Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 25.04.2024

Lauri Tähkä julkaisee viimeiset kappaleensa

Yksi Suomen suosituimmista ja menestyneimmistä artisteista, Lauri Tähkä, lopettaa uransa syyskuussa. Ennen viimeisiä keikkojaan artisti julkaisee vielä kaksi kappaletta, Näissä juhlissa ei itketä ja Linnut lentävät takaisin, jotka ilmestyvät perjantaina 26. huhtikuuta.

Kuvassa on Lauri Tähkä puolivartalokuvassa ja hänellä on valkoinen paita päällään.  Oikea kädellään hän koskettaa päätään takaapäin.  Käsivarresta näkyy tatuointeja.  Tausta on harmaa.

Kuva: Juha Törmälä

Tähkä on tehnyt Näissä juhlissa ei itketä -kappaleen yhdessä Tiina Vainikaisen, Aleksanteri Hulkon ja Jussi Tiaisen kanssa. Linnut lentävät takaisin on Timo Kiiskisen ja Lauri Tähkän yhdessä kirjoittama.

Lauri Tähkän viimeiset keikat tullaan näkemään Tammelan stadionilla Tampereella 29.6. ja Bolt Arenalla Helsingissä 7.9. Lisäksi Tähkä esiintyy kesällä kahdeksalla festivaalikeikalla.

Elonkerjuu-yhtyeestä vuonna 1999 uransa aloittanut ja vuonna 2011 ensimmäisen sooloalbuminsa julkaissut Lauri Tähkä on myynyt vuosien aikana lähes miljoona albumia ja hänen musiikkiaan on striimattu suoratoistopalveluissa yli 150 miljoonaa kertaa.

Tähkä on uransa aikana rikkonut useita radiosoittoennätyksiä, saanut lukuisia Emma- ja Iskelmä-palkintoja sekä tehnyt tuhansia keikkoja. Lauri Tähkän viimeiseksi jäänyt albumi Kaikella on tarkoitus julkaistiin syksyllä 2022.

https://warnermusic.fi/artistit/lauri-tahka