Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys, Yasmine ry

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry tarjoaa itämaisen tanssin opetusta. Yhdistys perustettiin Oulussa vuonna 1994. Käytössämme on oma, viihtyisä peilisali Oulun Heinäpäässä.

Yhdistyksemme tavoitteena on myös koota yhteen itämaisen tanssin harrastajia Pohjois-Suomen alueella. Toimimme yhteistyössä valtakunnallisen Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n, Masrah ry:n ja muiden itämaisen tanssin yhdistysten kanssa, joten kauttamme saa tietoa itämaisen tanssin kuulumisista myös muualta Suomesta ja maamme ulkopuolelta!
Tarjoamme tasokasta itämaisen tanssin opetusta. Meillä on ryhmiä lapsille (7-12 vuotiaat), nuorille (13- 16/18), aikuisille naisille sekä seniorileideille. Alkeiskurssin jälkeen voit edetä taitojesi kehittymien myötä vaativuustasoltaan haastavampiin ryhmiin. Lisäksi tarjoamme 2-3 kertaa vuodessa lyhytkursseja itämaisen tanssin eri teemojen ympäriltä.
Vahvuutemme on ammattitaitoiset opettajat ja monipuolisuus itämaisen tanssin opetuksessa. Meillä voi opetella itämaisen tanssin eri tyylilajeja, esimerkiksi estradi-, baladi-, saidi-, sekä andalusialaistansseja.
Yhdistykseltä voit tilata esiintymisiä ja tanssinopetusta esimerkiksi polttari, hää- tai syntymäpäiväjuhliin tai vaikkapa työpaikan liikunta- ja virkistystapahtumiin.
Syyskauden 2012 lukujärjestys ja tuntien hinnat on päivitetty nettisivullemme www.yasmine.fi. KÄY TUTUSTUMASSA TARJONTAAN!
1018_f322_pikaalkeet_kevat2013.pdfPika-alkeet 23.-24.4.2013 klo 17-19. TERVETULOA TUTUSTUMAAN!
Tervetuloa Yasmine ry:n kevätnäytökseen!
Lippuja myydään 2.-25.4.2013 ma-to klo 17.00-20.00 yhdistyksen salilla (Isokatu 84, Oulu) sekä 27.4.2013 tuntia ennen näytöstä (Kotkantie 1).  
ENNAKKOVARAUKSET puh. 040 554 1824.Tervetuloa Yasmine ry:n kevätnäytökseen! Lippuja myydään 2.-25.4.2013 ma-to klo 17.00-20.00 yhdistyksen salilla (Isokatu 84, Oulu) sekä 27.4.2013 tuntia ennen näytöstä (Kotkantie 1). ENNAKKOVARAUKSET puh. 040 554 1824.
1018_6944_kesakurssimainos_2013_kesa1.pdfKESÄ 1 -kurssien lukujärjestys ja ilmoittautumisohjeet.
1018_6e1e_kesakurssimainos_2013_kesa2.pdfKESÄ 2 -kurssien lukujärjestys ja ilmoittautumisohjeet.
Kesäfiilis 2013 -kurssit lapsille ja nuorille!Kesäfiilis 2013 -kurssit lapsille ja nuorille!
Arnora - Korkean teknologian liiketoiminnan asiantuntijaKainuun Kulttuuri-info

Hae kulttuurin tekijöitä

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys, Yasmine ry
http://www.yasmine.fi
puheenjohtaja a yasmine.fi
Puhelin: 040 554 1824
Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys, Yasmine ry
Oulun itämaisen tanssin yhdistys Yasmine ry tarjoaa itämaisen tanssin opetusta. Yhdistys perustettiin Oulussa vuonna 1994. Järjestämme itämaisen tanssin näytöksen keväisin ja toimintamme näkyy useissa kulttuuritapahtumissa Oulussa.

Yhdistyksemme tavoitteena on myös koota yhteen itämaisen tanssin harrastajia Pohjois-Suomen alueella. Toimimme yhteistyössä valtakunnallisen Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n, Masrah ry:n ja muiden itämaisen tanssin yhdistysten kanssa, joten kauttamme saa tietoa itämaisen tanssin kuulumisista myös muualta Suomesta ja maamme ulkopuolelta.

Isokatu 84

Sisältöä päivitetty viimeksi 23.04.2013

Verkkovaraani 2010