Taideopiskelijalle huomioita maailmalla realistisilla Disney-naishahmoilla
28.10.2011
Suomalainen Briteissä opiskeleva Jirka Väätäinen on saavuttanut huomioita maailmalla realistisilla tulkinnoillaan tunnetuista Disneyn naishahmoista. Viimeimmäksi Väätäinen oli esillä Yahoo! -uutisissa.
Amusa Kulttuuritori haastatteli lokakuun lopussa Jirka Väätäistä ja halusimme ottaa selvää, kuinka 22-vuotias, Kuopiosta kotoisin oleva nuori taideopiskelija on lyhyessä ajassa saavuttanut laajaa Internet-näkyvyyttä omille töilleen. Pienestä pitäen kuvataiteita harrastanut Väätäinen on halunnut nähdä miltä kaikkien tuntemat ja rakastamat Disneyn hahmot näyttäisivät jos ne olisivat eläviä ihmisiä.
Opiskelet Briteissä Arts University College at Bournemouth:issa. Kuinka päädyit sinne opiskelemaan?
Suoritin lukioni Kuopion Lyseon IB-lukiossa, jossa opetus- ja tutkintokielenä on englanti. Lukion jälkeen tajusin, että luova ala on se minun juttuni. Kansainvälisyyteen painottuvan lukion jälkeen mieli olikin jo valmiiksi virittynyt kansainvälisille vesille. Selvitin opiskeluvaihtoehtoja ja Bournemouthista löytyikin sitten University College ja Graafisen suunnittelun kurssi, joka tuntui omalta.
Olet tehnyt kokoelman manipuloituja valokuvia oikeista ihmisistä, jotka näyttävät Disney hahmoilta. Mistä ajatus tekemiseen tuli?
Projekti on ollut täysin oma-aloitteinen ja olen tehnyt kuvia ennen kaikkea omaksi ilokseni. Taustalla ei ollut sen kummempaa lähtöajatusta, vaan sain päähänpiston luoda Pienen merenneidon noidasta Ursulasta realistisemman version. Päässäni oli ajatus, että haluan nähdä miltä kyseinen hahmo voisi todellisuudessa näyttää.
Olen ollut aina kiinnostunut hahmosuunnittelusta, ja ihmisten kasvojen piirteistä. Tällä tavalla pääsin nyt tutkimaan aihetta. Totta puhuakseni kuvien kerääminen, muokkaaminen ja yhdistely osoittautui niin mukavaksi ajanvietteeksi, että kun seuraavan kerran löysin luppoaikaa, päätin jatkaa työskentelyä itse Pienen merenneidon kanssa. Tämän jälkeen en enää malttanut lopettaa, vaan jatkoin työtä muilla hahmoilla, joita pidin kiinnostavina.
Kokoelmaan kuuluu tällä hetkellä 9 Disney-kuvaa. Aiotko laajentaa kuvagalleriaa vielä tästä?
Koska alun pitäen tein tätä vain huvittaakseni itseäni, en osannut tavoitella kovinkaan koherenttia kokoelmaa. Tällä hetkellä kokoelmaani kuuluu 9 eri naishahmoa. Pyyntöjä uusien hahmojen tekemiseen on tosin tullut niin paljon, että tarkoituksenani on vielä luoda muutama uusi hahmo. Toivottavasti löydän aikaa näkyvimmille ja suosituimmille naishahmoille.
Amusan lukijoissa on paljon luovien alojen tekijöitä ja taiteilijoita ja heitä varmasti kiinnostaa tietää, miten sait työsi esille tunnetulle Yahoo! -uutissivustolle?
Julkaisin valmiit kuvat aina henkilökohtaisessa blogissani, enkä koskaan kuvitellut, että monikaan niitä siellä näkisi. Lisäilin kuvia myös portfoliooni Behance -nettisivuille. Eräänä päivänä aloin kuitenkin yllättäen saamaan viestejä tutuiltani, että he olivat nähneet töitäni Tumblr-blogeissa. Joku oli siis selvästi ihastunut muutamaan tekeleeseeni ja päättänyt jakaa niitä edelleen. Kuvat siis levisivät yllättäen ilman omaa aloitettani. Luulen, että Tumblr ja sen useat kymmenet tuhannet katselukerrat olivat avain myös töitteni mediakiinnostukseen. Juttuja töistäni alkoi pikkuhiljaa pulpahdella ympäri nettiä ja pian aloin saada yllättäviäkin yhteydenottoja. Yahoon! -toimittaja oli esimerkiksi henkilökohtaisesti ihastunut töihini, ja otti minuun yhteyttä. Riittävän laajan alkunäkyvyyden jälkeen julkisuus on kuitenkin ollut pitkälti onnen kauppaa!
Milloin aiot palata Suomeen?
Tältä osin tulevaisuus on kieltämättä vielä avoinna. Minulla on viimeinen opintovuosi meneillään täällä Englannissa, enkä ole tehnyt päätöksiä jatkon suhteen. Saa nähdä palaanko Suomeen, vai halajaako mieleni taas jonnekin muualle. Jouluksi palaan kuitenkin koto-Suomeen seuraavan kerran.
Onko töitäsi ollut esillä tosimaailman näyttelyissä?
Töitäni ei ole vielä ollut esillä näyttelyissä. Fyysisesti seuraavan kerran opintotöitäni tulee olemaan esillä tutkintokurssini loppunäyttelyssä. Nyt siis päätarkoitus on hoitaa opiskelut kunnialla alta pois!
Katso myös:
Jirka Väätäisen oma blogi: http://jirkavinse.wordpress.com/
Jirka Väätäisen Behance sivu: http://www.behance.net/Jirka
Yahoo! UK uutissivu: http://shine.yahoo.com/channel/beauty/if-disney-princesses-were-real-2595417#photoViewer=1

Jukka Niiranen
jukka.niiranen
amusa.fi
Julkaisija: Amusa Kulttuuritori / JN (info
amusa.fi)

Megara elokuvasta Herkules (1997). Katso alkuperäinen hahmo:
http://disney.wikia.com/wiki/Megara

Aurora elokuvasta Prinsessa Ruusunen (1959). Katso alkuperäinen hahmo:
http://disney.wikia.com/wiki/Aurora

Jasmine elokuvasta Alladin (1992). Katso alkuperäinen hahmo:
http://disney.wikia.com/wiki/Jasmine

Jirka Väätäinen. Kuva: Jirka Väätäinen. (kuvaa rajattu)



