Vinksahtaneiden toimijuuksien puistikko

29.3.2012

Silja Järventausta: Hyvän yön puisto (Teos, 2012)

Silja Järventausta on osoittanut kahdella edellisellä runokokoelmallaan Patjalla meren yli (2006) sekä Liputettu päivä (2008) olevansa kirjailija, jonka runojen maailmat ovat hullunkurisesti sijoiltaan ja puhujat oudosti vinksallaan. Teksteissä esiintyvien tapahtumien kausaliteetti ei noudata totuttua kaavaa, vaan asiat rakoilevat: tilanteesta x seuraa totutun y:n sijaan loputtomasti uusia x:siä, käännöksiä, ylilyöntejä, hidastelua, palaamisia ja hypähtelyä.

Kolmannessa kokoelmassaan Hyvän yön puisto (Teos, 2012) Järventaustan jatkaa samalla linjalla, tosin runot ovat muuttuneet aiempaakin tarinallisemmiksi ja proosallisemmiksi. Useat teksteistä lähenevät kerronnaltaan lyhytproosaa.

(---) Liikennepoliisi osittaa koko ajan liikennettä. Katsot anovasti kaikkia niitä hameita, jotka kulkevat poliisin vierestä jalkakäytävällä. Olet itse joutunut tähän ruuhkaympyrään etkä osaa ajatella, miten pääset siitä pois. Olet koko ajan tietojesi kanssa siinä, että jos kysyt liikennepoliisilta, jos nykäiset häntä kädestä, hän alkaa taas puhua sinulle, niin kuin aluksi ja joskus kauan aikaisemmin hän puhui sinulle, silloin kun seisoit hänen takanaan ja hän aina pyörsi, sanoitpa hänelle mitä tahansa. Silloin sinulla oli vaikutusta häneen. (---)
(s. 54)

Järventaustan runojen vahvuus on lauseiden omintakeisessa dynamiikassa, tapahtumaketjujen hallitussa holtittomuudessa ja nonsensenserunoudelle tyypillisessä kielellisessä kurittomuudessa. Lauseet eivät pelkästään todista, vaan virkkeiden aukot sekä metonymiat kumuloivat jatkuvasti uusia merkityksiä, ja ajatuskimput muotoutuvat limittäisinä jatkumoina.

Ihmisten lisäksi toimijoita ovat esineet. Niiden käyttäytyminen on paljossa yhteneväistä runoissa esiintyvien henkilöiden kanssa. Teos vilisee kekseliäitä personifikaatiota, ja jäykkien metaforien sijaan esineistöstä kasvaa oma topoksensa, jonka läsnäolo on vääjäämätön osa runojen todellisuutta.

Kaikki suhahteli vieretysten. Esineet ja autot liikkuivat mutta eivät ihmiset niiden sisällä. Oli kattoluukuton koristeauto, josta nousi ajajan päälaki. Oli kattoluukuton meteli. Autot ja rekat tunnistelivat toisiaan kadulla ja savumerkit nousivat ylöspäin suojatien alta. Kengänkäyttäjät olivat erilaisia. Toiset saivat suojatien nuolemaan itseään, työntymään päin kengänpohjaa. Esineitä ei aina ollut ajassa. (---)
(s. 51)

Oudolla tavalla Hyvän yön puiston runot tuovat etäisesti mieleen myös Thomas Bernhardin teokset, vaikka kirjailijoiden lajityypit ja tyylilajit eroavat huomattavasti toisistaan. Sekä Järventaustan että Bernhardin tekstien puhujuudet tunnustelevat miltei pakkomielteisellä tavalla eksistentiaalisen reunaman olemusta. Molempien teosten toistuvia tiloja ovat yksinäisyys ja eristyneisyys.

Tiedän, miksi olen täällä. En pysty sanomaan sitä. Jalkani ovat alalattian kulmissa, en jaksa nousta. Olen jättänyt tavarat. Se hetki on pitkä ja menee mielessäni poikki. Muuten ajatuksissani on päällimmäisenä vain koko ajan liikkuminen ja liikuttaminen. Se on minun tehtäväaluettani, täälläkin. (---) Olen kaikkein painavin, Tiedän että jollekin tämä ei ole tärkeää. Joku ei ottaisi minua liikkumaan tänne. Tunnen että johonkuhun ei uskota. Missä hän on? Sisällä asuntolassa vai tässä? (---)
(s. 63)

Järventaustan runojen puhujat liikkuvat silti valoisammassa maastossa. Tyhjyyden rinnalla kokoelmassa kulkee melankolisen koominen pohjavire – sekä laukkujen, kermanekkojen ja vesijohtojen arvokas virnistely.

Tiina Lehikoinen

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori / TS (infoamusa.fi)

Takaisin