Onnen avaimet

31.7.2011

Hyvinvointi-teoksessa selvitetään hyvinvointitutkimuksen käsitteistöä ja historiaa sekä hyvän elämän aspekteja.

Hyvinvoinnin käsite nousee sitkeästi esille julkisessa keskustelussa. Erityistä huolta kannetaan hyvinvointivaltion tilasta sekä säilyttämisestä. Siitä, mitä hyvinvoinnilla tarkalleen ottaen tarkoitetaan, keskustellaan kuitenkin huomattavasti vähemmän. Juho Saaren toimittama Hyvinvointi – Suomalaisen yhteiskunnan perusta pyrkii valaisemaan tätä julkisuudessa huonohkosti kartoitettua aluetta.

Kaikkiaan hyvinvoinnin sisällön tarkka määritelmä ei ole hyvinvointitutkimuksen kannalta välttämätöntä, kuten Eerik Lagerspetz toteaa. Viidentoista kirjoittajan yhteisteoksessa ei pyritäkään tiukkarajaisesti määrittelemään hyvinvointia, vaan valotetaan hyvinvoinnin käsitettä ja mittaamista monista suunnista.

Teos on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen lienee kieleltään ja asiakokonaisuuksiltaan vaikeaselkoisin. Hyvinvoinnin akateemista tutkimusta ja sen historiaa käsittelevän osion lukeminen on haasteellista, mutta erityisesti tiettyjä käsitteitä avaavana kokonaisuutena hyödyllistä. Erityisesti Juho Saaren kirjoittama johdanto sekä Eerik Lagerspetzin hyvinvoinnin filosofiaa käsittelevä luku helpottavat myöhempien lukujen asiasisältöjen ymmärtämistä.

Talouskasvuharha

Toisessa osassa paneudutaan hyvinvointitutkimuksen jo osin vakiintuneita hyvinvoinnin tutkimuksen trendejä. Jouko Kajanoja ja Robert Hagfors keskittyvät tekstissään hyvinvoinnin ja hyvinvointivaltion monisyiseen suhteeseen. Juho Saari ja Heikki Ervasti puolestaan pohtivat hyvinvoinnin suhdetta talouskasvuun, jota sivutaan monissa muissakin teoksen luvuissa.

Selvää on, että hyvinvointia ei tule rinnastaa aineelliseen ylellisyyteen: onnellisuuden arviointi talouskasvun tai bruttokansantuotteen kaltaisilla talouden mittareilla ei hyvän elintason maissa ole enää järin mielekästä. Hyvinvointi ja aineellisten resurssien määrän kasvu korreloivat ainoastaan tiettyyn pisteeseen asti, jonka ylittävällä talouskasvulla ei ole hyvinvoinnin kannalta merkitystä. Vaikka huomio on tehty jo 70-luvulla, vedotaan poliittisessa keskustelussa edelleen vähintäänkin implisiittisesti talouskasvuun jonkinlaisena ehdottomana hyvinvoinnin edellytyksenä.

Hyvinvointi käytännössä

Teoksen kolmannessa osassa syvennytään hyvinvointitutkimuksen uusiin suuntiin. Kaikkiaan kolmas osa on kiitettävän helppolukuinen ja käytännönläheinen. Tämä pätee erityisesti Anu Raijaksen lukuun, jossa keskitytään ns. arjen hyvinvointiin – yksilöllisiin mahdollisuuksiin ja valintoihin sekä siihen, kuinka ne suhteutuvat henkilökohtaiseen hyvinvointikokemukseen.

Filosofi Susanne Uusitalo paneutuu ihmistä jo vuosituhansia vaivanneeseen tahdonheikkouden kysymykseen: miksi ihminen toimii tavalla, jonka tietää vaikuttavan ainakin pitkällä tähtäimellä omaan hyvinvointiinsa heikentävästi? Ongelman taustoja tongitaan perusteellisesti antiikin filosofien tekstejä myöten. Monitahoiseen kysymykseen löytyy vaihtoehtoisia vastauksia: hyvinvointia nakertavassa käytöksessä voi olla kyse paitsi tahdon heikkoudesta, myös siitä, että pyrkimys (omaan) hyvään ei ole ihmisen ainoa mahdollinen toimintamotiivi.

Hieman samankaltaisen ajatuksen esittää Markku Oksanen omassa hyvinvoinnin ja ympäristön suhdetta käsittelevässä luvussaan. Hän toteaa paitsi yksilöiden, myös yhteisöjen voivan toimia järjettömästi ja tavoilla, jotka eivät edesauta hyvinvoinnin syntymistä tai kasvua.
Hyvinvointi vaikuttaa ensisilmäyksellä vaikeasti lähestyttävältä, mutta ajankohtaisuudessaan teos tarjoaa paljon pohdittavaa jokaiselle hyvinvointiyhteiskunnasta ja hyvästä elämästä kiinnostuneelle lukijalle. Lukeminen ja paneutuminen haasteelliseen asiasisältöön on palkitsevaa ja avaa näkökulmia keskusteluihin.

Juho Saari (toim.): Hyvinvointi – Suomalaisen yhteiskunnan perusta. 398 s. Gaudeamus 2011.

Heini Lindfors

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori / TS (infoamusa.fi)

Takaisin