. Janotti ja sitten väsytti. Onneksi alahappäin kulukoo helepommin. No, sitä ruokaa ei koskaa tullu siinä ohojelmas. Näytti vaan kokin klania ja kuppia ja pannuja, mutta äitee jäi orottamahan einestänsä. On pistäny ennenki vihaksi ruokaohojelmien pössööt kuvaajat jokka kuvaa hellaa ja kokkia, ei vahingoskaa ruokaa. Ei ne kokin ketalehet niin koreeta oo, notta niitä vahtaas ruokahan. Ne lupas teherä ruakaa porollihasta ja parsoosta ja salaatiista. Senku. Muuten, se Jamie Oliveeri on aivan toisellaanen, se panoo tuulemahan ja teköö ruakaa yhtä nopiaa ku Hilima. Oikeen mukava poika. Oonki ottanu siltä monta niksiä. Justihin se näytti kuinka paistipökäles maustetahan. Meillekki tuloo kersoja passattavaksi pyhänä. Ostin aikamoosen vileen ja laitan sen uunihin Oliveerin opiilla ja pääsen vähällä. Oonki täs miettiny äitienpäivää monelta kannalta. Kattoon vanhoja äitienpäiväkuvia jostaki 20-luvulta, johona munki isuäitee on tyyrihin näköönen etupenkis. Se on varmasti ollu oikia frouva, ku sillä on hattu pääs samoon ku kansakoulunopettajalla. Tärkiä asia on ne juhulat. Ajatelkaa ny, kylä järiestää äireelle juhulan, johona kersat esiintyy ja parahat soittajat on mukana. Mones kuvas näkyy papin liperikki, notta varmahan on kuunneltu sanaaki. En tierä, jaettihinko silloon lahajoja, mutta paras lahaja on varmasti esitys ja hieno kuva muistoksi. Nykyynen äitee saa lahajaksi jotaki tosi tarpeellista niinku elokuvalipun tai rikoosen kesärentun. Oon nähäny monta kertaa, notta syömäs käyrähän pitseerias, vaikka vyötärö ei tarttisi yhtää senttiä. Silti ollahan äitejä siinä ku ennenki ja vaharatahan kersojansa ja saarnatahan niille. Onneksi kersat teköö korttia päiväkoriis ja kouluus, notta äitee saa henkistäki antia. Mulla on looras monta koriaa korttia talles – niistä tuloo hyvälle päälle vieläki. Oikeen komiaa Äireenpäivää akoolle! Toivottavasi miehet jaksaa nousta ylähä aijoos räättäämähän keittiös! info@amusa.fi 0b5e905cd5a44561dad126b87c28a811 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=731 Fri, 10 May 2013 15:18:00 +0300 Tarjolla Museoiden yössä on esimerkiksi Sastamalan Oppaiden kierroksia Marttilankadulle sekä Pukstaavin uutuusnäyttelyyn. Tapahtuman aikana kaikkiin Pukstaavin näyttelyihin on vapaa pääsy. Kiroileva Siili. Kuva: www.kiroilevasiili.fi Museoiden yössä nähdään murremittelö Sano se Tyrvääksi! Leikkimielisessä kisailussa estradille astuvat murretaitajat Armi Hohko ja Matti Kankaanniemi. Ympäri taloa levittäytyvissä työpajoissa puolestaan jonglöörataan, maalataan valolla, sanoitetaan sarjakuvia, kokeillaan latomista vanhan ajan painokoneella ja tehdään keppihevosia. Kirjaltaja Raimo Rajalan työpajassa voi opetella latomaan ja painamaan vanhan ajan painokoneella. Työpajassa läsnä on elävä tietopankki Raimo Rajala, joten kirjapainotekniikasta kiinnostuneiden kannattaa tulla paikalle kyselemään, kommentoimaan ja kuuntelemaan. Non-stop valokuvaustyöpajassa kokeillaan valolla maalaamista: Mitä voi saada aikaan taskulampun ja kameran avulla? Mukaan voi ottaa oman kameran. Kiroilevaa siiliä piirtävä Milla Paloniemi tavataan tapahtumasalissa klo 19.30. Luvassa on haastattelu sekä livepiirtämistä. Tapahtumasalissa kuullaan myös Nuorisovaltuuston järjestämä keskustelutilaisuus uravalinnoista sekä illan pimetessä Musiikkiopiston bändejä. Luvassa on akustista musiikkia. Lapsille on tarjolla ohjelmaa klo 18-20. Illan ohjelman aloittaa Täti Taikakynä, joka pitää lapsille Kiljusen herrasväki -aiheiset tarinatuokiot. Tuokioissa seikkaillaan Kiljusen herrasväen matkassa. Ensimmäinen tarina on muistipelitarina, joka kertoo pikkuisen Plätän leikeistä maatilalla eläinystäviensä kanssa. Tarina sopii alle kouluikäisille. Toinen tarina kertoo Mökön ja Lurun kalareissusta, jossa Kiljusen pojat lähtevät narraamaan kaloja. Tarina sopii kaikille Kiljusen herrasväen ystäville. Täti taikoo kynästään myös toivomuskuvia. Lapsille on myös kasvomaalausta, pellen temppuilua ja pihaleikkejä. Lastenohjelman päättää iltasatu klo 20. Museoiden yö järjestetään Sastamalassa toista kertaa. Tapahtuma on osa Museoviikkoa, jolloin Pukstaavissa huomioidaan erityisesti koululaiset opastuksilla ja työpajoilla uuteen Kiljusen herrasväestä kertovaan näyttelyyn. info@amusa.fi 234ecf595c157aa2530d139d673120d5 http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=730 Fri, 10 May 2013 13:08:00 +0300 Rauno Lehtisen ikivihreä Muuttuvat laulut johdatteli kauniisti konsertti-illan tunnelmaan. Nooni oli saanut ehdotuksen gospel-konsertista Otava Jazzin taiteelliselta johtajalta Jerzy Dubielilta ja otti haasteen vastaan. Tiistaina 7.5. Mäntyharjun tunnelmallisessa 1700-luvun Iso-Pappilassa oli ensi esitys ja konsertti voidaan kuulla seuraavan kerran Otava Jazzin ohjelmistossa elokuussa. Lauluyhtye Nooni yhteiskuvassa. Kuva: Amusa.fi CC-BY-SA. Konsertin ohjelmisto eli amerikkalaisissa, afrikkalaisissa ja suomalaisissa tunnelmissa. Herkkyys ja voima vaihtelivat kappaleiden mukaan. Herkkyyttä edusti esimerkiksi Titanic-hymninä tunnettu Sua kohti Herrani, jossa yhtyeen laulu väreili koskettavana. Laulajat venyivät myös vauhdikkaaseen menoon. Klassikko Joshua Fit the Battle of Jericho viritti vahvaan mustaan gospeliin. Lisää pontta antoi Ilkka Matikan bassosäestys, johon koreografisena lisänä kuului musta kiharaperuukki. Mervi Hiltunen-Multamäki ja Ilkka Matikka afrikkalaisessa kampauksessa. Kuva: Amusa.fi CC-BY-SA. Sointuvaa laulua ja harmoniaa Mikkeliläiset konsertin tilaajat olivat painottaneet mustan gospelin osuutta ja osaamista tilatulle konsertille. Tilaajat tulivat seuraamaan Noonin harjoittelua ja varmistamaan asiaa. Lauluyhtye oli päättänyt näyttää, että voimaa ja syvyyttä löytyy kyseiseen tyylilajiin. Siitä vakuuttui myös yleisö. Klassikko Jericho vauhditti Noonin esitystä.Kuvassa Anu Männistö ja Noora Nikka. Kuva: Amusa.fi CC-BY-SA. Konserttia voisi luonnehtia helposti kuunneltavaksi. Kauniista sovituksista vastasi Mervi Hiltunen-Multamäki. Noonin laulajiin kuuluva musiikinopettaja Noora Nikka oli suomentanut You never walk alone -kappaleen, joka tunnetaan myös FC Liverpoolin tunnuslauluna. Kyseessä oli sanoituksen ensi esitys. Viulusoolon esitti Inga Laasanen. - Hienoa, että näin tasokas kuoro on saatu Mäntyharjulle, iloitsi Mikkelin musiikkiopiston Mäntyharjun toimipisteen johtaja Teemu Laasanen. Kuultua ohjelmistoa hän piti hyvänä ja oli positiivisen yllättynyt, kuinka korkealaatuista jälkeä oli saatu aikaan niin lyhyessä ajassa. Laasanen piti sovituksia hyvinä ja laulua puhtaasti sointuvana sekä harmonisena.Odotettavissa on, että seuraaviin konsertteihin esitykset varmasti vielä entisestään paranevat ja vapautuvat. Äänen värit esiin Lauluyhtye Nooniin johtaja Mervi Hiltunen-Multamäki on asunut kuuden vuoden ajan Mäntyharjulla. How Many Sisters -yhtyeen kanssa esiintymisiä on jonkin verran - seuraavan kerran Vaasan kuorojuhlilla. Uusi levy Adiemus -kuoron kanssa on myös tekeillä. Päätyönä Hiltunen-Multamäellä on musiikin opetus. Viikon henkireiäksi on muodostunut Noonin kanssa harjoittelu. Ryhmä koostuu harrastajista ja alun perin edellytettiin nuotin lukutaitoa. Kahden vuoden aikana on edetty vaiheeseen, jossa etsitään äänen värejä. Opit varmasti syvenevät ajan kuluessa. Kuultu konserttikokemus jättää iloisen odotuksen seuraavista esityksistä ja uusia musiikkielämyksiä on varmasti odotettavissa tulevaisuudessa. Mervi Hiltunen-Multamäki laulaa, säestää ja johtaa. Kuva: Amusa.fi CC-BY-SA. Seuraavat What love can do – konsertit: 04.08.2013 klo 13 - Otavan vanha puukirkko 10.08.2013 klo 15 - Mäntyharjun pappilan navetta info@amusa.fi f62c0b11778c269cf7bae01b6fc92aaa http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=729 Wed, 08 May 2013 21:00:00 +0300 Kierrätetyt lastenkirjat saavat uuden elämän Pelastakaa Lapset ry:n avulla. Kirjat jaetaan järjestön tuen piirissä oleville lapsille ympäri Suomen. Tuomalla Suomalaisen kirjakaupan myymälään käytetyn, hyväkuntoisen lastenkirjan, saa uudesta lastenkirjasta pienen alennuksen. Lastenkirjoja. CC-BY-SA. Kuva: Amusa.fi Pelastakaa Lapset ry:n lastensuojelupalveluiden johtaja Riitta Hyytinen on kiitollinen kirjalahjoituksesta, sillä esimerkiksi lastenkodeissa on kirjoista suuri tarve. "Lapsi, jolla on elämässään surua, pelkoja tai ongelmia, voi saada kirjojen tarinoista voimaa ja tukea. Ongelmien keskellä lapsesta voi helposti tuntua siltä, että hän on ainoa maailmassa, jolla on vaikeaa. Kirjojen avulla lapsi voi nähdä, että muillakin lapsilla voi olla samanlaisia vaikeuksia ja elämäntilanteita. Tarinat avartavat maailmankuvaa", Hyytinen sanoo. "Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantamisen markkinajohtajana Tammi tuntee suurta vastuuta lasten ja nuorten lukemisesta. Läheisten ihmisten jälkeen kirjat ovat parasta seuraa lapsille. Kirja yhdistää perheen yhteisiin lukuhetkiin, mutta kirja voi olla yksinäiselle lapselle myös ystävä. Sadut ja tarinat avaavat pienille ja isommillekin lukijoille uusia maailmoja, ne viihdyttävät, kehittävät mielikuvitusta, ilahduttavat, rauhoittavat ja opettavat. Kaikille lapsille pitää taata kirjan lukemisen onni ja ilo", sanoo Tammen kustannusjohtaja Outi Mäkinen. Pelastakaa Lapset jakaa kirjanvaihtoviikkojen kautta saatuja lastenkirjoja järjestön tuen piirissä oleville tukiperheille ja tukilapsille, tuettaville perheille, sijaisperheille, adoptioperheille, lastenkotien lapsille, lomakodeille ja perheille, joilla ei muuten ole varaa ostaa kirjoja. info@amusa.fi 145f33c91ec10bf42a7fb7000777682f http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=728 Wed, 08 May 2013 20:46:00 +0300 McCarthyn romaaneille tyypillisiä piirteitä ovat raadollisuus, lihallisuus ja näistä koostuu myös teatteriesityksen tarina. L.A. on voimakas näytelmä. Se on tummansävyinen ja paikoitellen lohdutonkin. Välillä alistamista ja väkivaltaa kuvataan konkreettisesti. Silti näytelmä saa myös hymyilemään, ihmettelemään ja tuntemaan empatiaa. Tuntemusten vuoristorata tekee siitä kokonaisvaltaisen elämyksen. Petra Heinänen ja Veera Oksanen. Kuva: Mitro Härkönen. Näytelmä on kunnianhimoinen niin visuaalisesti kuin auditiivisestikin. Tilaa on käytetty luovasti ja yllätyksellisesti ja rujon urbaanimaiset lavasteet tuovat lisänsä tarinan vakavuuteen sekä hahmojen vahvoihin luonteisiin. Äänet esittävät näytelmässä suurta roolia. Monotonisesti soiva kitara luo jännittävän tunnelman ja aseen laukaukset saavat hyppäämään penkiltä. Musiikkia saadaan kuulla aina elävänä soitetusta nykymusiikista tranceen ja punkkiin. Mieleenpainuvana kohtauksena mainittakoon katutanssi-battle, joka oli toteutettu hieman progressiivisemmalla otteella. Tällä näytelmällä on paljon sanottavaa. Se haastaa katselijansa ja pakottaa hänet pohtimaan. Se sisältää runsaasti uskonnollista retoriikkaa ja kuvastoa ja leikittelee ideologioilla sekä ihmisluonteella. Mutta allekirjoittaneen on pakko myöntää, että hän on aivan liian yksinkertainen ymmärtääkseen täysin näytelmän sisältämän filosofian. Teoksen sanoma kätkeytyy lukemattomien silmille ja korville samaan aikaan tarjottujen ärsykkeiden ristituleen ja jää pyörimään päähän vielä pitkäksi aikaa näytelmän päättymisen jälkeen. Tässä onkin sen voima. Se herättää kysymyksiä ja jättää miettimään ihmistä ja kaiken merkitystä. Juonesta en aio paljastaa mitään. Näytelmä ei pääsisi oikeuksiinsa jos sitä kuvailisi sanoin. Se kannattaa katsoa. Geoffrey Erista. Kuva: Mitro Härkönen. L.A. - Ylioppilasteatteri Tuottaja: Sari-Anne Lindsten Dramaturgia ja ohjaus: Ossi Koskelainen Ohjaajan assistentti: Mirva Anjala Koreografi: Emmi Venna Päärooli: Saara Karjalainen info@amusa.fi 481c7387e0fce3ce8fcfbe5d84d9f5bf http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=727 Wed, 08 May 2013 20:26:00 +0300 Aapo Pekari on itse aikaisemmin toiminut elokuva-alalla, minkä vuoksi myös kirjavalikoimassa on vahvasti edustettuna valokuvaus ja elokuva. Laterna Magican kellarin tiilien kauneutta. Kuva: Juhani Salminen. Erityisen kiehtovan paikasta tekee sen kellarimaisuus, mikä syntyy sen sijainnista vanhan rakennuksen kivijalassa. Kirjahyllyjen lomasta johtaa kiviseinien ympäröimä tunneli holvimaiseen tilaan, jonka hämärä atmosfääri on omiaan herättämään siellä olevat taideteokset todella eloon. Samanlaista tunnelmaa on vaikea muualta löytää. Laterna Magica on erilainen galleria, kulkija astuu uuteen ulottuvuuteen astuessaan sisään sen ovesta. Taiteesta nauttivan kannattaa joskus käydä Helsingin ydinkeskustan ulkopuolella tässä pienessä, sympaattisessa ja mystisessä kellarikirjagalleriassa. Laterna Magican tunnelmaa. Kuva: Juhani Salminen Simo Ristalla on monta kuvaa Laterna Magicassa voi tutustua sekä vanhaan kirjallisuuteen että Simo Ristan juhlanäyttelyyn, jossa taiteilija juhlistaa samalla 80 ikävuottaan. Valokuvataiteilija Simo Rista tuli tunnetuksi erityisesti kahdesta suuresta, kävijäennätyksiä rikkovasta näyttelystä. Petra - Antiikin kadonnut kaupunki -näyttelyssä oli Simon Ristan ottamia kuvia. Näyttely oli esillä Amos Andersonin taidemuseossa vuonna 2002, ja Asfalttia ja auringonkukkia Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa vuonna 2011. Latoja - joita ei enää ole. Kuva: Juhani Salminen. Laterna Magicassa järjestetty näyttely sisältää Ristan ottamia mustavalkoisia valokuvia, joita ei aiemmin ole näyttelyissä esitetty. Mukana on myös värikylläisiä kuvia Sansibarin tarab-soittajista 1980-luvulta. Mustavalkokuvissa on muun muassa kuvattu latoja, joita ei enää ole. Onneksi Rista ehti tallentamaan latojen maailman. Kuvat sansibarilaisista taas tuovat värikkään kontrastin mustavalkoisille kuville. Katselijan siirtyessä mustavalkokuvista näihin intensiivisiin kuviin on kuin siirtyisi toiseen tilaan, kuin siirtyisi Sansibariin. Simo Rista ja Tuomo Juhani Vuorenmaa. Kuva: Juhani Salminen. Kysyttäessä Simo Rista vastaa, että valokuvaaja onnistuu työssään toteuttamaan sen keskeisimmän päämäärän eli vangitsemaan aiheensa sielun. Rista kertoo, että hänellä oli arkkitehtuurikuvissaan tavoitteena määrittää asiat matemaattisen tarkasti. Hän ikään kuin pakottaa katsojan katsomaan kuvaa samasta linjasta kuin valokuvaaja. Rista on sitä mieltä, että Laterna Magica sopii hyvin näiden kuvien esittelyyn. Mustavalkokuvat ovat voimakkaita gallerian valkeilla seinillä ja valokuvat sansibarilaisista soittajista hehkuvat elämää sen käytävällä. Nainen Sansibarista. Kuva: Juhani Salminen. info@amusa.fi