Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 24.03.2024

Pertti Neumannin ja Dingon tarinan kertova Levoton Tuhkimo -elokuva valkokankaille jouluna – katso uusin teaser

Suomalaisen musiikin legendan Pertti ’Nipa’ Neumannin ja Dingo-yhtyeen tarina on ikuistettu Levoton Tuhkimo -elokuvaksi, joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan jouluna 25.12. Elokuvan on ohjannut porilaistaustainen ohjaaja Mari Rantasila ja käsikirjoittanut niin ikään Porista lähtöisin oleva käsikirjoittaja Hanna Leivonniemi. Elokuvaa on kuvattu Porissa ja pääkaupunkiseudulla viime vuoden lopulla.

Kuvassa on bändi lavalla ja keskellä on Saku Taittonen laulamassa hieman kumartuneena eteenpäin. Molemmissa reunoiss aon kitaristit.  Lavalla on punertavaa savua ja valoa.

Kuva: Hanna-Maria Björklund

 

Suomalaisen musiikin legendan Pertti ’Nipa’ Neumannin ja Dingo-yhtyeen tarina on ikuistettu Levoton Tuhkimo -elokuvaksi, joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan jouluna 25.12.
Elokuvan on ohjannut porilaistaustainen ohjaaja Mari Rantasila ja käsikirjoittanut niin ikään Porista lähtöisin oleva käsikirjoittaja Hanna Leivonniemi. Elokuvaa on kuvattu Porissa ja pääkaupunkiseudulla viime vuoden lopulla.

Kurkista elokuvaan

 

 

Tarina
Elokuva keskittyy Pertti ’Nipa’ Neumannin elämään ja Dingon räjähdysmäiseen läpimurtoon, suosion vuosiin, mutta myös äkilliseen tuhoon. Tarinassa avataan Neumannin henkilökohtaista elämää Dingomanian keskellä. Musiikki näyttelee luonnollisesti suurta roolia ja tuttujen hittien lomassa elokuva käsittelee myös sukupolvien välistä ketjua sekä hyväksynnän ja hylkäämisen teemoja. Vaikka elokuva on saanut inspiraationsa tosielämästä, on se silti fiktiivinen teos.

Elokuvan tuottavat Yellow Film & TV:lle Marko Talli ja Anni Pänkäälä. Elokuvan levittää Nordisk Film. Esitysoikeudet elokuvaan on hankkinut YLE.