Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 03.07.2023

506 ikkunaa Miljoonasateessa

Pelkkä otsikko on sellainen, ettei sitä voi lausua, jollei ala laulaa viiiissataakuusikkkuuunaa....niin, se on se Miljoonasateen biisi ja aina se osuu ja uppoo. Juu, mutta ei kaikille ja ei se mitään haittaa, sillä Heikki Salon käsikirjoittama musiikkinäytelmä on tarinaa kelle tahansa, huolimatta siitä, tietääkö mistään sateesta mitään, saati Miljoonasateesta.

506 ikkunaa on nyt tämän kesän Korvenkylän kesäteatterin esitys, jonka on loistavasti ohjannut ja omat kuvionsa mukaan kuvoinnut Veli-Matti Karén. Musiikin sovitus on Sami Viitalo, joka yleisön riemuksi hyppää estraadille myös laulamaan parin biisin verran. Livebändi Köyhät säesteli biisit elävästi. Siis todella "elävä", koska Samin lisäksi myös toinen koskentinsoittaja, Maarit Viitalo, loikkaa laulamaan yhden biisin.

 

Kuvassa on kaksi miestä vastakkain ja he kättelevät toisiaan sekä pitävät toista jalkaa pöydän päällä. Heillä on keltaiset t-paidat päällään ja taustalla näkyy lavasteita.

Kuva:Jani Kiviranta

 

Keskeisissä rooleissa ovat Jukka Tiitola (IV) ja Perttu Nyman (PV). Poikain isä on kuollut ja nyt puidaan jälkipyykkiä. PV eli pikkuveli on aina uhrannut ajatuksensa Lapsuuden sankarille, IV:lle eli isolle veljelle. PV luotti siihen, että IV ottaa hänet mukaan ja sitten alkaa Siipien tiet. Sekin paljastuu, että isä ei juurikaan jänntänyt mitään ja  jäljellä ovat vain Köyhät veljekset.

 

Kuvassa on kolme miestä, joista kahdella on oranssit haalarit ja oikean puoleisella violetti pusakka.  He katsovat laatikosta paljastunutta teräksisen näköistä alaspäin katsovaa patsasta.

Kuva: Jani Kiviranta

 

Mikko Kamila on supliikki Keinonen, jolla on siivousfirma, jonka työtekijät ripeästi hoitavat vaikka 506 ikkunaa. Lisäksi löytyy japanilainen palvelurobotti, jonka osan tulkitsee Katri Sinkkonen. Ropotti sotkee ja säätää koko porukan elämää vähän miten sattuu, mutta onhan hän Made in Hong Kong.

 

Kuvassa ovat näyttelijät tanssimassa lavalla ja edessä on robottimainen hahmo valkeassa puvussa.

Kuva: Jani Kiviranta

 

Musiikkinäytelmässä on aina parasta se, ettei tarina ole mikään syvällinen, vaan musiikin ympärille koottu. Musiikkinumerot olivat ihan parasta ja koreografiat kivoja.

 

Kuvassa on vaalean sinisessä asussa nainen istumassa ruskean laatikon päällä ja hänelle puhuu takaapäin kumartuneena mies violetissa pusakassa.

Kuva: Jani Kiviranta

 

Parisuhdekomediaa saatiin oikein tuhti annos. Keinonen ja Ruusa (Anne Nurmela) mittelivät toisistaan. Toinen pariskunta aloitteli pitkän kaavan mukaan, luokattoman ujo insinööri Mäkki, jota Kyösti Vuorela osasi näytellä todella hyvin, varsin herkullinen rooli ja sitten kampaaja Paula Cecilia - Katariina Lill-Smeds latoi tekstiä siihen malliin, että ehkä herkeämpiä hirvitti, mutta minusta erittäin hykerryttävää. Kun tilanne jotakuin oli saatu hallintaan, niin sitten oli vuorossa Tulkoon rakkaus.

Parisuhdetta viritteli myös Meli, jonka roolissa Vivia Makkonen osasi hyvin reippaasti tulkita hoono soomi.

 

Kuvassa on etualalla kaksi miestä tandempyörällä ja taustalla ovat näyttelijät rivissä katsomassa heitä.

Kuva: Jani Kiviranta

 

Jos kävi niin, ettei ihan alussa ollut kartalla, niin kyllä lopussa Kund...Kiitos seisoo. Vaikka saimme nauttia leppeästä kesäillan säästä, niin kyllä Marraskuu sai yleisön innostumaan.

Koko perheen harmiton, hauska ja viihdyttävä näytelmä!
Kiitos Heikki Salo, Miljoonasade ja koko Korvenkylän porukka! Siellä homma todella osataan tehdä hyvin, siis ihan liikenteenohjausta, tarjoiluja yms. myöten.

PS. Varoitus! Joku biiseistä saattaa jäädä korvamadoksi. Minulla vuorotteli Tulkoon rakkaus ja 506 ikkunaa. Ystävälläni se oli Tulitikku!

Kini Laine