Kesäkulttuuria Kouvolassa: Viikingit Verlassa
19.7.2012
Pohjoiskymenlaakson kunnat pari vuotta sitten yhdistäneessä Kouvolassa luonto tarjoaa eteläisen Suomen parhaita ulkoilu- ja mökkimaastoja vapaa-aikaan ja virkistymiseen.
Lue kaikki Amusan Kesäkulttuuria -sarjan jutut tästä.
Amusan Kesäkulttuuria -sarjassa tavoitimme sähköpostilla Kouvolan museonjohtaja Johanna Vuolaston. Kesän kulttuurimatkailjoiden tietoon hän haluaa nostaa erityisesti Verlan alueen toimijoiden elokuun alussa 4.-5.8. järjestämän Verlan Aika: Viikingit Viinlandissa -tapahtuman.

Kuva: Anu Pentikin nelimetriset keramiikkaveistokset voi nähdä Poikilossa. Kuva: Johannes Wiehn.
Maailmanperintökohde Verla on ainutlaatuinen nähtävyys. Vanha pahvitehdasmiljöö sijaitsee Pohjois-Kymenlaaksossa, Verlankosken äärellä, noin 30 kilometrin päässä Kouvolan keskustasta. Vuodesta 1972 alkaen tehdasmuseona toiminut Verla hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon 1996.
Tänä vuonna Verlan Aika -tapahtuman ohjelmaan sisältyy keskiaikatori, keskiaikaista musiikkia, Viikinkilaiva Sotkan maihinnousu Viinlandiin sekä mm. Rohan tallien Ritariturnajaiset.
- Verlan lisäksi luovista aloista kiinnostuneen kesälomalaisen pitää ehdottomasti tutustua Kouvolan taidemuseo Poikiloon. Siellä on tänä kesänä kaksi fantastista taidenäyttelyä: Anu Pentik & Suku Park sekä Naivistit, Vuolasto jatkaa.

Kuva: B 238: Värikäs Eurooppa –näyttelyssä on esillä naivistisia teoksia eri puolilta Eurooppaa Poikilossa. Kuva: Johannes Wiehn.
Myös Korvenkylän kesäteatterin näytös Unelma onnesta on syytä huomioida, kun Kouvolan seudulla liikkuu.

Jukka Niiranen
jukka.niiranen
amusa.fi
Julkaisija: Amusa Kulttuuritori / JN (info
amusa.fi)



