Vierihoitoa Oulussa
30.5.2012
Amusa tarjosi Oulun seudun ja Pohjois-Pohjanmaan alueen kulttuurin tekijöille opastustilaisuuden Amusa Kulttuuritorin palvelujen käytöstä.
Tämä järjestyksessään neljäs Vierihoitoa –tilaisuus pidettiin kulttuuritalo Valveen tiloissa Oulussa 23.5.12.
Kulttuuritalolle kokoontui aktiivinen joukko osallistujia, kulttuurin parissa työskenteleviä ammattilaisia sekä harrastajia. Tilaisuudessa BusinessOulua edustanut Harry Wallin kertoi heidän yksikkönsä palveluista luovien alojen yrittäjille ja kannusti hakemaan tukea omien ideoiden kehittämisessä.
Amusa Kulttuuritorin palveluiden käyttöön johdatteli toimitusjohtaja Marja Jähi-Salo Amusa Suomi Oy:sta. Yhdessä osallistujien kanssa käytiin läpi Amusan tarjoamia helppoja tapoja oman toiminnan esille tuontiin. Illan aikana tutustuttiin mm. oman esittelyn tekemiseen sekä tapahtumien ja uutisten saamiseen Amusan levitykseen.
Amusan palveluiden käyttö todettiin hyvin yksinkertaiseksi. Kulttuurin tekijöiden omia sivuja onkin tilaisuuden jälkeen syntynyt nopeasti.
Amusa vie kulttuurin tekijöiden viestiä eteenpäin monella eri tavalla. Illan keskustelussa nousikin esiin juuri kulttuuritoimijoiden oman viestinnän tärkeys - ja toisaalta sen haasteellisuus. Osallistujat näkivät Amusan tarjoamat yksinkertaiset viestinnän apuvälineet ja uudet matkailu- ja hyvinvointisektoreille suunnatut sisältöpalvelut hyödyllisinä ja kiinnostavina kanavina.
Vierihoitoa tilaisuuksia on järjestetty aiemmin Kotkassa 30.11.2011 ja Kuopiossa 3.1.2012 ja Varkaudessa 28.2.2012.

Marja Jähi-Salo
marja.jahi-salo
amusa.fi
Julkaisija: Amusa Kulttuuritori / JN (info
amusa.fi)




